Mentoroinnista potkua ja perspektiiviä työnhakuun
Ursula Siltasen mentorivalinnassa painoi halu saada näkymä yritysmaailmaan.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Ursula Siltasen mentorivalinnassa painoi halu saada näkymä yritysmaailmaan.
Suvi Savola on asunut Amsterdamissa 15 vuotta. Hollantilaiset työnantajat arvostavat paitsi työntekijöidensä osaamista, myös heidän jaksamistaan.
Tuulisena heinäkuun alun päivänä meribiologi Essi Keskinen löytyy Metsähallituksen Oulun toimistolta.
Australiasta kotoisin olevan Eloise Mikkosen tutkijan tietä ovat mutkistaneet rahoitusongelmat ja vasta aikuisena diagnosoitu ADHD.
Armi Asolan uralla on ollut kaksi isoa käännettä. Kemian osaaminen on antanut eväitä molempiin.
Laura Forsström päätyi sattumalta tekemään gradua Kilpisjärvelle kansainvälisessä tutkimushankkeessa ja arktinen tutkimus vei hänet mukanaan.
Tulevaisuudentutkimus on poikkitieteellistä yhteistyötä, jolla pyritään vaikuttamaan tulevaisuuteen.