Loimun joululahjoitus Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan työhön 

Tekemämme 400 euron joululahjoituksen turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä. 

Tällä hetkellä noin 120 000 lasta Suomessa elää vähävaraisissa perheissä, ja määrän on arvioitu kasvavan lähes 17 000 lapsella. Köyhyydessä elävien lasten määrä uhkaa kasvaa suuremmaksi kuin vuosikymmeniin. Samalla köyhien lapsiperheiden ahdinko syvenee. Yhä useampi lapsi kertoo, että heillä on pulaa jopa ruuasta. 

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräyksen avulla vähävaraisille lapsiperheille jaetaan ruokalahjakortteja sekä harrastus- ja oppimateriaalitukea. Lisäksi tarjotaan lapsille tukihenkilöitä, tukiperheitä sekä nuorille matalan kynnyksen keskustelutukea netissä.​​ 

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa ohjaa kansallisen lainsäädännön lisäksi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka keskeiset periaatteet ovat järjestön arvopohja.

Lisäksi tuetaan lapsiperheitä vaikeissa elämäntilanteissa varhaisen tuen palveluilla, kuten tukihenkilöillä, kummikodeilla ja sporttikummeilla.

Sen sijaan, että lähettäisimme Loimun joulukortteja yhteistyökumppaneillemme, olemme lahjoittaneet joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen – tänä vuonna lahjoitamme Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan työhön. 

Toivotamme lämmintä joulumieltä kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme! 

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)