Loimun varsinaisista jäsenistä lähes puolet eli noin 5 000 työskentelee yksityisellä työnantajalla; pienissä ja suurissa yrityksissä, liikelaitoksissa, järjestöissä ja säätiöissä. Eri toimialoja on yli 30 ja työsuhteen ehtoihin vaikuttavia työehtosopimuksia on useita erilaisia.
Suurimpia toimialoja ovat kemianteollisuus, metsäteollisuus ja muu metsäala, suunnittelu- ja konsulttiala, teknologiateollisuus, EPA-ala (työnantajaliitto PALTAn erityisalat, mm. Metsähallitus ja VTT) sekä yksityinen laboratorioala. Lisäksi jäseniä työskentelee myös esimerkiksi erilaisissa laboratorioalalle suuntautuneissa kaupan alan yrityksissä, järjestöalalla, finanssialalla (rahoitus ja vakuutus), elintarviketeollisuudessa, energia-alalla, tietotekniikan palvelualalla ja yksityisellä terveyspalvelualalla.
Loimulaiset alat
- Kemian ala
- Metsäala
- Yksityinen laboratorioala
- Teknologiateollisuus
- Suunnittelu- ja konsulttiala
- EPA-sektori
- Muut alat
Työsuhteen ehdot
Tiesitkö, että tietyt työsuhteen ehdot, kuten oikeus lomarahaan, perhevapaan ajalta maksettavaan palkkaan ja pidemmältä ajalta maksettavaan sairausajan palkkaan perustuvat työehtosopimukseen? Siksi työehtosopimus on tavoiteltava asia myös yksityisellä sektorilla.
Metsäteollisuudessa, kaupan alalla, elintarviketeollisuudessa ja järjestöalalla (muutamaa talokohtaista sopimusta lukuun ottamatta) työskentelevillä ylemmillä toimihenkilöillä ei toistaiseksi ole työehtosopimusta. Tällöin on erityisen tärkeätä kiinnittää huomiota työsopimuksessa sovittuihin ehtoihin, koska lakisääteiset työntekijän etuudet ovat huonommat kuin työehtosopimuksilla on sovittu.
Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN neuvottelee pääosan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksista. YTN:ään kuuluvat ne akavalaiset ammattijärjestöt, joiden jäseniä työskentelee yksityisellä sektorilla. YTN solmii työehtosopimuksia Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsenliittojen kanssa sekä tekee yrityskohtaisia sopimuksia.
Suomen metsäkeskuksen työehtosopimus ja Metsäbiotalouden asiantuntijoiden työehtosopimus (Tapio-konserni ja OTSO Metsäpalvelut Oy) ovat Loimun neuvottelemia työehtosopimuksia.
Kemian alan ja yksityisen laboratorioalan neuvottelutoiminta
-
Aaro Riitakorpi
Yhteiskuntasuhde- ja neuvottelupäällikkö
Metsäalan ja EPA-sektorin edunvalvonta
-
Jukka Sippola
Neuvottelupäällikkö
Tarvitsetko apua?
Tavoitat meidät OmaLoimun kautta. Ole yhteydessä Lakiluuri-puhelinpalveluun ensisijaisesti kiireellisissä asioissa.
Perehtymistä tai taustaselvityksiä vaativissa asioissa vastaamme 2-3 arkipäivän kuluessa. Otathan yhteyttä vain yhden palvelukanavan kautta.
Henkilökohtainen työ- ja virkasuhdeneuvonta sisältyy jäsentasoille: Opiskelija, OpiskelijaPlus ja Täysjäsen. Fuksi, voit korottaa jäsentasosi kätevästi OmaLoimussa. Lakiluuri on palvelee kaikkia jäseniä.