Metsä ja me
Meillä jokaisella on oma erityinen suhteemme metsään. Siihen, millaiseksi kunkin metsäsuhde muodostuu, vaikuttavat monet seikat: muun muassa asuinympäristö, koulutus, ammatti, ikä, sukupuoli ja oma elämänhistoria.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Meillä jokaisella on oma erityinen suhteemme metsään. Siihen, millaiseksi kunkin metsäsuhde muodostuu, vaikuttavat monet seikat: muun muassa asuinympäristö, koulutus, ammatti, ikä, sukupuoli ja oma elämänhistoria.
Kolme loimulaisten alojen asiantuntijaa vastaa, miten he käyttäisivät Elon Muskin rahat ympäristön hyväksi.
Luonnon monimuotoisuuden taloudellisen arvon mittaamista tulisi työryhmän mielestä kehittää, jotta monimuotoisuus voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon julkisen talouden suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa.
Kansalaishavainnot ovat tavallisten ihmisten tekemiä ja yleiseen käyttöön ilmoittamia vapaaehtoisia havaintoja. Ilmoituksia havainnoista keräävät viranomaiset, tutkijat sekä harrastajien omat yhteisöt.
HSY oli mukana usean toimijan maaliskuussa 2022 päättyneessä HOPE (Healthy Outdoor Premises for Everyone) -hankkeessa, jossa pyrittiin hyödyntämään asukkaiden vapaaehtoista panosta ja osallistamaan heitä ympäristönsä mittaamiseen.
Vaikka kaivosten perustamiseen suhtaudutaan nyt aikaisempaa kriittisemmin, GTK:n Kuopion kansannäytetoimistoon lähetetään edelleenkin tuhansia näytteitä vuodessa.
Lukessa käynnistettiin 2017 hanke, jossa kerättiin ja tunnistettiin Suomessa pitkään viljeltyjä humalia. Siinä olivat keskeisessä asemassa kansalaisten puutarhojensa vanhoista humalakasvustoista vapaaehtoisesti lähettämät näytteet.
Myoneja keksittiin hyödyntää ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla, jolloin kehitettiin ensimmäiset myoni-ilmaisimet. Mutta myonigrafian, eli myoneja hyödyntävän kuvantamismenetelmän, todellinen läpimurto on tapahtumassa vasta nyt.