Kartoitusta, inventointia ja selvityksiä

Pyry Veteli tarkastaa kuusen rungon luupilla, ja toteaa havainnon oikeaksi:
– Siinä se kissantassujäkälä nyt on. 

Epäluuloinen ryhmä toimittajia ja valokuvaajia käy vuorotellen kumartumassa puun tyvelle ja Veteli saa osoittaa jäkälän sijainnin vielä useaan otteeseen.

Metsähallituksen Metsätalous Oy:n lajistoasiantuntija Veteli esittelee pientä jäkälää, koska sitä ei vielä taannoin osattu arvata tästä metsiköstä löytyväksi. Se on totuttu mieltämään vanhojen metsien lajiksi, mutta nyt ollaan heinävetisessä talousmetsässä. Ojitettu ja harvennettu kuvio on pysynyt käsittelystä huolimatta sopivan kosteana elinympäristönä vaarantuneeksi luokitellulle kissantassujäkälälle. Merkittävä tekijä jäkäläesiintymälle on riittävän iäkäs puusto; täällä 80–90-vuotias.

Toinen yllättäen ”yleistynyt” laji on lahokavio­sammal. Se on opittu tunnistamaan uudella tavalla, ja on ymmärretty, että kyseessä ei olekaan niin vaatelias laji kuin on uskottu.

Myös Tuomas Kallio työskentelee Metsätalous Oy:n lajistoasiantuntijana. Hän muistuttaa, että vain pieni osa valtion metsätalousmaista tutkitaan näin tarkasti, ja tällä hetkellä kohteet valikoituvat usein luontojärjestöjen vapaaehtoisten kartoittajien esitysten joukosta.

– Tätä työtä tehdään ensisijaisesti meidän oman metsäsuunnittelumme tueksi. Yleensähän siinä tarkastellaan lähinnä puustoa ja kasvupaikkaa, mutta tietyillä kohteilla tarvitaan lajistokartoitusta päätöksenteon tueksi.

Täydellistä lajistoselvitystä kohteilta ei tehdä, mutta uhanalaiset ja muuten kiinnostavat lajit käydään läpi. Kallion mukaan kartoittaja ehtii työpäivän aikana käydä läpi kohteesta riippuen keskimäärin viitisen hehtaaria metsää, mistä voi hieman arvioida, millä tarkkuudella.

– Kartoittaja tietää aika hyvin jo ennen maastotöitä, että mitä lajeja sieltä voisi löytyä. Tässä työssä pitää olla hyvä lajien yleistuntemus, koska erikoistuneita asiantuntijoita ei kaikille kohteille ehdi.

Työnsä kohokohtana Kallio pitää tietenkin harvinaisten lajien löytymistä. Esimerkiksi hän nostaa eteläisestä Suomesta löytyneen erittäin uhanalaisen röyhelökäävän, jonka löytyessä hän itse sattui olemaan paikalla. Röyhelökääpää on aiemmin löytynyt lähinnä huomattavasti pohjoisempaa.

Kallio keksii myös esimerkin 1950-luvulla tehdyiltä laajoilta avohakkuualoilta Kainuussa. Siellä hakkaamatta jääneiden säästöpuiden, aikansa ”roskapuiden”, rungoilta löytyi tämän vuoden kartoituksessa uhanalaisia jäkäliä.

– Ilahduttavaa on myös se, kun kohteelta löytyy laji, jota on ennakkotietojen perusteella arvellut mahdollisesti löytyvän. Siitä tulee hyvä fiilis! Kallio kuvailee työnsä parhaita hetkiä.

Operaatio Mustikka

Vuosina 1985–86 Suomeen perustettiin 3 000 pysyvää kolmen aarin koealaa käsittävä kasvillisuuden ja metsäluonnon seurantaverkosto. Kahdeksannen valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessä syntynyttä verkostoa ei ole koskaan virallisesti nimetty, mutta parhaillaan käynnissä oleva kattava inventointihanke on nimetty Mustikaksi.

Operaatio Mustikan vetäjä, Luonnon­varakeskuksen tutkija Tiina Tonteri kertoo, että koealaverkoston tarpeellisuus perustuu nykyään eri asiaan kuin perustettaessa.

– 1980-luvulla oltiin huolissaan meille Euroopasta tulevista ilmansaasteista ja happosateista. Nykyisin tutkimuksen taustalla on ilmastonmuutos, hän kertoo.

Arvokasta verkostoa on hyödynnetty vasta muutamaan otteeseen. Vuonna 1995 tehtiin ensimmäinen kattava ja 2006 suppeampi 630 koealan inventointi. Vuonna 2021 lajistomuutoksia oli havaittu siinä määrin, että rahoitus uudelle täyden kierroksen inventoinnille järjestyi.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioimisen lisäksi uutta inventointia puoltaa metsänkäsittelytapojen muutos. Esimerkiksi jatkuva kasvatus on yleistynyt reippaasti reilussa 25 vuodessa.

Näitä koealoja inventoiva työpari koostuu kasvillisuuteen ja kasvupaikkaan keskittyvästä kenttäbiologista ja puuston mittaajasta. Koealan kasvillisuutta tutkitaan tekemällä sinne yleensä neljä neliönmuotoista kasvillisuusnäytealaa, joilta tutkitaan kasvilajit ja niiden peittävyys. Lisäksi koealalla tarkastellaan myös noiden neliöiden ulkopuolista kasvillisuutta.

Pari ehtii päivässä tutkia keskimäärin kolme koealaa, mutta se riippuu vahvasti maastosta ja olosuhteista. Tiina Tonteri keksii helposti vaikeimman mahdollisen kohteen kuvauksen.

– Biologille hankalin olisi varmaankin hiljattain käsitelty rehevä, vähän soistunut ja kivinen paikka, jossa on vielä hakkutähdettä peittämässä aluskasvillisuutta. Puustomittaajan haaste puolestaan on paikka, jossa on paljon pientä puuta ja ehkä pensaikkoa.

Luontoselvitys kaavoituksen taustalla

Luontoselvitys on kolmas toimenpide, jossa tarkastellaan harvinaisempien kasvilajien esiintyvyyttä. Selvityksiä tehdään monella eri laajuudella ja ne ovat useimmiten osa kaavoitusta.

Suomen Ympäristökeskus ja ympäristöministeriö julkaisivat viime vuonna Luontoselvitykset ja luonnonvaikutusten arviointi -nimisen oppaan, jota oli kirjoittamassa SYKEn vanhempi tutkija Katariina Mäkelä. Hänen mukaansa luontoselvitykseen sisältyvän lajien kartoittamisen laajuus ja tarkkuus riippuu tarkasteltavan alueen koosta.

Maakunnan tasolla selvitys voi olla hyvin yleispiirteistä, mutta asemakaavaa varten joudutaan usein tekemään tarkempaa työtä. Mäkelän mukaan eri selvitysten välillä vaihtelua on valtavasti.

Luontoselvitys on joka tapauksessa paljon laajempi kokonaisuus kuin pelkät maastotyöt ja kasvillisuuden kartoitus on vain osa maastotöitä. 

– Suomen Lajitietokeskuksen lajihavainnot on aina hyvä koota ennen maastotöitä, jotta saadaan kuva alueen lajistosta. Kaikkien lajien ekologiaa ja biologiaa ei kuitenkaan tunneta riittävän hyvin, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon selvityksessä.

Luontoselvitys ei kuitenkaan aina liity kaavoitukseen. Luonnonarvojen yleisselvityksen teko tapahtuu Mäkelän mukaan useimmiten kunnan laajuudella ja se on luonteeltaan ennakoivaa työtä, josta saadaan tietoa esimerkiksi yleiskaavaa tai rakennushankkeita varten. Maakunnan tasolla yleisselvitys voi olla myös jo saatavilla olevan tiedon koostamista yhteen.