Kansalaiset tieteentekijöinä

Kansalaishavainnot ovat tavallisten ihmisten tekemiä ja yleiseen käyttöön ilmoittamia vapaaehtoisia havaintoja. Ne syntyvät yleensä joko havaintoon suoraan liittyvän harrastuksen tuloksena tai muun tekemisen – kuten luonnossa liikkumisen – sivutuotteena. Ilmoituksia havainnoista keräävät viranomaiset, tutkijat sekä harrastajien omat yhteisöt.

Sään, vuodenaikojen ja mökkirannan vedenpinnan korkeuden ja jäätilanteen seuraaminen ja tilastointi on jo itsessään mielenkiintoista puuhaa, ja pitkällä havaintojen aikasarjalla on mahdollista nähdä elinympäristön muutokset. Tieteeksi nämä havainnot kuitenkin muuttuvat tiedettä ammatikseen tekevien tutkijoiden käsissä, vaikka nykyisessä digimaailmassa kansalaisilla onkin mahdollisuus dialogiin tutkijoiden kanssa, kysymysten asetteluun ja johtopäätösten tekoon.

Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Timo Pyhälahti muistuttaa, että havainto pitää saattaa yhteismitalliseen muotoon luokittelemalla ja varustamalla se paikkatiedolla, jotta se voitaisiin yhdistää muuhun tietoon ja jalostaa tieteeksi. 

– Jos havainto esimerkiksi kuvaa lumipeitteen kerrostuneisuutta, siitä ilmoitetaan verkkolomakkeella, jossa ilmiö on luokiteltu ja määritelty numeroina. Epämääräiset adjektiivit, kuten ’vähän’ tai ’paljon’, eivät riitä, Pyhälahti sanoo.

– Määrittelyn pitää olla kattava ja yksityiskohtainen, mutta silti riittävän väljä. Näiden määrittelyjen ja lomakkeeseen liitettyjen havainto-ohjeiden avulla ihmiset pystyvät kertomaan yhteismitallisesti erilaisia asioita aihepiireistä, joista dataa kerätään.

Kansalaisia on syytä ohjeistaa toimimaan turvallisesti, Pyhälahti muistuttaa, ja esimerkiksi varoittaa lähestymästä vaikka kuinka kiinnostavaa mutta vaarallista jääpatoa. Myös tietoturvasta ja asiattomuuksien poistamisesta pitää huolehtia. 

Verkkolomakkeiden taustalle tarvitaan tietojärjestelmä, joka julkaisee siihen syötetyt havainnot. Jos julkaisu on tarkoitettu yleiseen käyttöön, se pitää tehdä ilman havainnoitsijan henkilötietoja. 

– Kansalaishavainnot eivät yleensä liity ihmisten henkilöön vaan koskevat neutraaleja faktoja ympäristöstä. Anonymiteetin vaatimus kuitenkin haittaa havainnoitsijan luotettavuuden vertaisarviointia ja vaikeuttaa sosiaalisten yhteisöjen muodostumista harrastuksen ympärille. Sen vuoksi palveluissa muut näkevät ilmoittajan nimen sijasta vaikkapa nimimerkin.

Toimiva alusta käytettävissä

Ympäristökeskus on rakentanut vuodesta 2017 avointa joukkoistamisalustaa, joka sallii kansalaishavaintojen helpon ilmoittamisen ja kansalaisten ja tutkijoiden dialogin. Alusta kerää ilmoitukset ja tallentaa ja jakaa ne avoimille rajapinnoille, joiden varaan on mahdollista rakentaa tietoa hyödyntäviä sivustoja ja palveluja. 

Alusta on toiminut jo parin vuoden ajan. Järjestelmän yhteyshenkilönä toimiva Pyhälahti kertoo, että tällä hetkellä sitä hyödyntävät esimerkiksi Ympäristökeskuksen ylläpitämät Järvi-meriwiki, Vesi.fi-palvelu, Vesistönkunnostajan kartta­palvelu ja satelliittikuvia julkaiseva Tarkka-­palvelu. Alustaa käyttää myös yhdessä Luonto-liiton kanssa toteutettu Talviseuranta-­kampanja.

– Palvelut ovat erilaisia, mutta ne keräävät kansalaisilta tietoa samoilla tai samankaltaisilla joukkoistamisalustan tarjoamilla lomakkeilla. Alusta päivittää nämä tiedot niissä palveluissa, jotka haluavat niitä julkaista.

Havaintojen lähettäjät ovat usein aktiivisia harrastajia, jotka seuraavat kiinnostuksensa kohdetta yleensä pitkäjänteisesti. 

– Käyttäjät identifioituvat käyttämäänsä palveluun, josta he löytävät syöttämänsä havainnot. Joukkoistamisalusta ei tunne sitä käyttävien palveluiden asiakkaita. Se vain jakaa heidän ilmoittamiaan tietoja.

Havaintojen lähettäjät ovat usein aktiivisia harrastajia, jotka seuraavat kiinnostuksensa kohdetta yleensä pitkäjänteisesti. Havaintojen laatu ei siten ole ongelma, vaan se, mistä löydetään kiinnostuneet ihmiset.

– Digitaalisten palvelujen maailma on hirvittävän epälineaarinen. Siihen, että jokin palvelu lyö itsensä läpi, tarvitaan valtavasti työtä ja sen lisäksi vielä paljon hyvää onnea. On olemassa hienoja sivustoja, joita ei käytä juuri kukaan ja toisessa ääripäässä hätäisesti kasattuja Facebook-sivuja, jotka kasvoivat merkittäviksi vain sen vuoksi, että ne sattuivat sopivaan aikaan ja paikkaan, Pyhälahti kuvaa.

– Olemme yrittäneet luoda alustan, jonka päälle olisi helppo järjestää kansalaistoimintaa yhteistyössä yhdistysten ja yritysten kanssa. Heillä olisi omia sovelluksia ja verkkosivustoja ja data ikään kuin yhdistäisi meitä kaikkia.

Maastohavaintoja ja satelliittikuvaa

Vaikka sama tieto löytyy useammalta sivustolta, niillä on siihen omat  tarkastelukulmansa. Esimerkiksi käyvät hydrologinen Vesi.fi-tietopalvelu ja järviwiki. 

– Vesi.fi:n karttanäkymässään tarjoama paikka omille havainnoille sisältää samoja lumensyvyys- ja levätilannehavaintoja kuin mitä asukkaille ja mökkiläisille suunnattu järviwiki julkaisee. Luokittelu on sama ja tiedot tulevat samaan paikkaan kartalla. Järjestelmät ovat kuitenkin täysin erillisiä.

Poikkitieteellisyys ja linkitys satelliittikuviin tuo jatkossa uusia näkökulmia joukkoistamiseen. Kansalaiset voivat jo nyt tehdä ympäristöön liittyviä havaintoja Ympäristökeskuksen Tarkka-­palvelussa julkaisemista satelliittikuvista.

– Tulevaisuudessa on mahdollista myös kysyä heiltä, miltä jokin satelliittikuvassa näkyvä ilmiö näyttää maastossa. Voimme myös määritellä satelliittikuvaan paikkoja, joista me haluaisimme maastohavaintoja tai maastossa tehtyä tarkistusta siitä, että satelliittikuvasta tehty havainto pitää paikkansa, Pyhälahti kuvaa.

– Käyttäjille voidaan kertoa, että meitä nimenomaan kiinnostaa saada se tieto parin tunnin sisällä satelliitin ylilennon jälkeen, jotta pystymme vertailemaan satelliittikuvaa ja havaintoa maastossa. Tai voimme pyytää lähellä asuvia harrastajia käymään maastossa vasta muutaman päivän päästä satelliittikuvan ottamisesta, jotta voisimme nähdä, miten tilanne kehittyy.

Jatkossa on myös mahdollista pyytää satelliittikuvan ottamista tai tutkimista tiettynä aikana tietystä paikasta, kun esimerkiksi tiedetään että maastossa on jokin mielenkiintoinen tapahtuma, kuten ruoppaustyö, jolla on vaikutuksia ympäristöön. 

– Algoritmit pystyvät hahmottamaan asioita, mutta niihin ei voi luottaa sataprosenttisesti. Paikan päällä käynyt voi sanoa, että kuvassa näkyvä ilmiö ei ollut levälautta, vaikka algoritmi niin ehdottaa. Ja sitä tietoa voi käyttää algoritmin opettamiseen. 

Ruokolahden leijonan jäljillä?

Käyttäjien keskinäinen vertaisarviointi on yhteisöjen verkkopalveluissa yleisesti käytetty tapa arvioida kansalaisilta tulevia havaintoja. Työläämpää, mutta luotettavampaa olisi koota asiantuntijoista komitea, joka arvioi, olisiko havainto edes teoriassa mahdollinen – vai oliko kyseessä uusi Ruokolahden leijona.

– Jokin havainto voi joko olla todella väärä tai todella mielenkiintoinen. Sitä ei aina tiedä ennen kuin varmistetaan, mitä on tapahtunut. Avovesi pohjoisessa järvessä keskellä talvea olisi tällainen todella kiinnostava, mutta tarkistusta vaativa havainto.

Havainnon luotettavuus on viime kädessä havainnoitsijan vastuulla, Timo Pyhälahti muistuttaa. Kansalaishavaintojen tieteelliseen hyödyntämiseen tarvitaan kuitenkin järjestelmä, jolla mielenkiintoiset ilmiöt poimitaan eri kanavista ja arvioidaan niiden luotettavuus.

– Aktiiviselle ja hyväksi havaitulle havainnoitsijalle voisi antaa ’luotetun arvioijan’ statuksen, eikä avoimella alustalla välttämättä tarvita meitäkään määrittelemään sääntöjä näille arvioinneille. Se voisi tapahtua palvelujen tasalla, lähempänä havainnoitsijoita.