Joustot pidentävät työuria
Erilaiset työaikojen tai työjärjestelyjen joustomahdollisuudet helpottavat työssä jaksamista eri elämäntilanteissa, eikä työura pääty automaattisesti vielä eläkkeelle jäädessäkään.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Erilaiset työaikojen tai työjärjestelyjen joustomahdollisuudet helpottavat työssä jaksamista eri elämäntilanteissa, eikä työura pääty automaattisesti vielä eläkkeelle jäädessäkään.
Pekka Janhunen lähti opiskelemaan teoreettista fysiikkaa, koska hän halusi tietää, miten maailma toimii.
Työntekijöillä on paljon hiljaista tietoa, joka saattaa kadota lähtijän mukana. Työnantajan kannattaa varmistaa, ettei näin käy. Tiedon jakaminen palvelee sekä konkaria, tiedon saajaa että organisaatiota. Luonnonvarakeskus Lukessa asiaan on etsitty käytännön ratkaisuja.
Opiskeluala ei lukitse urapolkua. Uudelle alalle voi päätyä sattumalta tai lähteä tietoisesti toteuttamaan unelmaansa.
Uraa voi rakentaa yhden talon sisällä tai työpaikasta toiseen siirtyen. Jatkuva itsereflektointi helpottaa oman näköisen urapolun luomista.
Marianne Gunell työskentelee Tyksin laboratoriotoimialueen kliinisen mikrobiologian osastolla molekyylimikrobiologina ja laatupäällikkönä. Hän vastaa suolistoinfektioiden diagnostiikasta, bakteereiden PCR-tutkimuksista, pikadiagnostiikasta ja sekvensoinneista.
Kestävä kehitys on kulkenut tavalla tai toisella punaisena lankana läpi kaikessa, mitä Marja Innanen on tehnyt.
Työuupumus kehittyy pitkittyneestä stressistä. Se on työstä johtuva ongelma. Samalla työpaikalla on yleensä useita uupuneita, ei vain yhtä.