Kalabiologi ammattikalastajien puolestapuhujana
Maria Saarinen on tehnyt työtä kalatalouden ja kalastajan ammatin puolesta yli 20 vuotta. Kalabiologin koulutus on vienyt varmoin askelin ammattiin, josta on tullut enemmän kuin työtä. Luottamus ja yhteisymmärrys kalastajien kanssa on hänelle arvokas asia.
Kun Maria Saarinen oli pieni, isä lupasi 20 penniä jokaisesta ruotoineen syödystä silakasta.
– Vetelin niitä sitten tuosta vaan, ei ollut vaikeata, hän kertoo. Maria Saarinen osasi perata seitsenvuotiaana, hän tykkäsi kalasta.
Kala on tuonut Maria Saariselle leivän lähes koko työuran ajan. Kala ja kalatalous ovat sydämenasia, ja työhön on muodostunut lähes kutsumussuhde.
Saarinen on kalabiologi ja yksi yhdeksästä kalatalousaktivaattorista Suomessa, toimialueena on Saaristomeri. Toimialueeseen kuuluu 14 kuntaa Salosta Kustaviin. Työhuone on Paraisilla. Rahoitus tulee EU:sta, valtiolta ja kunnilta.
– Teen kalatalousalaa tutuksi. Kerron lähikalasta ja kalan terveellisyydestä, luonnonkalan pienestä hiilijalanjäljestä ja ravinteiden poistosta. Ammattikalastus kun on ainoa elinkeino, joka poistaa ravinteita rehevöityneestä Itämerestä.
Akateemiset opinnot käytännön työhön
Maria Saarinen muistaa jo aivan pienenä ihailleensa kalojen kauneutta torilla, niiden muotoa ja suomujen kiiltoa. Biologian opinnot alkoivat kuitenkin sattumalta.
Lukion jälkeen Saarinen oli Tukholmassa töissä. Pari ystävää lähti risteilylaivalla Turkuun osallistuakseen Åbo Akademin pääsykokeiden edellyttämään kielikokeeseen. Saarisella oli vapaata ja hän lähti mukaan. Turkuun sattunut kaatosade vei nähtävyyksien vetovoiman, ja hänkin meni kielikokeeseen.
– Uteliaisuuttani halusin nähdä, miten pärjään ruotsilla.
Koe meni hyvin. Samalla Maria Saarinen jätti hakemuksen biologian opintoihin.
Vaikka pyrkiminen Åbo Akademiin ei ollut suunniteltu, ala oli oikea. Luja kiinnostus oli syttynyt jo lukion biologianopettajan Tuomo Kaukavuoren tunneilla.
Saarisen kalabiologian pro gradun tutkimuskohteena oli kalatauti, eräs pintaloinen, sen hoito lääkekylvetyksellä ja hoidon vaikutukset sekä tautiin että kalanpoikasten ihoon ja kidusepiteeliin. Saarinen keräsi tutkimusaineiston kesätöissä Kontiolahden kalanviljelylaitoksella Pohjois-Karjalassa. Syksy meni mikroskooppia tiiviisti tuijottaessa, joten oli aika selvää, että maisterin paperien jälkeen mikroskoopit saivat jäädä.
– En ole tutkijatyyppiä, hakeuduin käytännön töihin.
Työpaikkana toimisto ja meri
Biologeille oli hyvin töitä tammikuussa 1990. Maria Saarinen heitti hakuverkot koko maahan Utsjoelta Hankoon, ja Hangossa tärppäsi. Vastavalmistunut maisteri sai viran ympäristönsuojelusihteerinä. Vuoden jälkeen hän sai vihiä kiinnostavasta työpaikasta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (nykyisin Luonnonvarakeskus Luke) kenttäaseman hoitajana ja tutkijana. Se oli tulevaisuuden kannalta ratkaiseva työ.
– Parasta siellä oli kalastajiin tutustuminen ja merellä olo näytteenottoineen ja koekalastuksineen. Pääsin alan ytimeen.
Työ oli yksinäistä, eikä rooli tutkijoiden ja ammattikalastajien välissä aina ollut helppo. Lähtö organisaatiomuutoksen sulkemalta asemalta ja erityisesti Hangosta oli silti kova paikka.
Kalastajat tekevät arvokasta työtä, jonka merkitys aletaan jo ymmärtää.
Alkoi EU-aika ja Maria Saarinen palasi Turkuun. Tuntui jopa historialliselta saada vetääkseen Suomen ensimmäinen Euroopan kalatalousrahastosta rahoitettu hanke. Varsinais-Suomen kalastajaliiton Laatukalastaja-hankkeessa järjestettiin koulutusta kalastajille. Pian EU-rahoituksesta tuli arkea. Innostavia projekteja Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutissa oli yli 10 vuotta.
Töiden parista löytyi puoliso, perustettiin perhe ja syntyi kaksi lasta.
Kalatalousalalla Saarinen on edelleen yksi harvoista naisista. Sukupuoli ei ole silti ollut este eikä hidastekaan.
– Ottaessani yhteyttä kalastajiin kohtasin kyllä aluksi epäilyjä, mutta se oli tervettä epäilyä uutta kohtaan. Että onko tämä uusi nyt joku tutkija, joka kerää tietoja ja käyttää niitä meitä vastaan, tuntematta kalastusammatin käytäntöjä.
Työstä tunnustusta
Maria Saarinen on ollut ammattikalastajien puolestapuhuja yli 20 vuotta. Hänen työnsä on saanut kaksi tunnustuspalkintoa.
– Palkinnot merkitsevät minulle todella paljon. Ne ovat tulleet tärkeältä taholta, Saaristomeren ammattikalastusta edistäviltä toimijoilta.
Arvostus on molemminpuolista. Saarinen muistuttaa, että suomalainen ammattikalastaja nostaa suomalaisten pöytiin suomalaista kalaa. Saaristomerellä on kuitenkin enää vain kuutisenkymmentä päätoimista rannikkokalastajaa. Kalastuksen näkökulmasta kestämättömän suuret hyljekannat ovat suurin uhka koko alan jatkuvuudelle. Saarinen toteaa, että rannikkokalastus on syvässä kriisissä, työtä sen säilymiseksi riittää.
– Kalastajat tekevät arvokasta työtä. Sen merkitys aletaan nyt ymmärtää.
Saarinen sanoo, ettei ole määrätietoisesti luonut uraa, vaan työ on vienyt seuraavaan.
– Tosin tämän nykyisen työni eteen olen ponnistellut.
Kalaan Maria Saarinen ei kyllästy. Koko perhe syö paljon kalaa. Lapset tottuivat pienenä siihen, ettei ole ruotojakaan, koska isä ja äiti osaavat fileoida. Maria Saarisen suurin herkku on hiillostettu nahkiainen. Kerpullinen, 31 kappaletta, menee suupalana.
– Syksyn kohokohta on synnyinkaupunkini Porin kotiseutujuhlat ja Nakkilan nahkiaismarkkinat. Silloin herkutellaan.
