
Kantasoluja, skaffoldeja ja kasvutekijöitä
Kudosteknologian sovelluksia tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi synnynnäisten epämuodostumien hoitoon.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Tieteeseen, teknologiaan ja niiden kaupallisiin sovelluksiin erikoistunut toimittaja.
https://www.linkedin.com/in/jussiaukia/
Kudosteknologian sovelluksia tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi synnynnäisten epämuodostumien hoitoon.
Polviniveleen asennettava implantti korjaa vaurioitunutta rustokudosta.
Sääennusteiden laatiminen on vahvasti käsityötä, jossa vaaditaan kokemusperäistä tuntumaa, sanoo meteorologi Matti Huutonen.
Tilastotieteilijät työllistyvät Turusta yleensä jo opintojen aikana. – Kenttä on kuitenkin niin laaja, että en varmaankaan saa koskaan selvyyttä siitä, mitä kaikkea voisi tehdä. Jos oma soveltamisala alkaa kyllästyttää, niin aina voi vaihtaa johonkin toiseen, toteaa Katariina Perkonoja.
Tutkimusmaailmassa vallitseva vahva spesialistinäkemys heijastuu opiskelijoihin puhtaissa luonnontieteissä.
’Mikä sinusta tulee isona’ on iso kysymys, johon ei tarvitse tietää vastausta vielä opintojen alkuvuosina.
Post doc -tutkijan USA:ssa työskentelevä Lilli Kaarakka sanoo, että niissä amerikkalaisissa tutkimuslaitoksissa, joissa hän on toiminut, maisteriopiskelijat pyritään sitomaan tiedeyhteisön toimintaan aikaisemmin kuin Viikissä aikoinaan.