Antarktiksen luonto teki vaikutuksen merijään tutkijaan
Tutkijan työ voi joskus viedä tekijänsä paikkoihin, jotka jäisivät muuten saavuttamattomiin. Näin kävi merijäätä tutkivalle Jaakko Seppäselle, joka teki kaksi ja puoli kuukautta kestäneen matkan Antarktikselle. Retken iso kokemus oli luonto, johon ihmisen kosketus on vaikuttanut vasta vähän.
Etelämannerta ympäröivän merijään sulaminen on saanut tutkijat soittamaan hälytyskelloa. Vaikka meressä kelluvan jään sulaminen ei nosta meren pintaa, sen pelätään nopeuttavan mannerjään virtaamista mereen.
Merijään määrää hahmotetaan sillä, kuinka pieneksi jään pinta-ala kutistuu sikäläisen kesän eli meidän talvemme kuluessa. Jään minimimäärä on painunut ennätysalhaalle nyt kahtena vuonna peräkkäin.
Asiaan on saanut tuntumaa myös Ilmatieteen laitoksen merijään tutkija Jaakko Seppänen, joka pääsi tutustumaan tilanteeseen paikan päällä.
Etelä-Afrikalla on ollut Etelämantereella 1960-luvulta lähtien tutkimusasema, jolle laivataan tavaraa ja henkilöstöä merijään laajuuden ollessa minimissään. Laiva on Suomessa rakennettu jäänmurtaja, jonka ”kansilastina” oli tällä kertaa biologeja, jää- ja merentutkijoita.
Seppäsen mukaan paikan päällä merijään määrän poikkeuksellisuuteen kirjaimellisesti törmättiin. Eli nimenomaan ei törmätty.
Kymmenen vuotta sitten merijää ylettyi niin pohjoiseen, että laivan oli puskettava sen läpi toista viikkoa. Nyt jäähän päästiin kiinni vasta viimeisenä yönä ennen mantereen reunalle saapumista. Tällöinkin jää oli vain rikkinäistä ahtojäätä, eli tuulen ja meren yhteen puristamia jäälohkareita.
Kiintojäähän ei törmätty lainkaan.
Antarktista ympäröivän merijään minimi on vaihdellut normaalistikin laajalti 60. ja 70. leveyspiirin välillä. Vielä vuonna 2015 jäätä oli erityisen paljon, selitystä kahden viime vuoden romahdukselle ei vielä ole. Seppäsen mukaan minimi on vaihdellut kymmenen viime vuoden aikana selvästi enemmän kuin aikaisemmin satelliittimittausten historiassa. Satelliittimittauksia on tehty vuodesta 1979.
Jäätä sulattavaa lämpöä kulkeutuu alueelle sekä ilman että meren virtausten myötä. Eri tekijöiden osuutta jään sulamisessa on kuitenkin vaikea arvioida.
– Merijäätä sulattavan lämmön kulkeutuminen on monimutkainen systeemi, minkä takia eri tekijöiden roolia kokonaisuudessa on vaikea määritellä.
Seppänen kertoo Antarktiksella tunnistetun useita riskijäätiköitä, joiden valuminen mereen voi kiihtyä merijään sulamisen takia. Merijään sulaminen altistaa samalla mannerjään meriveden kuljettamalle lämmölle, mikä voi nopeuttaa mannerjään sulamista.
Mannerjään sulamisen ja valumisen vaikutuksia valtameren pintaan ei silti ole helppo arvioida. Seppänen toteaa vaikutusten voivan olla joskus intuition vastaisia.
Sekä etelässä että pohjoisessa jäätiköiden massa on niin valtava, että se vetää merivettä puoleensa. Mannerjäätikön sulaminen lisää osaltaan meressä olevaa vettä, mutta vähentää samalla jäätikön vetovoimaa. Tämän takia esimerkiksi Grönlannin mannerjään sulaminen ei välttämättä nostaisi meren pintaa pohjoisessa. Antarktiksen sulaminen sitä vastoin nostaisi meren pintaa pohjoisessa molempien tekijöiden kautta.
Etelämantereen jäämassan paino ei kuitenkaan ole välttämättä vähenemässä sulamisesta huolimatta. Vaikka jää sulaa jossain kohtaa mannerta, sadannan lisääntyminen voi samanaikaisesti kiihdyttää uuden jään muodostumista toisaalla.
– Vastakkaisten vaikutusten suhteuttaminen toisiinsa on vaikeaa ja menee ainakin oman osaamisalueeni ulkopuolelle, Seppänen toteaa.
Antarktiksen tilannetta kuvaavat mallit eivät ole aina vastanneet toteutunutta historiaa kovinkaan hyvin. Seppänen ei ihmettele tätä. Manner on laaja ja sen piirteet itä- ja länsipuolella erilaiset.
Antarktis vaikuttaa kuitenkin muuttuneen epävakaaksi, mihin merijään minimin kasvava vaihtelukin viittaa. Seppäsen mukaan samanlaisia merkkejä on myös mantereen tilassa.
Ennusteiden pitäisi kuitenkin parantua jatkossa, koska mittauksia voidaan tehdä useammin ja uusilla keinoilla. Perinteisiä menetelmiä täydentävät Seppäsen mukaan nyt myös gravitaatiomittaukset.
Luonto iso kokemus
Etelä-Afrikan tutkimusasema sijaitsee Etelämantereella Weddellinmeren itäpuolella. Kapkaupungista lähdettäessä laivan on ylitettävä myrskyisyydestään tunnettu merialue ennen mantereelle pääsyä. Seppänen kertoo välttyneensä meritaudilta, kaikki kollegat eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita.
– Kaksi ja puoli kuukautta kestäneestä retkestä kaksi kuukautta kului merellä. Meritautia torjuvat pillerit tai laastarit ovat kyllä hyvä varustus tämäntapaiselle reissulle.
Jo laivamatka vei tutkijan normiarjesta poikkeavaan maailmaan. Sikäläisen kesän kuluessa aurinko ei laskenut lainkaan, eli valon vaihtelu ei luonut yön ja päivän rytmiä. Ajan kulumista hahmottivat lähinnä laivan toistuvat rutiinit.
– Ajan taju muuttui aivan toiseksi kuin kotona.
Saapuminen jäätikön reunaan oli iso kokemus. Seppänen kuvailee maailman pelkistyvän mantereen reunalla meren kirkkaaseen sinisyyteen ja tasaisen jäälakeuden valkoisuuteen. Auringon mennessä pilveen lakeus muuttuu kauttaaltaan tasaisen harmaaksi, meri mustaksi.
Elämän runsaus karussa maailmassa teki vaikutuksen tutkijaan.
– Lintuja, valaita ja hylkeitä näkyi todella paljon. Eläinten määrä antoi viitteitä siitä, millainen maailma voisi olla ilman ihmisen kosketusta.
Vaikka peukalonjälkemme alueella on vielä vä-
häinen, se ei ole olematon. Moni valaskanta tapet-
tiin 1800-luvulla sukupuuton partaalle, mistä monet lajit ovat jo toipuneet. Eivät kuitenkaan kaikki.
– Matkan varrella pohdittiinkin sitä, miltä alue on näyttänyt vielä muutama vuosisata sitten, kokonaan ennen ihmisen kosketusta.
Elämän runsautta tukee täälläkin pohjavirtaus, joka nostaa ravinteita kohti pintaa ja valoa. Kalakantojen tilannetta ei näe laivan kannelta, mutta hylkeiden ja lintujen määrän perusteella elämää oli paljon myös pinnan alla.
Kalakantoja on kuitenkin suojeltava ryöstökalastukselta myös syrjäisimmillä merialueilla. Seppänen kertoo Kapkaupungissa varastoidun takavuosina monia takavarikoituja kiinalaisia kalastusaluksia. Etelä-Afrikka onkin ainoa toimija, jolla on resursseja valvoa eteläisimpien merialueiden kalastusta.
Henkinen ja sosiaalinen haaste
Pitkät laivamatkat ja etenkin pitkä oleskelu tutkimusasemalla on iso henkinen ja sosiaalinen haaste myös tutkijoille. Seppänen toteaa oman visiittinsä olleen vielä lyhyt reissu verrattuna 13 kuukauden asumiseen jäätikölle rakennetulla tutkimusasemalla. Etelä-Afrikan asemalla kymmenen ihmistä elää täällä tiiviisti yhdessä. Huonolla säällä voi kulua päiväkausia niin, että edes asemalta ei voi poistua.
Kaikki ei aina menekään kuten pitäisi.
– Joskus tutkijoita on jouduttu hakemaan kotiin kesken pestin mielenterveyden rakoilun ja sosiaalisten ongelmien takia.
Näin voi käydä, vaikka hakijoiden soveltuvuutta arvioitaisiin ennen retkeä ja vaikka kaikki eivät lähtökohtaisestikaan edes hakeudu tämäntapaisiin oloihin. Ammatillisesti pätevää ja samalla erikoisoloihin sopeutuvaa väkeä ei välttämättä ole helppoa löytää.
– Keskustelua on käyty seksuaalisesta ahdistelusta sekä mukaan otettavien tutkijoiden valintakriteereistä. Valinnoissa pitäisi välttää sekä ylivarovaisuutta että ongelmien ennakoimisen sokeita pisteitä.