Akava on vahvistanut jäsenliittojensa vuoden 2024 alussa voimassa olleet jäsenmäärät. Lukujen perusteella Loimu on noussut suuruusjärjestyksessä 9. sijalle, kaikkiaan akavalaisia liittoja on 36.
Loimun jäsenmäärä 1.1.2024 oli 17 124, kasvua edellisvuodesta oli noin 3,2 %. Koko Akavan jäsenmäärä oli 623 299, kasvua edellisvuodesta noin 1,2 %.
Loimun kokonaisjäsenmäärä kasvoi vuoden 2023 aikana 16 598:sta jäsenestä 17 124:ään. Kasvu, 3,2 %, oli kohtuullisen hyvää, vaikkakin hitaampaa kuin vuonna 2022, jolloin se oli 5,9 %.
Varsinaisten jäsenten määrä kasvoi 10 737:stä 11 011:een. Kasvuvauhti, 2,6 %, oli parempi kuin edellisenä vuonna (1,3 %). Varsinaisten jäsenten määrän vahvan kasvun taustalla on yhä suurempi tutkintoon valmistuneiden opiskelijajäsenten lukumäärä ja heidän siirtymisensä opiskelijajäsenistä varsinaisiksi jäseniksi.
Opiskelijajäsenten määrä kasvoi edelleen reippaasti, 5001:stä 5266:een eli 5,3 %. Se ei tosin yltänyt vuoden 2022 huippulukuun, jolloin opiskelijajäsenmäärä kasvoi 18,1 %. Opiskelijajäsenmäärän kasvun tasaantumisen syynä on mm. se, että yhä suurempi määrä opiskelijajäsenistä valmistuu tutkintoon ja siirtyy opiskelijajäsenistä varsinaisiksi jäseniksi
Vuonna 2023 Loimuun liittyi 332 uutta varsinaista jäsentä. Heistä 74 %:n asiointikieli on suomi, 23 % englanti ja 4 % ruotsi. Uusien varsinaisten jäsenten asiointikielen jakauma poikkeaa huomattavasti kaikkien varsinaisten jäsenten asiointikielen jakaumasta, sillä kaikista varsinaisista jäsenistä 93 % asioi suomeksi, 4 % englanniksi ja 3 % ruotsiksi. Englannin kielellä asioivien Loimun varsinaisten jäsenten osuus kasvanee nopeasti lähivuosina.
Jäsenten työnantajasektoreista suurin yksityinen sektori, jolla työskentelee lähes puolet varsinaisista jäsenistä. Myös jäsenmäärän kasvu on suurinta yksityisellä sektorilla.
Loimun varsinaisten jäsenet ovat enimmäkseen työssäkäyviä 30–59-vuotiaita. Suurimmat ikäryhmät ovat 40–49 –vuotiaiden ja 30–39-vuotiaiden ryhmät. Alle 30-vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden osuudet varsinaisista jäsenistä ovat alle 10 %, vaikkakin alle 30-vuotiaiden varsinaisten jäsenten osuus kasvoi 8,5 %:sta 9,6 %:iin.
Naisten suhteellinen osuus Loimun jäsenistä on kasvanut koko Loimun toiminnan ajan, mutta muutos on hieman hidastunut vuoden 2023 aikana. Vuoden 2023 lopussa naisten osuus Loimun jäsenistä oli 63,6 %.