Luontoaltistusta kodeissa ja päiväkodeissa
Luonnonvarakeskuksessa ja Tampereen yliopistossa toimiva Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama monitieteinen BIWE- eli Hyvinvointia biodiversiteetti-interventioilla -tutkimusryhmä tutkii luonnonmikrobistolle altistamisen immunologisia vaikutuksia niin päiväkotilapsilla kuin aikuisillakin.
Vuonna 2022 julkaistuun kaksoissokkotutkimukseen osallistui lapsia viidestä Lahden seudun päiväkodista. He leikkivät ohjatusti kahden viikon ajan hiekkalaatikolla jossa oli hiekkaan sekoitettuna joko mikrobistoltaan monimuotoista kompostimultaa tai lumekontrollina turvetta, jonka mikrobiston monimuotoisuus oli vähäinen. Koeympäristössä leikittiin yhteensä 40 minuuttia päivässä.
BIWE-projektissa työskentelevä tutkijatohtori Marja Roslund kertoo, että kahden viikon koejakson päätyttyä rikkaalla multaseoksella leikkineillä lapsilla ihon ja suoliston mikrobisto oli runsastunut ja immuunisäätelyn mekanismit vahvistuneet verrattuna kontrolliryhmään.
– Tulehduksia ehkäisevän interleukiini 10 -välittäjäaineen määrä lasten veressä nousi ja vastaavasti tulehduksia edistävän interleukiini 17:n määrä laski. Myös säätelijä-T-solujen määrä lisääntyi mikrobiston runsastumisen myötä. Nämä solut muun muassa ehkäisevät sitä, että immuunipuolustuksemme lähtisi hyökkäämään vääriä kohteita vastaan, kuten tapahtuu esimerkiksi siitepölyallergiassa.
Vaatii pitkäaikaisseurantaa selvittää, voitaisiinko tällaisella lapsuuden altistuksella ehkäistä allergioita. Tutkimus antaa Roslundin mielestä myös viitteitä paremmasta immuunisäätelystä, mutta sen vaikutukset sairauksien ehkäisyyn vaativat nekin lisätutkimuksia.
Lasten allergioiden lisääntymisen ja elinympäristön kaupungistumisen ja luontokadon negatiivisesta vaikutuksesta immuunipuolustuksemme toimintaan on kuitenkin jo vahvaa tutkimusnäyttöä.
– Vertailevia tilastotutkimuksia kaupunkiympäristössä ja maatiloilla lapsuutensa viettäneiden välillä on tehty jonkin verran. Niissä on todettu, että maalaisserkuilla on kaupunkilaisserkkuja pienempi riski sairastua astmaan, allergioihin ja tyypin yksi diabetekseen, Roslund sanoo.
– Tutkimuksemme on kuitenkin ensimmäinen lumekontrollitutkimus, jossa on muutettu lasten altistumista heidän leikkiessään hiekkalaatikolla, ja osoitettu, että 40 minuutin päivittäisellä altistuksella turvalliselle mikrobistolle on positiivinen yhteys immuunisäätelyyn.
Kahden viikon tutkimusjaksoa seurasi saman pituinen seurantajakso, jossa lapsia ei leikitetty tutkimushiekkalaatikoilla. Siinä ajassa tutkimusjakson tuottamat mitattavat muutokset katosivat.
– Luontoon pitäisi ilmeisesti olla jatkuvassa kosketuksessa. Immuunipuolustus kuitenkin kehittyy ensimmäisten elinvuosien aikana, jolloin lapsen olisi hyvä olla mahdollisimman paljon kosketuksissa luontoon.
Hyötyä myös aikuisille
BIWE on tutkinut myös aikuisilla heidän altistamistaan mikrobistoltaan rikkaalle mullalle. Toukokuussa 2024 julkaistussa kaksoissokkotutkimuksessa selvitettiin syötävien kasvien talvisaikaista sisäviljelyä käyttämällä kasvualustana joko mikrobiologisesti monimuotoista multaa tai mikrobiköyhää turvetta.
– Koehenkilöt viljelivät syötäviä kasveja kotonaan sisäviljelylaatikoissa, joista osassa oli mikrobiologisesti rikas ja osassa köyhä kasvualusta. Tutkittavat hoitivat ja myös söivät kasvejaan kuukauden ajan. Rikkaalla kasvualustalla havaittiin olevan sama suotuisa vaikutus kuin mullalla lasten hiekkalaatikossa sekä ihon mikrobiston että interleukiinien osalta, Roslund kertoo.
– Olemme myös tutkineet aikuisilla, miten käsien työntäminen multaan aina ennen ruokailua tehostaa pneumokokkirokotteen vaikutusta. Altistus vaikutti immuunipuolustuksen kykyyn reagoida rokotteeseen, mutta rokotevasteen tehostamiseksi tarvitaan vielä lisätutkimusta.