Enni Ruuhilahti on Loimun uusi jäsenkokemusvastaava

Jäsenkokemusvastaavana huolehdin siitä, että opiskelijajäsenemme saavat maksimaalisen hyödyn Loimun tarjoamista palveluista ja mutkattoman startin uralleen. Autan myös yhteisöjen rakentamisessa toimimalla esimerkiksi opiskelijayhdistysten yhteyshenkilönä ja järjestämällä erilaisia tapahtumia. Tärkein tehtäväni on kuitenkin kehittää opiskelijoille suunnattua toimintaa ja tarjontaa heiltä saatujen ideoiden ja palautteen pohjalta.

Enni Ruuhilahti aloitti jäsenkokemusvastaavana Loimussa 24.2. ja työt ovat lähteneet vauhdilla käyntiin.

Valmistuin kauppakorkeakoulusta neljä vuotta sitten. Muistan omakohtaisesti kesätyön metsästysrumban ja jännityksen aloittaessani ensimmäisessä oman alan työpaikassa.  Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja nyt minulla on ilo olla mukana luomassa mielekkäitä urapolkuja ja sujuvampaa työelämää Loimun opiskelijoille. 

Töissä vierähtää monella meistä noin kolmannes vuorokaudesta, ja työllä on iso vaikutus kokonaishyvinvointiimme. Siksi koen, että omanlaistaan urapolkua kannattaa proaktiivisesti etsiä ja rakentaa. Siinä puolestaan Loimu tarjoaa opiskelijoille arvokasta tukea ja työkaluja erilaisten koulutusten, valmennusten ja opiskelijadatasta koottujen tutkimusten kautta.

Ennen Loimua olen toiminut markkinoinnin, viestinnän ja työnantajamielikuvatyön tehtävissä. Ammattijärjestöissä minua kiehtoo erityisesti mahdollisuus olla mukana luomassa reilumpaa työelämää. Esimerkiksi työnantajan ja työntekijän välisissä erimielisyyksissä, työntekijä saattaa olla melko voimaton yksinään. Silloin ammattijärjestö pystyy laajentamaan asiantuntemuksellaan yksilön harteita ja tukemaan hänen oikeuksiensa toteutumista.

Mietin, millaisen vinkin antaisin nyt neljä vuotta myöhemmin ensimmäiseen oman alan työpaikkaan astuvalle Ennille. Se kuuluisi näin:

Jos et koskaan uskalla kysyä, vastaus on aina ei. Työelämässä kannattaa rohkeasti pyytää mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi erilaisiin koulutuksiin tai päästä mukaan itseään kiinnostaviin projekteihin. Ammatillisia kehittymismahdollisuuksia kannattaa pyrkiä luomaan itselleen proaktiivisesti. 

Innolla yhteistyötä odottaen,

Enni Ruuhilahti / Loimun opiskelijoiden jäsenkokemusvastaava

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)