
Metsänhoitajasta viestintä- ja markkinointijohtajaksi
Elina Antila tarttui jo opiskeluaikanaan innolla erilaisiin mahdollisuuksiin.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Elina Antila tarttui jo opiskeluaikanaan innolla erilaisiin mahdollisuuksiin.
Rokonpanoa ja siitä kehittynyttä rokottamista on harjoitettu Euroopassa liki 300 vuoden ajan.
Anna-Maija Hämäläisellä on meneillään kuudes vuosi luottamusmiestehtävässä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKESissa.
In October 2024 Loimu carried out it’s first ever employment and salary survey in English.
Maan hallitus on antanut esityksensä työntekijän henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden muuttamisesta.
Osalla työllistyminen vaikeutunut, työttömyysasteen nousu näkyy myös Loimun jäsenistössä.
Huoli kesätöiden saamisesta kuormittaa opiskelijoita usein koko kevätlukukauden. Kilpailu kesätyöpaikoista on kova.
Biohiilen ympärillä on viime vuosina pöhissyt valtavasti.
Pesuista kertyvän kuorman määrää ja vaikutusta ei vielä täysin tunneta.
Ilmastonsuojelulle ei kuulu juuri nyt hyvää.
Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset luontoon ja ympäristöön ovat keskeinen uhka arktisella alueella. Toki se vaikuttaa myös ihmisiin – sekä arktisella alueella että globaalistikin.
Työmarkkinakevät 2025 on poikkeuksellinen.
According to the state employer’s logic, export industries define the ceiling – and the government sets the floor.
Valtiotyönantajan mielestä vientialat määrittävät katon, valtiotyönantaja lattian.
Jäsenkokemusvastaavana huolehdin siitä, että opiskelijajäsenemme saavat maksimaalisen hyödyn Loimun tarjoamista palveluista ja mutkattoman startin uralleen.
Sympaattiset metsätiaiset eli hömö-, töyhtö-, lapin- ja kuusitiaiset viihtyvät varttuneissa metsissä.