Kolumni: Suunnanmuutosta työmarkkinoilla

Teknologiateollisuus ry (Tekno) ilmoitti 25.3., että se eriyttää alan työehtosopimustoiminnan erilliseen uuteen työnantajayhdistykseen. Jatkossa Teknon jäsenyritykset voivat siis valita, ovatko mukana valtakunnallisessa työehdoista sopimisessa vai eivät. 

Tekno käyttää hieman erilaista keinovalikoimaa kuin Metsäteollisuus ry (Metry), joka viime syksynä irtautui TES-toiminnasta kokonaan ilmoittamalla lopettavansa TES-toiminnan. Metryn jäsenyritykset sopivat jatkossa työehdoista suoraan työntekijöidensä kanssa, kukin tavallaan. 

Tavoite on molemmilla sama. Ne haluavat murtaa toimialojensa työehtosopimusten yleissitovuuden ja vapauttaa jäsenyrityksensä sopimaan työehdoista omilla tavoillaan omien työntekijöidensä kanssa. On oletettavaa, että muita merkittäviä työnantajaliittoja seuraa perässä.

Miksi työehtosopimusten yleissitovuus on niin merkittävä asia, että työnantajaliitot näin toimivat?

Yksittäinen yksityisen sektorin työehtosopimus on joko normaalisitova tai yleissitova. Yleissitovaksi työehtosopimuksen tekee se, että se on valtakunnallinen ja asianomaisella alalla edustettavana pidetty. Yleissitovuuteen riittävä edustettavuus TES:lle syntyy, kun kaikista alan työntekijöistä vähintään 50 prosenttia työskentelee sellaisten yritysten palveluksessa, jotka kuuluvat sopimuksen solmineeseen työnantajaliittoon.

Yleissitovan TES:n ratkaiseva ero normaalisitovaan on, että yleissitovaa TES:iä joutuvat noudattamaan toimialalla myös yritykset, jotka eivät kuulu sopimuksen solmineeseen työnantajaliittoon.

Yleissitovat sopimukset ovat tuoneet toimialoille vakautta ja ennustettavuutta.

Metryn ja Teknon jäsenyrityksistä riittävän monet eivät siis enää halua järjestönsä solmivan toimialan kaikkia yrityksiä koskevia yleissitovia työehtosopimuksia, vaan haluavat sopia työehtojen vähimmäistasosta itse.

Entä miksi palkansaajien järjestöt pitävät yleissitovuutta tärkeänä?  

Yleissitovat TES:t ovat tuoneet toimialoilleen vakautta ja ennustettavuutta työehtojen ja palkkojen kehityksessä. Ne ovat olleet työntekijöille erittäin kustannustehokas ja tuloksellinen tapa sopia asianomaisen alan työehdoista. Henkilöstöryhmän ei ole tarvinnut erikseen itse neuvotella työsuhteidensa vähimmäisehdoista, vaan sen on tehnyt heidän puolestaan ammattijärjestö tai niiden muodostama neuvottelujärjestö, kuten yksityissektorin akavalaisten liittojen Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, jossa Loimu on aktiivisesti mukana.

Mitä tästä suunnanmuutoksesta sitten seuraa? Yksittäiselle palkansaajalle ainakin se, että ammattijärjestöön kuuluminen on jatkossa vieläkin tärkeämpää kuin aikaisemmin. Omasta järjestöstä saatava tuki ja neuvonta nousevat arvossaan. Järjestöjen puolestaan tulee entisestään vahvistaa tukeaan työpaikkojen luottamushenkilöille ja yhteistyötä heidän kanssaan, kun työehdoista aletaan sopia entistä enemmän paikallisesti suoraan työnantajan kanssa. Näin tulee Loimukin tekemään.

Ja aina on hyvä muistaa, että oli sopimisen tapa ja muoto mikä tahansa, on työehdoista neuvottelemisessa yritysmaailmassa aina viime kädessä kyse kahdesta asiasta:

1. Siitä, kuinka suuren osan työntekijöiden omistajille tuottamasta liikevaihdosta omistajat ovat valmiit maksamaan palkkoina takaisin työntekijöille. Ja kuinka suurta osaa omistajille tuottamastaan liikevaihdosta työntekijät ovat valmiita vaatimaan palkkoina itselleen. 
2. Siitä, millaisia laillisia painostuskeinoja osapuolet ovat valmiita käyttämään saadakseen haluamansa tuloksen neuvotteluista.