Ammatinvaihtajat suunnistivat uusille urille
Opiskeluala ei lukitse urapolkua. Uudelle alalle voi päätyä sattumalta tai lähteä tietoisesti toteuttamaan unelmaansa.
Taikuri ja mentalisti Johannes Malkamäki nauttii saadessaan tuottaa esityksissään ihmisille hämmästyksen tunteita, joita he eivät juuri muualla koe. Malkamäki kiinnostui taikatempuista teini-iässä ja harjoitteli niiden tekemistä.
Lääketieteestä kiinnostunut Malkamäki pääsi opiskelemaan bioteknologiaa. Se osoittautui kiinnostavaksi alaksi ja Malkamäki työskenteli opintojen ohella laboratoriossa. Siellä solmitut kontaktit veivät hänet koronan alettua reiluksi vuodeksi mukaan EU-projektiin.
– Lyhyellä akateemisella urallani olen tutkinut eniten tyypin 1 diabetesta.
Opintojen lomassa taikuriharrastus alkoi saada työmäisiä piirteitä. Malkamäki esiintyi erilaisissa yritystilaisuuksissa aluksi osuuskunnan kautta, mutta perusti muutama vuosi sitten oman yrityksen.
Bioteknologian opiskelu on antanut eväitä taikurin työhön. Se on tarjonnut kriittisiä ajattelutaitoja ja valmiuksia paneutua uusiin asioihin. Luonnontieteellisestä taustasta on tullut osa hänen brändiään.
– Uskottavuuttani taikurina lisää se, että minulla on kiinnostava tieteellinen tutkinto täysin erityyppiseltä alalta kuin missä työskentelen. Se on hauska kontrasti ja osoittaa, että olen tehnyt myös ”oikeita” töitä.
Asiakkaat ajattelevat, että ”toi kaveri voisi tehdä muutakin, mutta se on päättänyt tehdä tätä, ja tekee sen hyvin”.
Sivuaineinaan Malkamäki opiskeli neurotiedettä ja vokologiaa eli äänen tutkimusta ja harjoittelemista. Taikatemppuja hän on opiskellut kirjoista. Vasta yleisön edessä hän näkee, mikä toimii. Työ on jatkuvaa kokeilemista. Se vaatii valmiutta nolata itsensä, kehittyä ja kasvaa.
– Mitä hauskempaa itselläni on, sitä paremmin keikat menevät. Olen esiintyessäni oikeasti tärkeiden asioiden äärellä, sillä tämä hetki on kaikki, mitä meillä on, sanoo Johannes Malkamäki.
Vapaaehtoistöistä ministerin erityisavustajaksi
Biologian opiskeleminen tuntui Mikko Jalosta luontevalta jatkolta luontoharrastuksille. Hän on kiinnostunut etenkin linnuista. Myös ympäristön pelastaminen biologian ja tutkimuksen avulla kiinnosti.
Opintojen aikana hän teki vapaaehtoistöitä eri järjestöissä, esimerkiksi Suomen Partiolaisissa, jossa hän toimi metsäryhmän puheenjohtajana ja edusti partiota maa- ja metsätalousministeriön asettamassa metsäneuvostossa. Eräässä metsäalan tilaisuudessa hän tutustui vihreiden kansanedustajaan Jenni Pitkoon, joka pyysi häntä eduskunta-avustajakseen vanhempainvapaalle jäävän avustajansa sijaiseksi.
– Jäin sille tielle.
Tällä hetkellä Jalo työskentelee sisäministeri Krista Mikkosen (Vihr.) erityisavustajana. Hänen vastuulleen kuuluvat ministerin viestintä ja mediasuhteet sekä pelastustoimeen liittyvät asiat.
– Uravalinnassani sattumalla on merkittävä rooli, joskin sain kokemusta vaikuttamistyöstä toimiessani Suomen Partiolaisten metsäryhmässä ja opiskelijaedustajana yliopiston hallintoelimissä.
Pitko pyysi Jaloa avustajakseen, koska oli jäsenenä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja Jalolla oli alan osaamista. Samaan aikaan Jalo avusti myös Mikkosta, joka toimi tuolloin ympäristö- ja ilmastoministerinä. Työ sisälsi paljon ympäristöpoliittisiin sisältöihin liittyvien asioiden hoitamista.
Jalon nykyinen tehtävä sisäministeriössä ei liity biologiaan tai ympäristöalaan. Työ koostuu pitkälti ministerin avustamisesta tämän oman hallinnonalan asioissa, kuten lakihankkeiden valmistelun seuraamisesta. Jalo kulkee ministerin mukana eri tilaisuuksissa ja tapaamisissa sekä tekee niitä varten taustatyötä.
– Erityisavustajan työ on puhtaasti poliittista. Valmistelen poliittisia prosesseja ja neuvottelen lakihankkeista muiden puolueiden edustajien kanssa.
Jalo pääsi sisään erityisavustajan työhön toimiessaan 2,5 vuotta eduskunta-avustajana. Hän teki jo silloin paljon ministerin avustamiseen liittyviä töitä.
Jalo on kokenut aina oman aineensa ulkopuolisten aineiden opiskelun avartavaksi ja hyödylliseksi ja on opiskellut esimerkiksi tiedeviestintää ja ympäristöoikeutta, mistä oli hyötyä nykyiseen tehtävään pääsemisessä.
– Olen aina ajatellut, että haluaisin olla mukana pelastamassa maailmaa. Politiikka on hyvä väylä maailman muuttamiseen. Poliittisessa päätöksenteossa on kyse yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista.
– Työ on merkityksellistä ja arvojeni mukaista. Koen poliitikkojen taustajoukoissa toimimisen mielekkäänä, sanoo Mikko Jalo.
Kehitysyhteistyön parista hyvinvointivalmentajaksi
Metsäekologiaa ja kehitysmaatutkimusta opiskellessaan Talvikki Kiiskinen työskenteli osa-aikaisena Stockmannilla. Hankkimaansa asiakaspalveluosaamista hän hyödyntää nykyisessä työssään sisäisten asiakkaiden parissa.
Valmistuttuaan kehitysyhteistyöstä kiinnostunut Kiiskinen sai töitä Kirkon Ulkomaanavusta (KUA), joka on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö. Hän toimi kolme vuotta toiminnanjohtajan assistenttina odotellen pääsyä koulutustasoaan vastaaviin tehtäviin. Tämä toteutui, kun Kiiskinen pääsi kenttätöihin Etelä-Sudaniin, jossa työskenteli vuoden.
Se oli rankka mutta ei yllättävä kokemus. Opiskeluaikana hän oli Khartumissa keräämässä ainestoa pro gradu -työhönsä ja tiesi, mitä Etelä-Sudanissa oli odotettavissa.
– Olin aina ajatellut, että haluan tehdä kehitysyhteistyötä, mutta Etelä-Sudanissa aloin pohtia, mikä kehitysyhteistyön ammattilaisia auttaa jaksamaan. Huomasin, että minua kiinnostaa erityisesti työntekijäkokemus. Tämä oivallus lähti muuttamaan urani suuntaa kohti HR-tehtäviä.
Suomeen palattuaan Kiiskinen työskenteli edelleen KUA:ssa useissa eri tehtävissä. Organisaatiouudistuksessa hän päätyi kotimaan talouden kontrollerin tehtäviin, mikä oli kaukana siitä, mitä hän oikeasti halusi tehdä.
– Olen aina ajatellut, että haluaisin olla mukana pelastamassa maailmaa. Politiikka on hyvä väylä maailman muuttamiseen.
Johannes Malkamäki
Hän siirtyi HR-puolelle assistentiksi, mikä oli ainut henkilöstöpuolen työ, mihin pääsi ilman puuttuvaa HR-kokemusta. Se oli kova paikka, olihan hän suorittanut korkeakoulututkinnon. Mutta se oli vain välivaihe.
Työn ohessa Kiiskinen suoritti avoimessa yliopistossa henkilöstöjohtamisen perusopinnot ja kävi Tampereen yliopiston hyvinvointivalmentajan koulutusohjelman. Hän halusi alalta akateemista tietoa ja pääsi hyödyntämään sitä jo KUA:lla hyvinvointiohjelman kehittäjänä. Nykyisin hän työskentelee globaalissa yrityksessä terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijana.
– Unelmatyö löytyi monivaiheisen etsintäprosessin tuloksena, Talvikki Kiiskinen sanoo.
Johannes Malkamäki, 27 v.
- Opiskeli bioteknologiaa Tampereen yliopistossa ja valmistui vuonna 2019.
- Työskentelee taikurina ja juontajana omassa yrityksessä.
Vinkki: Ota riskejä ja kokeile asioita. Se, ettei tartu mahdollisuuksiin, on suurin riski.
Mikko Jalo, 27 v.
- Opiskeli kasvibiologiaa
- Helsingin yliopistossa ja valmistui vuonna 2022.
- Työskentelee ministerin erityisavustajana sisäministeriössä.
Vinkki: Vapaaehtoistöillä voi olla iso merkitys uran kannalta.
Talvikki Kiiskinen, 43 v.
- Opiskeli metsäekologiaa
- Helsingin yliopistossa ja valmistui vuonna 2006.
- Työskentelee terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijana KONE Oyj:ssä.
Vinkki: Kiinnostuksen kohteet voivat vaihtua. Tee sitä, mikä
sinua aidosti kiinnostaa.