Lisää luontoa kaupunkiin

Kaupunkiluonnon otsikon alle mahtuu laaja kirjo vihreyttä yksittäisistä puista ja istutuksista kokonaisiin luonnonsuojelualueisiin. Laajemmat viheralueet ovat yleensä joko rakennettuja puistoja tai luonnonvaraisia metsiä. 

– Puut ovat erityisen tärkeitä maisemaa hallitsevia elementtejä, ja ikkunan alla kasvava pihapuu tai kadunvarren puukujanne ovat asukkaille merkityksellisiä, muistuttaa luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta. 

– Pohjoismaiset kaupungit ovat vielä vihreitä eurooppalaisiin ja aasialaisiin jättikaupunkeihin verrattuna. Suomalaisissa kasvukeskuksissa vihreys monine hyötyineen on kuitenkin vähenemässä tiivistämisen takia.

CO-CARBON-konsortion tämän vuoden kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan Helsingissä olevien viheralueiden määrä ja latvustopeittävyys vähenivät 15 prosenttiyksikköä 1970-luvun lopun 2010-luvun alun välisenä aikana. 

Valtavien sotekulujen Suomessa jokaisella pitäisi olla helppo pääsy luontoon, sillä se edistää tutkitusti kansanterveyttä. 

– Koko maasta ei ole tarkkoja lukuja muutoksesta, sillä ne pitäisi käydä kuntakohtaisesti läpi. Kasvukeskuksien tiivistäminen näyttää joka tapauksessa merkitsevän viheralueiden osuuden vähentymistä. Helsingin vähenemä on kaavojen perusteella merkittävää ja muissakin isoissa kaupungeissa ollaan paikoitellen jo kipurajalla.

Luonnolla on arvoa

Aikoinaan asuinympäristön vihreys oli arvo. 1950-luvun puutarhakaupunki Tapiolan ja Helsingin Kontulan kaltaiset 1960-luvun metsälähiöt olivat esimerkkejä siitä, miten asukkaat tuotiin lähelle luontoa, pois epäterveestä kivikaupungista. 

– Luonnon määrästä asuinympäristössä oli 1970-luvulla olemassa ohjeistus kaavoituksen suunnitteluperiaatteissa. Ja nythän myös näitä sen aikaisia lähiöitä tiivistetään ja etsitään rajaa sille, kuinka vähällä vihreydellä ihmiset tulevat toimeen, Tyrväinen pahoittelee.

– Tällä hetkellä luonnon sosiaalisilla ja terveyshyödyillä on heikko asema kaupunkisuunnittelussa. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on toki asukkaiden osallistamisen vaade, mutta asukkailta ei usein kerätä systemaattisesti tietoa luontoalueista. Luonnolla on maankäyttö- ja rakennuslain suoja vain, jos sieltä löytyy ekologisesti arvokkaita lajeja, eikä luontoalueiden terveys-, virkistys- tai taloushyötyjä noteerata riittävästi.

Alun perin metsänhoitajaksi kouluttautunut Tyrväinen oli ensimmäinen tutkija, joka selvitti vihreän ympäristön vaikutusta asuntojen hintoihin. Hän havaitsi, että ihmiset haluavat maksaa vihreydestä lisähintaa asuntoa ostaessaan.

Hänen mielestään valtavien sotekulujen Suomessa jokaisella pitäisi olla helppo pääsy luontoon, sillä se edistää tutkitusti kansanterveyttä. Vastikään julkaistiin Tyrväisen vetämä ja Sitran rahoittama laaja pohjoismaiseen aineistoon perustuva metatutkimus luontoympäristön terveysvaikutuksista ja niiden taloudellisesta merkityksestä. 

– Arvioimme ensimmäistä kertaa lähiluonnon tuottamien terveysvaikutusten taloudellista arvoa eräiden kansantautien kohdalla. Pelkästään masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa sekä astman lääkehoidossa olisi mahdollista saada satojen miljoonien eurojen vuotuinen säästö, mikäli ihmisten pääsy luontoon varmistetaan. Ehdotamme samalla Suomeen kansallista luontoterveysohjelmaa.

Luonnon samanaikaiset tehtävät

Vihreällä luonnolla on hiilensidonnan ja oman biologisen monimuotoisuutensa ohella monta muutakin tehtävää kaupunkiympäristössä.

– Kaupunkiluonnon avulla voidaan katkaista näköyhteys naapurin keittiöön ja viereiselle kadulle tai läheiselle teollisuusalueelle. Sillä on merkittävä suojavaikutus melun vaimentajana sekä pölyn ja ilmansaasteiden sitojana. Puusto suojaa myös tehokkaasti UV-säteilyltä, Tyrväinen listaa vihreyden tuomia hyötyjä.

– Viime aikoina on kehitetty luontopohjaisia ratkaisuja, joilla luonto valjastetaan esimerkiksi hulevesien pidättämiseen ja puhdistamiseen tai parantamaan mikroilmastoa. Viheralueet ovat helteellä useita asteita kivikaupunkia viileämpiä.

Luonnon hyödyntäminen asukkaiden terveyden edistäjänä voi myös olla yksi tällainen luontopohjainen ratkaisu. 

– Entisajan keuhko-, reuma- ja mielisairaalat sijoitettiin yleensä luontoympäristöön, joka rauhoitti ja jossa oli helpompi hengittää. Lääkärit tiesivät kokemuksesta, että oikeanlainen ympäristö tukee lääketieteellistä hoitoa, Tyrväinen selittää.

– Nyt näitä asioita todennetaan jälkikäteen, kun Lapinlahden sairaalan kaltaiset vanhat puistojen keskellä sijainneet laitokset on suljettu, ja niitä korvaavia yksiköitä pyritään sijoittamaan keskelle tiivistyvää kaupunkirakennetta. Näin ne saadaan pois syrjäseuduilta, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta ilman elvyttävää ympäristöä. Tutkitusti tiedetään, että esimerkiksi riski sairastua tarkkaavuushäiriöön tai masennukseen kasvaa tiiviillä kaupunkialueella.

Tyrväisestä olisi hienoa, jos sama luontoalue voisi tuottaa samanaikaisesti monta ratkaisua ja hyötyä. Nykyisin kuitenkin katsotaan yhtä asiaa kerrallaan.

– Monitavoitteisilla suunnitteluratkaisuilla lisättäisiin esimerkiksi sekä lämpötilojen hallintaa, monimuotoisuutta että ihmisen hyvinvointia.

Suojele olemassa olevaa luontoa 

Suomessa tiivistetään kaupunkirakennetta ja kaadetaan isojakin puita, kun maailmalla isoissa kaupungeissa niitä istutetaan lisää.

– Tiivistäminen voi näyttää järkevältä liikenteen päästöjen vähenemisen kautta. Etätyön yleistymisen myötä liikkuminen on kuitenkin vähentynyt ja vanhat laskelmat pitäisi päivittää. Tyhjäksi jääneisiin toimistotiloihin voisi rakentaa asuntoja sen sijaan, että otetaan jälleen yksi luontoalue käyttöön.

Suomessa on ollut vallalla illuusio, että metsää riittää rajattomasti. Se ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa kasvukeskusten ympäristössä.  

– Suomalaiset ulkoilevat luonnossa keskimäärin 3,5 kertaa viikossa ja noin 60 prosenttia käynneistä tehdään lähiluontoon. Helsingin lähellä olevat isot viheralueet ovat vilkkaassa käytössä, esimerkiksi Nuuksion kansallispuisto ja Helsingin Keskuspuisto ovat välillä jo ruuhkautuneita. Luontoalueiden tarjonta tulisi mitoittaa niin, että ne kestävät väestöpohjan kasvaessa lisääntyvää käyttöä.

Kasvukeskuksissa tiivistäminen osuu usein viheralueille, eikä kaavoituksessa ole laadittu ohjeistuksia luontoympäristön määrälle. Asukkaat kyllä ymmärtävät lähiluonnon merkityksen ja puolustavat kaavoitusprosesseissa heille tärkeitä alueita. 

– Tarvitsemme nykyistä paremmin luontoa säästävää kaavoitusta ja rakentamista ja aikaisempaa yksityiskohtaisempia luontoalueiden laadun ja koon huomioon ottavia mitoitustavoitteita ja työkaluja, Tyrväinen linjaa.

– Olemassa olevien luontokohteiden laatua voitaisiin myös parantaa. Suunnittelussa pitäisikin yleensäkin miettiä määrän ohella enemmän laatua.

Rotia rakennustyömaille

Vihreyden mitoitusperiaatteita pitäisi kehittää yhdessä kaavoittajien kanssa, ja ohjata rakentamisessa luonnon säilyttämistä vahvemmin kaavamääräyksillä.

Rakennusteollisuus on hiljattain laatinut tiekartan, jossa osana kiertotalousratkaisuja mainitaan myös tonttipuuston suojeleminen. Tyrväisen mielestä rakennusteollisuudelta tulisi kuitenkin edellyttää samanlaista kokonaiskestävyyden parantamista kuin metsäteollisuudelta odotetaan. 

– Siihen yhtenä osana kuuluu myös asuinympäristön laadun parempi säilyttäminen rakentamisen aikana. Esimerkiksi Australiassa kaupunkipuut on hinnoiteltu ja niiden vahingossa kaataminen tulee korvata. Vastaavanlaista puiden hinnoittelua tulisi käyttää laajemmin myös Suomessa.

Ekologinen kompensaatio mahdollistaa esimerkiksi rakennustyömaalla menetettyjen ekologisten arvojen kompensoimista jossain muualla. Asuntoalueiden lähiluonnon virkistys- ja terveyshyötyjä ei kuitenkaan voida tarjota kauempana, sillä niiden tulee olla helposti saavutettavia.

– Ekologista kompensaatiota käsittelevässä tilaisuudessa erään rakennusliikkeen toimitusjohtaja totesi jokin aika sitten, että kaadettavien puiden kompensointi muualla on heille helpompaa kuin puiden säästäminen. Siten menetellen ekologiset arvot saadaan ehkä kompensoitua, mutta luonto- ja viihtyisyysarvot ja terveyshyödyt menetetään.