Loimun joululahjoitus Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan työhön
Tekemämme 400 euron joululahjoituksen turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Ajankohtaista järjestötoiminnasta, jäsenpalveluista ja tapahtumista.
Tekemämme 400 euron joululahjoituksen turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.
Vaaleissa eniten valtuustopaikkoja saivat Kipinä ja Valtio.
Koulutukset järjestetään kaikkialta saavutettavina webinaareina ja verkkovalmennuksina tai lähikoulutuksina tietyllä paikkakunnalla.
Kansainvälinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestö ILGA* järjesti nyt jo 31. kerran konferenssin, tällä kertaa 11.–15.11. Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa.
Toimintamme hiilijalanjälki vuonna 2023 on 33,10 hiilidioksiditonnia (tCO₂).
Akavalaisten yhteinen jäsenetupalvelu member+ löytyy osoitteesta memberplus.fi!
Loimulaisia työskentelee mitä erilaisimmilla aloilla ja tehtävissä, mutta miten niihin päädytään?
Tärkeimmät Loimun jäsenyyden syyt liittyvät työsuhteeseen, työmarkkinaedunvalvontaan ja työelämäasioihin, jotka ovatkin liiton ydintehtäviä.