Kiehtova Seili houkuttaa tutkijoita

Turun saaristossa idyllisellä Seilin saarella on vaiherikas, mutta myös synkkä historia. Viimeiset 60 vuotta saarella on pitänyt majaa Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Biologi, erikoistutkija Katja Mäkinen tuntee Seilin niityt, polut ja rannat, sillä hän on asunut ja tehnyt tutkimusta Seilissä jo yli vuosikymmenen ajan.

Katja Mäkisen mukaan Seili on ikkuna Saaristomeren tutkimukseen Turun yliopistossa. 

– Ihmiset tulevat Seilin saarelle historian ja luonnon takia. Paikan ainutlaatuisuus vetää puoleensa. Samalla meille tutkijoille avautuu oivallinen tilaisuus kertoa merestä ja meren tilasta hyvin eri taustoista tuleville ihmisille, Mäkinen kuvailee

Saaristomeren tutkimuslaitos on ollut suomalaisen merentutkimuksen yksi keskeisiä paikkoja jo 60 vuotta. Ilman tutkimuslaitosta meren ja eläinten pitkittäisseuranta olisi hankalaa, sillä tutkijoiden matka Saaristomerelle kestäisi pitkään. Tällöin ympäristön muutoksen dokumentointi ei olisi samassa mittakaavassa mahdollista.

Silakan lisääntymiskausi Seilin lähivesillä alkaa huhti-toukokuussa. Silloin Mäkinen saapuu talvitauon jälkeen Seiliin tekemään silakkatutkimusta.

– Lopputalvella huomaa aina salaa odottavansa, milloin pääsee palaamaan Seiliin, Mäkinen tunnustaa. 

Ensimmäistä kertaa hän tuli Seiliin harjoittelijaksi vuonna 2011 ja on ollut siellä siitä lähtien melkein joka vuosi keväästä syksyyn. Vanhassa sanonnassa saattaa siis olla edelleen perää: Seiliin ken joutuu, Seiliin myös jää.

Suolapulssit Itämeren ekosysteemin henkireikä

Saaristomeren tutkimuslaitoksen ensimmäisiä tutkimuksia 60 vuotta sitten oli Itämeren suolapitoisuuden seuranta. 1980-luvulta alkaen ryhdyttiin tekemään seurantaa Itämeren silakoista. Silakkaseurannasta kävi ilmi, että silakan pituus lyheni peräti neljänneksen ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Tutkijoiden oli vaikea löytää merkittävälle muutokselle mitään järkevää selitystä. Silloin tutkimuslaitoksen johtoon astui professori Ilppo Vuorinen. 

Harva ymmärtää, kuinka huono Itämeren tilanne todellisuudessa on.

Vuorinen löysi laitoksen hyllyltä vuosikymmenien mittaisen aikasarjan meren suolapitoisuuden muutoksista ja pohti, että aikasarjasta tulisi tehdä tutkimusta. Kun silakan aikasarjoja verrattiin suolapitoisuuden aikasarjaan, silakan kutistumisen mysteeri alkoi aueta. Itämeren vesi oli makeutunut, minkä myötä esimerkiksi eläinplanktoni muuttui silakalle epäedullisemmaksi. Silakka siis näki nälkää.

Mäkisen mukaan suolapitoisuuden vähentyminen liittyy ilmastonmuutokseen. Tanskan salmien läpi tulevat suolapulssit saapuvat harvakseltaan. Suolapulssi tarkoittaa sitä, että suuri määrä suolaista ja hapekasta valtamerivettä virtaa Itämereen tuoden mukanaan happea Itämeren happiköyhiin syviin osiin. Vesi vaihtuu hieman koko ajan, mutta suuremmat suolapulssit syntyvät voimakkaiden talvimyrskyjen vaikutuksesta.

Samalla ilmastonmuutos on lisännyt sateita erityisesti pohjoisen Itämeren alueella. Se on lisännyt esimerkiksi jokien virtaamaa, mikä entisestään makeuttaa Itämerta. Makean veden aiheuttama paine myös estää suolapulssien pääsyä Itämereen. Näiden muutosten myötä Itämeren kerroksellisuus on voimistunut viime aikoina. Monilla alueilla meren pohja on jo käytännössä kuollutta, koska vesi ei enää kierrä pinnan ja pohjan välillä.

Silakan tutkimus kertoo koko Itämeren tilasta

Silakkaseurantaa on tehty Saaristomeren tutkimuslaitoksessa jo 40 vuotta, joten tutkimuksesta on kertynyt arvokkaita aikasarjoja. Aina 2010-luvulle asti tutkijat saivat Airiston rysäkalastajilta silakoita tutkimuskäyttöön. Silakoiden määrän vähennyttyä alueella viimeinenkin silakan rysäkalastaja on lopettanut Airistolta.

– Olimme huolissamme, katkeaako silakka-aikasarjat siihen. Saimme kuitenkin hankittua tutkimuslaitokselle omia pieniä tutkimusrysiä, joiden avulla silakkaseurantaa on pystytty jatkamaan, erikoistutkija Mäkinen kertoo.

Silakkaseurannassa tutkimuskaloista mitataan pituus ja paino. Silakan sukupuoli ja sukukypsyys määritellään sukurauhasten perusteella ja ne punnitaan, jotta saadaan mätimassan paino. Silakkanäytteitä myös pakastetaan, mistä on kertynyt silakkabiopankki. Lisäksi silakoilta otetaan otoliitit eli kalan kuuloluut. Otoliiteissa on havaittavissa ikään kuin vuosirenkaat: raidoituksista voidaan päätellä silakan ikä ja kasvuvauhti eri vuosina.

Silakka on viileän veden kala. Itämeren lämmetessä ilmastonmuutoksen myötä muun muassa ravinnon saatavuus ja laatu muuttuvat. Samalla lämmin vesi kuluttaa paljon silakan energiaa. Atlantin puolella vesien lämmetessä silakan serkku, silli, voi siirtyä vähitellen pohjoisemmaksi kohti viileämpiä vesiä. Silakalla puolestaan ei ole paikkaa, minne paeta: pohjoisen Itämeren vesi on liian makeaa ja toisaalta meren pohjan viileämpiin vesiin ei myöskään voi paeta, sillä Itämeren pohjassa on monilla alueilla rikkivetyä.

Vaikka Itämeren silakassa on runsaasti alueellista vaihtelua, Mäkisen mukaan on todennäköistä, että silakkapopulaatio ei ilmastonmuutoksen edetessä ainakaan vahvistu, sillä Itämeren lämpeneminen ja makeutuminen näyttää vääjäämättömältä.

Silakka on kuitenkin monipuolinen ja sopeutuvainen kala, minkä tutkijat ovat saaneet kokea toistuvasti. Usein, kun tutkijat ovat saavuttamaisillaan yhtenäisen näkemyksen jostain silakan ominaisuudesta, silakka osoittaa, että asia ei ehkä olekaan ihan niin. Voimme vain toivoa, että silakka jälleen kerran yllättäisi tutkijat ja sittenkin sopeutuisi Itämeren muuttuviin olosuhteisiin.

Saaristomeren rehevöityminen uhkaa lukemattomia muitakin lajeja

Ilmastonmuutoksella on siis selkeä yhteys muuttuvaan silakkakantaan. Emeritusprofessori Vuorisen mukaan toinen merkittävä tekijä on myös sodan jälkeen kasvanut lannoiteteollisuus ja tehostunut maatalous, joiden vuoksi lannoitteiden käyttöä lisättiin voimakkaasti. Samaan aikaan Suomessa teollistettiin voimakkaasti metsien käyttöä ja ojitettiin soita. Niiden seurauksena ravinteita alkoi valua Itämereen kiihtyvään tahtiin. Itämeri rehevöityi.

Aiemmin Saaristomeren rannoilla oli runsaasti rakkolevää eli rakkohaurua. Rakkolevä on Saaristomeren viidakkoa, joka antaa eliöille suojaa ja ylläpitää elämää. Nyt pohjassa on enenevissä määrin vain levävelliä, joka tukahduttaa kaiken muun elämän.

Vuorisen sanat saavat mietteliääksi.

– Varmasti jokainen on kuullut, että Itämeri voi heikosti, mutta harva ymmärtää, kuinka huono tilanne todellisuudessa on.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ylikalastus on usein nähty mittavana ongelmana silakalle. Dosentti Marjut Rajasillan mukaan kalastus ei kuitenkaan ole todennäköinen syy silakan ongelmiin, vaan ympäristön muutos. Kalastus vaikuttaa silakkakantaan luonnollisesti jonkin verran, mutta se ei ratkaise silakan lisääntymisen ongelmia, jotka johtuvat Itämeren heikosta tilasta.

Saaristomeren tutkimuksen uusi sukupolvi 

Seilin saarella on majoitustilat noin 60 opiskelijalle. Erilaisilla kenttäkursseilla käy sekä yliopiston että ammattikorkeakoulujen opiskelijoita, mutta myös lukiolaisia ja välillä alakoululaisiakin.

Jutun teon aikaan Seilissä oli kansainvälisen Summer School on Human Health and Environment by the Baltic Sea -kurssin kandiopiskelijoita useista eri maista. Seilin rantavedessä kävi iloinen veden solina ja puheen porina, kun opiskelijat kiikaroivat vedenalaista maailmaa. Rannan rakkolevien suojista löytyi rapuja, rantakäärme ja iso kirjo muita lajeja.

– Kun opiskelijat ovat täällä Seilissä kosketuksissa saaristoluontoon, joistain opiskelijoista selvästi huomaa, että heillä syttyy kipinä merentutkimukseen. Se on valtavan innostavaa, Mäkinen kertoo. 

https://www.loimu.fi/verkkolehden-artikkeli/ihana-luonto-synkka-historia