Matkailun brändituote ja luonnonsuojelualue

Suomessa on 40 kansallispuistoa. Kesäkuussa ilmoitettiin, että 41. puiston perustamisesta Sallaan on tehty lakiesitys eduskunnalle ja päätöstä odotetaan vielä tämän vuoden aikana. Onko puistojen lista nyt täydellinen luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi vai puuttuuko sieltä mahdollisesti jotain? 

Metsähallituksen Pohjanmaan–Kainuun Luontopalvelujen aluejohtaja Pirkko Siikamäki arvioi, että puistoja on kattavasti koko Suomenniemellä aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Hehtaarien painopiste on kuitenkin pohjoisessa. 

– Etelä-Suomen kansallispuistot ovat pinta-alaltaan kohtalaisen pieniä. Se rajoittaa monimuotoisuuden suojelua, sillä ne eivät suojaa laajoja alueita tarvitsevaa lajistoa. Luontotyypeistä puuttuu lajistollisestikin mielenkiintoinen maankohoamisrannikko. Lisäksi monimuotoisuuden kannalta tärkeät lintukosteikot ovat valtaosin puistojen ulkopuolella, Siikamäki sanoo.

– Kansallispuistoissa on myös niukasti edustettuina joitain pienialaisia luontotyyppejä, kuten paahdeympäristöjä – kallioita, hiekkadyynejä ja harjualueita – ja ravinteikkaita lettosoita.

Siikamäki muistuttaa, että perinnebiotoopit ovat nekin monimuotoisuuden kannalta erittäin tärkeitä ympäristöjä, joissa on uhanalaista lajistoa ja luontotyyppejä. 

– Valtaosa niistä on kansallispuistojen ulkopuolella, vaikka perinnemaisemia on liki jokaisen puiston yhteydessä. Niillä laiduntavat naudat ja lampaat tekevät tärkeää työtä.

Miljoonia hehtaareja, tuhansia alueita

Kansallispuistojen yhteisala on noin miljoona hehtaaria. Niiden lisäksi maassa on luonnonpuistoja ja muita valtion suojelualueita. Eri tavoin suojeltuna on yhteensä 13 prosenttia maan kokonaispinta-alasta. 

– Kansallispuistot on se osa suojelualueiden verkostoa ja se brändi, jonka ihmiset tuntevat. Kansallispuisto-status lupaa, että luontoarvojen ohella alueella on toimiva retkeilypalveluvarustus sekä aktiviteetteja ja majoituspalveluja tarjoavia yrittäjiä.

Kansallispuistoissa tasapainoillaan luontoarvojen ja virkistyskäytön tarpeiden kesken. Luonnonpuistoissa yleisön pääsyä on rajoitettu.

– Luonnonpuistojen tärkein merkitys on luonnontieteellisessä referenssikäytössä, jolla on tarkoitus päästä kiinni luonnon omaan muutokseen sulkemalla pois ihmisen vaikutus, Siikamäki sanoo.

– Toisiinsa kytkeytyneet kansallispuistot ovat monimuotoisuuden kannalta suojelualueiden selkäranka. Ne tarjoavat uhanalaisille lajeille paikkoja, joihin levittäytyä ja siirtyä lisääntymään. 

Monille lajeille kansallispuisto on se lähdealue, joka turvaa lajin perusesiintymän, ja josta se voi levittäytyä mahdollisesti muualle.

– Hyvän esimerkin kansallispuistojen merkityksestä tarjoavat lintulaskenta-aineistot. Niissä on todettu pohjoisten lajien olevan runsaampia ja vetäytymisen olevan pienempää suojelualueilla kuin niiden ulkopuolella. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja hidastavat lajien siirtymistä pohjoisemmaksi. Samankaltaisia ilmiöitä näkyy muissakin eliöryhmissä.

Tutkimusta ja ylläpitoa

Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa kansallis- ja luonnonpuistoista sekä valtion retkeily- ja erämaa-alueista ja muista suojelukohteista. Sen noin 500 työntekijää huolehtii hallintoviranomaisen tehtävistä, kuten luvittamisesta, sekä aktiivisesta suojelutoiminnasta, kuten alueiden ennallistamisesta.

– Hankimme myös tietoa ja pidämme huolta tietovarannoista, jotta tehtävä työ ja suunnittelu perustuisivat laadukkaaseen tietoon. Iso työmäärä tarvitaan myös puistojen rakenteiden ja muiden palvelujen ylläpitoon sekä asiakaspalveluun.

Luonnonsuojelualueiden verkosto on Luontopalvelujen näkökulmasta iso kokonaisuus, jossa kansallispuistot ovat vain yksi – toki yleisön ja retkeilyn kannalta tärkeä – sektori. 

– Kansallis- ja luonnonpuistojen ohella meillä on soiden, lehtojen ja vanhojen metsien suojelualueita sekä hylkeidensuojelualueita. Lisäksi pohjoisessa on erämaa-alueita, joissa lappilainen poronhoito ja muut saamelaisten perinteiset luontaiselinkeinot ovat mahdollisia, ja joissa luonnonvarojen hyödyntäminen on vapaampaa kuin kansallispuistoissa. 

Ensimmäiset suojelualueet perustettiin jo autonomian aikana ja pian itsenäistymisen jälkeen alettiin suunnitella kansallispuistojakin. Ensimmäinen ryväs kansallis- ja luonnonpuistoja saatiin perustettua 1938. Ajatuksena oli tallentaa ja esitellä tuleville sukupolville vastaitsenäistyneen isänmaan kasvojen luonnonkauneutta. 

Ensimmäisiä puistoja olivat Pallas-Ounastunturi, Pyhätunturi, Heinäsaaret Petsamossa ja Porkkala. Sodan seurauksena itärajan taakse jäi useampikin puisto. Seuraavan kerran perustettiin iso ryväs uusia puistoja 1956 ja sen jälkeen 1982. Verkostoa on sen jälkeen laajennettu ja täydennetty suojelualue kerrallaan. 

Kansallispuiston perustaminen on pitkä prosessi.

– Nyt niitä toivotaan, mutta aikaisemmin vastustus saattoi olla kovaa, vaikka puistoja on perustettu pääasiassa valtion maille. Esimerkiksi Oulanka oli ihan ensimmäisiä ehdolla olleita. Se olisi sopinut luontoarvojen puolesta, mutta jäi perustamatta ensimmäisessä aallossa paikallisen vastustuksen takia.

Pandemiavuosi täytti parkki- ja tulipaikat

Pandemiavuosi räjäytti puistojen käyntimäärät kaikkialla maassa ja korosti luonnon merkitystä terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä. Pohjanmaan ja Kainuun kohteissa käyntimäärät ovat kasvaneet keskimäärin neljänneksellä ja Syötteen ja Riisitunturin kansallispuistoissa käyntimäärä oli jopa 50 prosenttia korkeampi kuin ennen pandemiaa. 

Etelämpänä kasvu on ollut yhtä hurjaa. Valtion suojelualueiden ja asiakaspalvelupisteiden kokonaiskäyntimäärä oli vuonna 2020 huikeat 9,2 miljoonaa, josta kansallispuistojen osuus oli lähes 4 miljoonaa. Kaikkien maastokohteiden käyntimäärä kasvoi 17 prosenttia ja kansallispuistojen 23 prosenttia edellisestä vuodesta.

Muutos oli nopea ja se näkyi ensimmäiseksi parkkipaikoilla ja käymälöiden ja tulipaikkojen huoltotarpeen lisääntymisenä. Henkilökuntamme on pystynyt vastaamaan haasteeseen venymällä. Toki sellainen käyttäjä, joka odottaa pääsevänsä yksinään keskelle koskematonta luontoa, saattaa pettyä joutuessaan jonottamaan parkki- tai tulipaikkaa.

– Ruuhkat eivät tule hellittämään, sillä kävijämäärät ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun, Siikamäki ennustaa. 

– Ihmiset ovat löytäneet nämä puistot ja osa pandemiavuoden uusista kävijöistä on tullut jäädäkseen. Uusien käyttäjien tapa käyttää puistoja poikkeaa kuitenkin perinteisistä, sillä erityisesti etelän asutuskeskusten ja pohjoisen matkailukeskusten lähellä sijaitseviin puistoihin on tullut paljon päiväretkeläisiä perinteisten vaeltajien rinnalle, Siikamäki kuvaa.

– Muutos on todella iso, ja olemme reagoineet siihen esimerkiksi rakentamalla päiväreittejä perinteisten rinkkareittien rinnalle. Olemme onneksi saaneet lisäresursseja, joilla vähennämme viime vuosina kertynyttä korjausvelkaa, parannamme turvallisuutta ja lisäämme luonnon kestävyyttä. 

Osana luonnon virkistyskäyttöä

Ympäristöministeriön meneillään olevassa virkistyskäytön strategiahankkeessa pyritään tuomaan luonnon virkistyskäytön hyötyjä suomalaisten tietoon ja käyttöön, sekä selkeyttämään luonnon virkistyskäytön edistämisen rooleja. Mikä on kansallispuistojen rooli stategiassa, valmistelusta vastaava ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Nieminen?

On selvää, että kansallispuistojen menestystarina antaa pohjaa kansalliselle työlle. Kansallispuistot tarjoavat todellisia luontoelämyksiä ja palvelevat osaamisellaan myös tulevaisuuden luonnossa liikkujia. Niitä ylläpitävä Metsähallituksen Luontopalvelut on antanut korkeatasoista osaamistaan myös kansallisen strategian valmistelutyöhön. Esimerkiksi tulevaisuuden retkeilijäprofiilien ymmärtämisessä kansallispuistot auttavat näin yleisemminkin. 

Pirkko Siikamäki on erittäin tyytyväinen tekeillä olevaan strategiaan.

– Strategia muun muassa mahdollistaa aikaisempaa laajempien yhtenäisten kokonaisuuksien rakentelun yhdessä kuntien kanssa. Tavoitteena on tarjota ihmisille mahdollisimman hyviä yhteyksiä luontoon siellä, missä sille on kysyntää.