Avustukset

Loimun jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus hakea Loimulta taloudellista tukea toimintaansa.

Loimu myöntää jäsenyhdistyksilleen avustusta kerran vuodessa. Hakuaika vuoden 2025 toiminnan avustuksiin oli 4.11.- 18.11.2024 ja hakuaika on päättynyt. Haku vuoden 2026 toiminnan avustuksiin järjestetään marraskuussa 2025.

Hakemus tehdään sähköisesti ja hakemuksen tekee yhdistyksen toimiva hallitus suunnitellun tulevan vuoden toiminnan perusteella. Loimun hallitus päättää avustuksista kokouksessaan 16.12.2025.

Yhdistysavustusten linjat pohjaavat 1.1.2019 lähtien voimassa olleisiin avustusperiaatteisiin.

Loimun hallitus toivoo, että yhdistykset huomioivat toimintansa suunnittelussa myös Loimun kansainväliset jäsenet, joiden määrä on viime vuosina ollut kasvussa. Kansainvälisillä jäsenillä tarkoitetaan jäseniä, joiden asiointikieli on englanti.

Opiskelijayhdistysten avustukset

Opiskelijayhdistysten avustukset tukevat yhdistyksiä jäsenpidollisessa tehtävässä, eli jäsenten sitouttamisessa ja jäsenille suunnatun toiminnan järjestämisessä. Avustuksen määrä pohjautuu yhdistyksen kokoon sekä toimintavuodelle suunniteltuihin jäsenpidollisiin tapahtumiin. Avustukset koostuvat kiinteästä osasta ja tapahtumakohtaisesta osasta.

Lue lisää ja täytä hakemus (linkki päivitetään tälle sivulle avustushaun alkaessa)

Muiden jäsenyhdistysten avustukset

Toiminta-avustusta myönnetään Loimun jäsenyhdistyksille jäsenhankintaan ja Loimun jäsenille suunnattua toimintaa varten.

Toiminnan tulee tukea jäsenten ammatillista osaamista, vahvistaa jäsenten verkostoitumista ja/ tai lisätä hyvinvointia. Tuettavia tapahtumia ovat mm. koulutukset, seminaarit, opintoretket, tapahtumat, vuosijuhlat, jne. Jäsenyhdistyksiä pyydetään hakemuksessaan määrittelemään mihin tapahtumiin avustusta haetaan, tapahtuman budjetti sekä arvio osallistujamäärästä.

Lue lisää ja täytä hakemus (linkki päivitetään tälle sivulle avustushaun alkaessa)

Kysyttävää?

Kysymyksiin opiskelijayhdistysten avustuksista vastaa Elli Suonpää ja muiden kuin opiskelijayhdistysten avustuksista vastaa Johanna Hristov.