Säätietoa suomalaisten suojaksi
Normaalin ympärivuorokautisen sääpalvelun ohella laitos seuraa lukuisia vaaraa ja haittaa aiheuttavia sääilmiöitä.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Valokeila on tulevaisuuteen suuntaava juttukokonaisuus, jossa aihetta käsitellään useasta eri näkökulmasta.
Normaalin ympärivuorokautisen sääpalvelun ohella laitos seuraa lukuisia vaaraa ja haittaa aiheuttavia sääilmiöitä.
Lääkeyritys keskittyy omassa varautumisessaan pitkälti samoihin asioihin kuin muukin teollisuus.
Dispelixin toimitusjohtajan Antti Sunnarin mielestä suomalainen järjestelmä on tukenut hänen yrityksensä kasvua ja kansainvälistymistä hyvin.
Lisätyn todellisuuden menestykseen uskotaan maailmalla laajasti.
Suomessa on lähdetty kehittämään ja tuottamaan optisia piirejä, joissa ei pyritä äärimmäiseen pienuuteen.
Anturimarkkinoilla ollaan valmiita maksamaan lisäherkkyydestä, joka avaa myös aivan uusia sovellusmahdollisuuksia.
Fotoniikalle perustuvan teknologian vahva esiinmarssi on tuottanut ja tuottaa merkittäviä teollisia keksintöjä.