Loimu: Elinkeinoelämä tarvitsee lisää luonnontietelijöitä

Kestävyysmurroksen myötä kysyntä eri alojen luonnontieteilijöille yrityksissä kasvaa. Samalla valtion tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset kannustavat lisäämään yrityksissä tehtävää tutkimusta. Miten saamme yrityksiin tarvittavat luonnontieteilijät?

Tarve löytää tutkijat uusiin tieteellisiin läpimurtoihin ja kehittäjät vihreän siirtymän innovaatioihin on kasvava. Ikäluokat kuitenkin pienenevät, sen lisäksi opiskelijoilla on toimeentulo-, jaksamis- ja mielenterveyden haasteita, minkä seurauksena opinnot viivästyvät. Nyt Suomen hallitus vielä hankaloittaa maahanmuuttoa.

– Politiikan tavoitteet ja käytännön toimet ovat ristiriidassa keskenään, toteaa Loimun yhteiskuntasuhdepäällikkö Aaro Riitakorpi.

– Ratkaisut ovat tuttuja, mutta tarpeellisia: yliopistojen perusrahoitusta on nostettava, opiskelijoiden toimeentulo ja turvaverkot on laitettava kuntoon ja lainsäädännöllä toivotettava kansainväliset osaajat tervetulleiksi Suomeen. Lisäksi meidän pitäisi pystyä parantamaan perinteisten luonnonteellisten alojen vetovoimaa, jotta nuoret hakeutuisivat näille urapoluille etsimään ratkaisuja aikamme suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja luontokatoon, Riitakorpi jatkaa.

Positiivisiakin signaaleja on nähtävissä. Uuden pilottihankkeen myötä yliopistoissa koulutetaan tuhat tohtoria enemmän seuraavien vuosien aikana. Pääosan näistä tohtoreista on tarkoitus työllistyä yrityksiin.

– Nyt suomalaisilla yrityksillä on aika näyttää, että tohtorin tutkintoa arvostetaan. Vaikuttava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta vaatii korkeaa osaamista, ja sen tulee näkyä myös osaajien palkassa. Kansainvälinen kilpailu huippuosaajista on kovaa. Samalla on pidettävä kiinni tohtorin tutkinnon korkeasta laadusta, Riitakorpi summaa.

Loimu järjesti yhdessä Kemianteollisuus ry:n kanssa SuomiAreenassa keskustelutilaisuuden luonnontieteilijöistä elinkeinoelämän palveluksessa. Keskustelemassa olivat Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala, Vihreiden varapuheenjohtaja Silja Keränen, Helsingin yliopiston vararehtori Kai Nordlund sekä Nesteen Pauliina Uronen, Fellow / Biofuel feedstock, sustainability and regulations.

Lisätietoja:





Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)