
Mustesuihkulla parempia polttokennoja
Tulostamalla luodaan aktiivisia pintarakenteita, jotka ovat ohuempia ja toimivat paremmin kuin tavanomaisilla teknologioilla toteutetut vaihtoehdot.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Valokeila on tulevaisuuteen suuntaava juttukokonaisuus, jossa aihetta käsitellään useasta eri näkökulmasta.
Tulostamalla luodaan aktiivisia pintarakenteita, jotka ovat ohuempia ja toimivat paremmin kuin tavanomaisilla teknologioilla toteutetut vaihtoehdot.
Professori Peter Lund Aalto-yliopistosta on ollut 1980-luvun lopulta asti mukana erilaisissa vetyhankkeissa, ja meneillään oleva vetyhype on hänelle jo kolmas. Tällä kertaa meininki on kuitenkin ihan erilainen kuin edelliskerroilla.
Terästuottaja SSAB on siirtymässä vetyyn perustuvaan fossiilivapaaseen prosessiin pohjoismaisilla tehtaillaan. Hiilen korvaamiseen tarvitaan todella paljon fossiilivapaata energiaa.
Euroopan komissio antoi kesäkuussa 2022 ehdotuksen asetukseksi luonnon ennallistamisesta. On pitkälti avoimena, miten isosta hankkeesta todella on kysymys ja millaisia vaikutuksia sillä Suomessa.
Asetusehdotuksen toimeenpano edellyttää myös vesistöissä elinympäristöjen ja lajiston tilan parantamista laajemmin kuin meillä on tähän mennessä käsitetty. Siinä korostuu erityisesti valuma-alueilta tulevan hajakuormituksen hillitseminen.
Luontodirektiivin raportointiin kuuluva 5 miljoonaa suohehtaaria on noin puolet maan alkuperäisestä suopinta-alasta, josta 4 miljoonaa hehtaaria on ojittamatta ja 5 miljoonaa ojitettu.
Asetusesityksen urbaaneja ympäristöjä koskeva kuudes artikla koskee 63 suomalaiskaupunkia ja -kuntaa.
Elolliselle luonnolle vaarallisen korkea-aktiivisen jätteen varastointi on pisimmän mahdollisen aikavälin toimintaa, johon tarvitaan sekä kestäviä rakenteita että osaamisen ylläpitoa.