Ennallistamisasetuksessa vielä paljon selvitettävää

Asetuksella pyritään elvyttämään luonnon monimuotoisuutta, hillitsemään ilmastonmuutosta ja helpottamaan siihen sopeutumista sekä täyttämään unionin kansainväliset sitoumukset. Sen toimeenpano edellyttää luonnon tilaa parantavia toimia soilla, metsissä, tuntureilla, rannoilla, merellä ja sisävesissä. Lisäksi asetuksessa on erilliset pykälät kaupunki- ja maatalousympäristöille, virtavesille ja pölyttäjille.

Asetusehdotusta on käsitelty syksyllä eduskunnassa ja Suomen hallitus on ilmaissut siitä virallisen kantansa. Unionin yhteinen kanta pyritään saamaan valmiiksi EU:n ympäristöneuvostossa kesäkuussa, minkä jälkeen sen lopullisesta muodosta vääntävät vielä kättä komissio, neuvosto ja parlamentti. 

Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Olli Ojala arvioi, että uusi kaikkia jäsenmaita samanlaisena koskeva asetus voitaisiin saada nopeimmillaan vuoden 2023 loppuun mennessä. Siitä ei kuitenkaan ole mitään varmuutta.     

– On vaikea nähdä, että asetus ei menisi läpi muodossa tai toisessa, mutta kyllä se tulee tästä vielä muuttumaan. Erityisesti kaupunkiympäristöjä koskeva artikla on ongelmallinen. Uskon kuitenkin, että siitäkin voidaan saada neuvoteltua toimiva.

Ei mikään uusi asia

Suomessa on oltu ennallistamisen kanssa liikkeellä jo pitkään, ja olemme edelläkävijöitä ekosysteemien parantamisessa ja erityisesti soiden ennallistamisessa. Siitä on hyvänä esimerkkinä vuonna 2021 käynnistynyt Helmi-elinympäristöohjelma. Ojalan mielestä on kuitenkin selvää, että asetuksen myötä joudutaan tekemään enemmän kuin tähän saakka.

– Ekosysteemien tilan parantamisesta puhuttiin EU:n tasolla jo vuoden 2010 biodiversiteettistrategiassa. Vuoden 2021 uudessa strategiaversiossa on otettu edellistä konkreettisempi lähestymistapa, jossa eri ekosysteemien tilan parantamista käsitellään yksityiskohtaisemmin. Komissio sanoi sen julkaisun yhteydessä, että lainsäädäntöä on tulossa. Ja tämä asetus on nyt sitä.

Helmi-ohjelman lisäksi Suomessa on käynnissä myös Nousu-hanke vaelluskaloille sekä vesiensuojelun tehostamisohjelma Veden vuoro, jonka rahoituksesta noin kolmasosa eli 20 miljoonaa euroa on kohdistettu vesistöjen kunnostuksiin. Tähän mennessä kunnostustoimet tai niiden suunnittelu on aloitettu yli 600 kohteessa ja niitä on toteuttamassa yli 600 eri toimijaa.

Puolet rahoista vesistöjen kunnostukseen

Komissio on laskenut alustavasti, että asetus aiheuttaisi Suomelle vuoteen 2050 mennessä noin 25 miljardin euron kustannukset, jolloin arvioitu vuosikustannus olisi 930 miljoonaa. Ojala muistuttaa, että laskelma ei koske koko asetusta ja siinä on toisaalta mukana osin sellaistakin rahaa, jota käytetään jo tälläkin hetkellä samaan tarkoitukseen.

– Komissio on arvioinut, että tuosta summasta noin puolet menisi sisävesien parantamiseen, mikä vastaa myös Suomessa tehtyjä arvioita, Ojala kertoo.

– Suomalaiset luvut perustuivat vesienhoitosuunnitelmiin, joissa arvioitiin kattavasti tarvittavat toimenpiteet ja niiden kustannukset. Merkillepantavaa on, että komissio päätyi samansuuntaisiin lukuihin pinta-alojen laskennan kautta.

Tuolla summalla vesien tilaa saadaan ylläpidettyä ja hiljalleen parannettua.

Luonnonvarakeskus Luke on vastaavasti arvioinut kokonaiskustannuksiksi 13–19 miljardia euroa.

– Teemme jo merkittäviltä osin niitä toimia, joita ennallistamisasetus meiltä aikanaan edellyttää. Asetuksen myötä vesien hoitoon tarvitaan noin 20 miljoonaa lisärahaa, joka kohdistuisi pienempiin vesiin ja virtavesiin. Lisärahoitusta tarvitaan toki myös maalla tehtäviin toimenpiteisiin, Ojala arvioi.

– Uskon, että kustannukset jäävät arvioita pienemmiksi. Kun teemme fiksusti näitä toimenpiteitä, saavutamme erityisesti hajakuormituksen torjunnassa synergioita, jotka vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin. Todellista lisäkustannusta tulee todennäköisesti aika vähän.

Hyötyjä voidaan saada myös ilman suuria valtion panostuksia.

– Metsätalouden luonnonhoidolle toki voidaan jokin hintalappu laskea, kun metsään jätetään kuollutta puuta aikaisempaa enemmän. Ne kustannukset syntyvät kuitenkin taloudellisen toiminnan sivussa. Maataloudessakaan ei välttämättä tarvita lisärahaa, Ojala selittää.

– Esimerkiksi pölyttäjäasia linkittyy hyvin vahvasti maatalouteen, ja siellä on myös toimenpiteitä, jotka eivät maksa mitään, kuten väylien pientareiden hoitotavan muutokset. Virtavesien ennallistaminen tuottaa kyllä kustannuksia, mutta myös isoja hyötyjä paikallistaloudelle vaelluskalojen palatessa jokiin.

Ojala kehottaa katsomaan kustannusten sijasta myös hyötyjä, jotka eivät edes välttämättä konkretisoidu suoraan euroiksi, vaan syntyvät mutkan kautta.

– Kaupunkiympäristöartikla on ongelmallinen. Sen tavoite monimuotoisuuden lisäämisestä myös kaupungeissa on kuitenkin oikeansuuntainen. Siellä voidaan tehdä paljon sekä olemassa olevan vihreän laatua parantamalla että lopettamalla viheralueiden nakertaminen. 

Edessä arviointien suururakka

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Aleksi Räsänen arvioi, että asetuksesta helpoiten hahmotettavissa ovat luontodirektiivin kuutisenkymmentä luontotyyppiä, joille tulee tehdä ennallistamis- ja osin myös palauttamistoimia, joilla ne saataisiin hyvään tilaan. 

– Pinta-alaltaan suurimmat luontotyypit liittyvät soihin, metsiin ja sisävesiin.  Pinta-alasta ja tilasta kertovan aineiston laatu vaihtelee kuitenkin luontotyypeittäin ja monen tyypin kohdalla tuntematon pinta-ala on todella suuri. Nämä asiat tarkentuvat, jos ja kun ennallistamislainsäädäntö hyväksytään. Sen jälkeen päästään luomaan kansallisia tavoitteita ja täydentämään tietopuutteita.

Luken tuoreessa raportissa ennallistamistarve on arvioitu luontotyyppien osalta 2–6 miljoonaksi hehtaariksi. Lukema koostuu pääosin soista, metsistä ja sisävesistä, mutta lukuun sisältyy muitakin luontotyyppejä. 

– Epävarmuuksia on paljon, mutta Luken laskelma on silti täsmällisempi kuin Komission tekemä. Hirveän suuri vaihteluväli johtuu siitä, että emme tiedä, missä kunnossa tuntematon pinta-ala on, Räsänen sanoo. 

– Samoin arviot asetuksen kumulatiivisista kustannuksista ovat todennäköisesti liian korkeita. Mukana on joitakin hyvin kalliisti ennallistettavia luontotyyppejä, joihin liittyy epävarmuuksia siitä, millaisia toimenpiteitä pitäisi toteuttaa missäkin ja miten laajasti. Ennallistamistoimet valuma-alueilla voivat nekin laskea kustannuksia vesistöissä.

Pelloilla tai turvetuotantoalueilla

Varsinaisten soiden ohella maatalousartiklassa mainitut turvepellot ovat nekin merkittävä kohde, jonka lopullista ennallistettavaa pinta-alaa on vaikea arvioida täsmällisesti. Asetusehdotuksen mukaisesti niistä 70 prosenttia tulee ennallistaa ja 35 prosentille tehdä vettämistoimenpiteitä vuoteen 2050 mennessä. 

– Tavoitteeseen voidaan kuitenkin vastata myös vettämällä ja ennallistamalla turvetuotantoalueita ja pienessä määrin myös vettämällä metsäojitettuja soita, Räsänen kertoo.

– Suomessa on 270 000 hehtaaria turvepeltoja, joista 190 000 hehtaarille tulee tehdä ennallistamistoimia ja siitä puolelle vettämistoimia. Jos toimenpiteiden kohteeksi otetaan täysimääräisesti turvetuotantoalueet ja turvemaametsät, turvepeltojen ennallistamis- ja vettämispinta-alat lähes puolittuisivat.

On vielä epäselvää, mikä lopulta lasketaan näiden maiden kohdalla ennallistamiseksi ja mikä vettämiseksi. 

Kaupunkiympäristössäkin voidaan parantaa olemassa
olevan vihreän laatua ja lopettaa viheralueiden nakertaminen.

– Turvepelloilla, turvemetsissä ja turvetuotantoalueilla ei ilmeisesti tarvitse pyrkiä samanlaiseen hyvään ekologiseen tilaan kuin ympäristödirektiivin luontotyypeissä, ja talouskäyttö on mahdollista, esimerkiksi jatkuvan metsänkasvatuksen ja turvepeltojen kosteikkoviljelyn avulla, Räsänen sanoo. 

– Samoin metsissä saattaisi riittää, että aktiivinen kunnostusojittaminen loppuisi. Vastaavasti tulkintamme mukaan turvetuotantoalueen ennallistaminen ei tarkoittaisi alueen muuttamista takaisin suoksi vaan sen ottamista pois turvetuotantokäytöstä ja rakentamista kosteikoksi tai antamalla sen kasvittua luontaisesti tai jopa sinne metsää kasvattamalla. Nämä asiat ovat vielä pitkälti auki.

Käsi kädessä ilmastotavoitteiden kanssa

Ilmastotavoitteet vaikuttavat suomailla erityisen voimakkaasti samaan suuntaan ennallistamistavoitteiden kanssa. Räsäsen mielestä jää nähtäväksi, mikä ennallistamisasetuksen oma vaikutus loppujen lopuksi on esimerkiksi turvepeltojen käytölle.

– Ilmastonmuutosten torjuminen aiheuttaa sekin painetta niiden vettämiseen ja kosteikkoviljelyyn. Siinä mielessä ennallistamisasetus ei välttämättä tuo kovin radikaaleja muutoksia nykyiseen, vaikka pinta-alat ovat kohtuullisen isoja.

Räsänen ei myöskään usko turvemaiden ja peltojen ennallistamisen heikentävän kotimaista maataloustuotantoa kokonaisuutena, vaikka esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla on alueita, missä turvemaiden osuus on suuri. Etelässä turvepeltojen rooli maataloustuotannossa on pienempi kuin pohjoisessa. 

– Lopputulokseen vaikuttaa, miten toimenpiteitä kohdistetaan alueellisesti, ja toisaalta myös se, miten peltopinta-ala on muuten vähenemässä. Voi olla, että niin tapahtuu joka tapauksessa, Räsänen pohtii. 

– Ja toki maataloudessa on muitakin toimenpidekohteita kuin turvepellot: niittyperhosindeksi, orgaanisen hiilen määrä, maisemalliset piirteet ja peltolintuindeksi.

Mistä saadaan ennallistajat?

Ennallistamisasetus pakottaa tekemään aikaisempaa enemmän. On kuitenkin paljon asioita, joita pitää selvittää, ja joihin pitää voida vaikuttaa ennen lainsäädännön valmistumista tai viimeistään kun tehdään kansallisia ohjelmia. 

– Mikäli ennallistamistarvetta tulee paljon, yhdeksi pullonkaulaksi voi muodostua osaajien saaminen. Toisaalta ennallistaminen voi myös tuoda työpaikkoja syrjäseuduille.

Räsäsen mielestä komission ehdotus on luontotyyppien palauttamisen suhteen kohtuullinen. 

– Siinäkin yhteydessä on ensin pohdittava, onko sellaisia voimakkaasti muuntuneita alueita, joita ei enää voi laskea luontotyypin pinta-alaan, ja jotka pitäisi palauttaa ennalleen, jotta ne voitaisiin laskea mukaan luontotyypin pinta-alaan ja suotuisaan suojelutasoon. Mikä on riittävä pinta-ala, perustuu ekologiseen arvioon.