Luottamustehtävä avartaa
Ilmatieteen laitokselle saatiin maaliskuun alussa kaksi uutta loimulaista JUKOn luottamusmiehiksi.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Jouni Vainio on Loimun hallituksen puheenjohtaja 2024 – 2025 ja työskentelee jääasiantuntijana Ilmatieteen laitoksella. Hän kirjoittaa säännöllisesti Loimu-lehteen omaa kolumnia.
Ilmatieteen laitokselle saatiin maaliskuun alussa kaksi uutta loimulaista JUKOn luottamusmiehiksi.
Vaikuttamistoiminta voi olla lähiaikoina merkittävässä osassa, sillä työmarkkinasyksystä on tulossa mielenkiintoinen ja ennen muuta haastava, sillä maan hallitus on käynnistänyt hallitusohjelman mukaiset rajut työmarkkinauudistukset.
Työnantajapuolen mielestä palkkoja ei voi nostaa, koska se vain saa inflaation yltymään. Olemattoman inflaation aikana palkkojen nostaminen taas heidän mukaansa aiheuttaa inflaatiota.
Loimussa törmään välillä tilanteisiin, joissa loimulaisten alojen ammattilaiset joutuvat vastakkainasettelutilanteisiin keskustellessaan ammattiosaamiseensa liittyvistä asioista.
Kriisiaikoina, kuten meitä kohdanneen korona-pandemian tai Eurooppaa kohdanneen sodan aikana, huoltovarmuus on ensiarvoisen tärkeää. Huoltovarmuustyön tavoitteissa ja keinojen valinnassa on otettava huomioon Suomen erityispiirteet.
Alkuvuoden aikana olemme voineet viime vuoden toimintakertomusta kasatessa todeta, että Loimu on jatkanut kasvuaan ja on Akavan yhdenneksitoista suurin liitto. Olemme vakaasti sillä tiellä, jolle pyrimme reilu viisi vuotta sitten, kun kolme vanhaa liittoa alkoivat yhdistymisprosessin. Tästä on hyvä jatkaa.
Tämä vuosi on Loimun juhlavuosi, sillä Loimu on ollut olemassa nyt viisi vuotta ja kasvu jatkuu voimakkaasti.
Esihenkilö tuntuu monista jotenkin kömpelöltä nimikkeeltä - eikä sheriffikään välttämättä ole sopiva vaihtoehto.