Ainoa laatuaan

Kuiva jäkälämatto ratisee Itä-Suomen yliopiston metsäekologian professorin Jari Koukin jalkojen alla. 

– Kävelemme poikkeuksellisessa metsässä, hän sanoo.  

Jäkälien keskellä törröttää muutamia suuria keloja, mutta muu puusto on nuorta. Maassa makaa lukuisia puunrunkoja.   

– Nuoret, isojen häiriöiden jälkeen syntyneet ja luontaisesti kehittymään jääneet metsät ovat todella harvinaisia. Suomessa ei pysty vastaavaa juuri muualla näkemään.

Matkailua männikössä 

Olemme Suomen itäisimmässä kolkassa. Valtakunnan itäraja kulkee 12 kilometrin päässä. Lähituntumassa on myös avoimista suomaisemistaan ja pitkistä hiekkarannoistaan tunnettu Patvinsuon kansallispuisto. 

Kesäkuussa 1992 näillä kohdin todistettiin yli 140 hehtaarin metsäpaloa. Viisi päivää kulotusalueen turpeikossa kytenyt pesäke sytytti suurpalon, jota oli tukahduttamassa toista sataa sammuttajaa.    

Dramaattisesta tapahtumasta seurasi jälki­käteen arvioituna hyvääkin: kun palaneelle valtionmaalle perustettiin suojelualue, syntyi poikkeuksellinen luonnonlaboratorio, joka on kymmenien tutkimusten kautta merkittävästi valottanut metsäekologian ymmärrystä. 

– Luontaisesti kehittymään jäänyt metsäpaloalue on ainutlaatuinen näyteikkuna luonnontilaisen metsän varhaissukkessioon Suomessa, Kouki sanoo.  

Professori sanoo opastaneensa itsekin paikalle satoja, jos ei tuhansia vieraita. Erikoinen paikka on houkutellut muun muassa metsäammattilaisia. 

Vieraiden kanssa näkee, kuinka metsäpalot jakavat kansalaisten ajatuksia, Kouki sanoo. 

– Toisille tämä on ainutlaatuinen ilmiö luonnon kannalta. Toisille tulee tippa silmään, kun näin paljon hyvää puuta on mennyt haaskuuseen.   

Tutkimuksen hotspot

Metsäpaloon johtanut sattuma ja sitä seurannut aktiivinen päätöksenteko suojelualueen perustamiseksi ovat ohjanneet akateemista tutkimusta.  

Kouki sanoo, että Kitsin kokemukset ovat avanneet tutkijoille kokonaan uuden maailman ja näkymän suomalaiseen metsäluontoon. Poikkeuksellisessa kohteessa on tehty kymmeniä metsäpaloihin kytkeytyviä tutkimuksia. 

– Suomessa ei yksinkertaisesti ole ollut tarjolla sellaisia metsiä, joita palon jälkeen syntyy. Tutkijoilla eikä muillakaan ole ollut tuntumaa siihen, mitä pohjoiseurooppalaisissa metsissä palon yhteydessä ja palon väistyttyä tapahtuu.

Hän sanoo, että metsäpaloihin liittyy monia uskomuksia, joita Kitsin esimerkin avulla on päästy oikomaan.  

– Usein mielikuvat perustuvat median kautta leviäviin tietoihin Australian, Pohjois-Amerikan tai Välimeren alueen paloista. Mutta Suomessa ei ollut lainkaan näkymää suomalaiseen metsään, joka syntyy palon jälkeen. Kitsi oli käänteentekevä. 

Miten rinnastaa avohakkuu ja metsäpalo?

Kitsin alueen tuottama uusi tieto oli esillä myös kevään 2022 ylioppilaskirjoituksissa. Biologian kokeen kysymys käsitteli metsän sukkessiota palon jälkeen, mutta kysymyksessä esitetyt tiedot metsäpalojen vaikutuksista olivat vanhentuneita. 

Koukin kollega, metsien häiriöekologian apulaisprofessori Tuomas Aakala totesi tuolloin Helsingin Sanomien haastattelussa, että nykytiedon valossa hänkään ei olisi osannut vastata ylioppilaskokeen kysymykseen.  

Kitsin tapaus osoittaa, että metsäpalon jälkeen metsään jää paljon biomassaa. Kouki nostaakin mielenkiintoiseksi tutkimuskysymykseksi sen, missä määrin avohakkuun ja metsäpalon voi rinnastaa toisiinsa. 

Suomessa yleisimmin käytetyssä metsänkasvatusmallissa puuston kiertoaika päättyy uudistus- eli avohakkuuseen. 

– Se mielikuva on virheellinen, että puusto palaisi metsäpalossa tuhkaksi. Neulaset, taimet ja pienet oksat palavat, mutta runkopuuaineksesta suurin osa jää metsään.

Kysymys on kiinnostava niin ekologisesti kuin käytännön metsänhoidonkin kannalta. 

– Vastausta emme tiedä, jos emme tutki, mitä metsäpalon jäljiltä tapahtuu ja vertaa sitä siihen, mitä avohakkuun jälkeen tapahtuu. 

Tieto avaisi näkymiä siihen, millainen metsän­hakkuu olisi luontaista ja jäljittelisi luontaista sukkessiota. 

Jonkin verran tietoa on kuitenkin jo nyt.  

– Metsäpalon jäljiltä syntyy elinympäristöjä, jotka ylläpitävät hyvin monipuolista lajistoa. Toisekseen metsäpalon jälkeen syntyy hyvin erilaisia ympäristöjä kuin avohakkuun jäljiltä. Monet eroista kytkeytyvät siihen, että metsäpalojen jälkeen, voimakkaidenkin, paikalle jää puustoa, vaikka se kuollutta onkin. 

Metsäpaloalueesta tuli pohjantikkojen ruokapöytä

Kitsin palanut metsä muuttui palon jälkeen nopeasti pohjan­tikkojen tihentymäksi. 

Paloa seuraavana kesänä alueen pohjantikkoja inventoinut Veli-Matti Sorvari sanoo, että lähimmät pohjantikan yhtäaikaiset poikaspesät sijaitsivat vain 40 metrin päässä toisistaan.

– Silloin heinäkuun lopussa tiheimmän kannan alueelta ei löytynyt paikkaa, johon ei olisi kantautunut pohjantikan jatkuva koputus tai muut äänet. 

Koko 70 hehtaarin inventointialueelta Sorvari löysi seitsemän poikaspesää. Voimakkaimmin palaneen Jäkälä­kankaan pohjantikkatiheydeksi hän laski liki 30 paria neliökilometrille. 

– Se lienee korkein Suomessa todettu pohjantikkojen tiheys.

Sorvari on jatkanut lintukantojen tutkimista alueella osin työnään ja osin omaa harrastuneisuuttaan. Tuorein laskentavuosi on 2022. Silloin hän ei saanut piileskelevänä lajina tunnetusta pohjantikasta lainkaan havaintoja. 

– Vuosi palon jälkeen alueella oli edelleen vanhan metsän lajeja, mutta lisäksi myös pioneerilajeja. Nykyään siellä, missä vanhat puut ovat kuolleet ja valtaosin kaatuneet, on varsin tyypillinen nuoren metsän linnusto.