Meribiologi viihtyy pinnan alla
Tuulisena heinäkuun alun päivänä meribiologi Essi Keskinen löytyy Metsähallituksen Oulun toimistolta. Tällaisena päivänä ei merelle lähdetä. Kun tuulen nopeus on yli seitsemän metriä sekunnissa, on aluksella työskentely vaarallista.
Matalissa rannikkovesissä mainingit myös keikuttavat sukeltajaa niin, että merenpohjan inventointi on hankalaa, Keskinen kertoo.
Tuulipäivinä naputellaan dataa Exceliin ja tunnistetaan merenpohjasta kerättyjä kasvinäytteitä, kuten tänään, tai pidetään saldovapaita.
Tänä kesänä Essi Keskinen tiimeineen inventoi Perämeren vedenalaisia hiekkasärkkiä. Kesäkuussa tiimi työskenteli Hailuodosta käsin, heinäkuussa Haukiputaan ja Iin edustalla ja loppukesän pohjoisella Perämerellä Kemin ja Tornion alueella.
Keskinen on työskennellyt Metsähallituksen meribiologina liki 20 vuotta, ja jokainen kesä on mennyt merellä. Kenttäkausi alkaa kesäkuussa ja päättyy viimeistään syyskuun alussa.
Päivä meribiologien matkassa
Pari viikkoa myöhemmin on otollinen keli seurata meribiologeja työssään. Metsähallituksen Maia-vene lähtee liikkeelle Iijokisuistosta kohti Perämerta, missä Keskisen on tarkoitus sukeltaa sadan metrin linja merenalaisella hiekkasärkällä.
Suojakertoimia tarvitaan, sillä aurinko paahtaa liki pilvettömältä taivaalta.
Keskinen on kolmen hengen tiimin vastuullinen johtaja. Muut aluksen miehistön – tai naisiston – jäsenet ovat Erika von Essen, joka opiskelee biologiaa Åbo Akademissa sekä Helsingin yliopistosta keväällä merentutkijaksi valmistunut Sara Karvo.
Von Essen on PADI-sertifioitu laitesukeltaja ja työskentelee Keskisen tiimissä jo toista kesää.
Karvo toimii aluksen kipparina, sillä hän haluaa oppia veneen käsittelyn perinpohjaisesti. Nuori merentutkija on käynyt Helsingin yliopiston järjestämän tutkimussukeltajan kurssin Tvärminnen tutkimusasemalla. Tutkimussukeltajan koulutus on muutaman viikon mittainen intensiivinen kurssi, joka keskittyy sukellustekniikkaan.
– Parikymmentä vuotta sitten tutkimussukeltajan koulutus oli paljon laajempi. Teoriaopinnot olivat kattavat, ja kahtena kesänä sukellettiin kymmenen viikkoa molempina. Lisäksi oli jääsukellusta, Hailuodossa myös ahtojäissä. Bergenissä kävin harjoittelemassa valtamerisukellusta, Keskinen muistelee.
Tutkimussukelluskurssille voi mennä kylmiltäänkin, ilman sukelluskokemusta. Muun muassa lisääntyvä merituulivoimaloiden rakentaminen työllistää tutkimussukeltajia.
Kun oikea kohde ja tutkimuslinjan pää löytyvät, vene ankkuroidaan. Keskinen pukee sukelluspuvun ja käy nopeasti pulahtamassa meressä. Sää on niin lämmin, että mustassa kumipuvussa sulaa ilman kastautumista. Erika von Essen auttaa Keskistä pukemaan räpylät, ilmapullot, painovyön ja muut varusteet.
Iijoen tuoma humuspitoinen virtaama tummentaa rannikon vettä niin, että muutamankin metrin syvyydessä tarvitaan myös lamppu.
Keskinen viipyy sukelluksissa vajaan tunnin. Mukanaan hän tuo muutaman sammalnäytteen, joiden lajimäärityksessä tarvitaan mikroskooppia.
– Tämä oli sukellus numero 1 145, Keskinen kertoo.
Jokainen sukellus metatietoineen on kirjattu ylös muistikirjaan.
Vesijumppaa maastokausien välillä
Koska sukeltaminen on fyysistä ja myös vaarallista työtä, vaaditaan työkseen sukeltavilta lääkärintarkastus säännöllisin väliajoin. Alle 40-vuotiaana riittää syyni kolmen vuoden välein, 40–50-vuotiailta kahden vuoden välein.
– Seuraavien synttäreiden jälkeen tarvitaankin sitten sukelluslääkärin tarkastus vuosittain, Keskinen vitsailee.
Terveystarkastus sisältää muun muassa laajat laboratoriokokeet sekä polkupyöräergometrin, jolla mitataan hapenottokykyä. Paha astma, epilepsia, kouristuskohtaukset tai huimaus voivat estää sukellustyön jatkamisen.
Mitään huippukuntoa ei sukeltajalta kuitenkaan vaadita, vaan tavallisen hyvä kunto riittää. Voimaa tarvitaan, koska sukellusvarusteet painavat reilusti yli 20 kiloa ja ne päällä pitää pystyä kiipeämään veneeseen.
– Pintauinti veneeltä sadan metrin linjan päähän ennen sukellusta on se kohta, jossa tarvitaan aerobista kuntoa.
Essi Keskinen pitää kuntoaan yllä kävellen, pyöräillen ja kuntosalilla. Vesi kutsuu myös maastokauden ulkopuolella, sillä Keskinen käy vesijumpassa jopa neljä kertaa viikossa.
– Painon ei kärsi nousta talviaikana, sillä mittojen mukaan tehty sukelluspuku maksaa pari tuhatta euroa, Keskinen nauraa.
Käytännön luonnonsuojelutyötä
Syntyjään turkulainen Keskinen tiesi jo lapsena haluavansa opiskella biologiaa. Tie johti Oulun yliopistoon, mistä Keskinen valmistui maisteriksi neljässä vuodessa. Perusopintoja seurasi väitöskirjatyö niveljalkaisten silmän rakenteesta.
– Kävin vaihdossa Manchesterissä ja opiskelin siellä kaikki mahdolliset meribiologian kurssit. Olin myös pari kuukautta työharjoittelussa Malediivien merentutkimuslaitoksessa.
Väitöskirja valmistui vuonna 2004. Sen jälkeen Keskinen pääsi kesätöihin Metsähallituksen ja Åbo Akademin hankkeeseen etsimään uhanalaista meriajokasta Saaristomereltä. Vuoden 2006 alussa Essi Keskinen valittiin Metsähallituksen Oulun toimipisteeseen Perämeren aluemeribiologiksi.
– Pääsin unelma-ammattiini. En halunnut tutkijaksi vaan tekemään käytännöllistä luonnonsuojelutyötä.
Ja sitä Keskinen on saanut tehdä erityisesti VELMU-hankkeessa, eli Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointihankkeessa, joka viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa.
Huippuhetkiä uran varrelta
Yli tuhanteen sukellukseen mahtuu monenlaisia muistoja. Yksi unohtumaton ja erikoinen sukellus säilyy Keskisen mielessä iäti.
Elokuinen päivä oli lämmin ja tyyni, kun tiimi ohjasi veneen Iin Ulko-Krunnin saarelta pohjoiseen, kohti Simon edustalla sijaitsevia Leipäreen saaria. Reissun tarkoituksena oli videokuvata merenpohjaa. Päivä alkoi jo kääntyä kohti iltaa, kun Keskinen näki videokuvassa erikoisia pohjamuodostelmia.
Alueella kulkee juotti glasiaalisavea, jota on kerrostunut metrinen patja hiekkapohjan päälle. Veden virtaukset ovat kovertaneet liki valkoiseen saveen uomaston labyrinttejä ja kraattereita.
Keskinen halusi ehdottomasti sukeltaa muodostelmassa linjan.
– Tutkin uomia, makoilin ja kelluin pohjalla vaikka kuinka pitkään. Paikka oli niin hieno elämys, etten olisi halunnut tulla sieltä pois lainkaan!
Venekunta rantautui Iihin vasta iltaruskon värjätessä taivaanrannan.
Meriluonnon lisäksi myös ihmisten kanssa vietetyt hienot hetket tekevät työstä mielekästä. Keskinen muistelee vetämänsä SeaMBoth-hankkeen sidosryhmätilaisuutta Ulko-Krunnilla eräänä elokuisena päivänä.
– Katoimme vanhan luotsituvan pihalle pitkät pöydät, pidimme nurmikolla lavatanssit ja saunoimme yötä myöten. Näissä merkeissä syntyy yhteishenkeä ja paljon enemmän ja parempia ideoita kuin kokoushuoneissa!
Tulevaisuuden uralta Keskinen toivoo samaa kuin tähänastisilta työvuosilta. Maastotöitä hän haluaa tehdä niin kauan kuin terveyttä riittää.
– Toivon tietysti, että Itämeren tila lähtisi kohenemaan. Kuuden vuoden välein julkaistava meren tilan raportti valitettavasti osoittaa, ettei tila ole parantunut.
Perämeri voi onneksi vähän paremmin kuin muu Itämeri, eivätkä rehevöityminen ja sinileväkukinnot ole siellä yhtä suuri ongelma kuin eteläisellä Itämerellä.
Silti Perämereenkin tulee valtavia määriä ravinteita, jotka ovat peräisin maa- ja metsätaloudesta. Myös veden tummuminen on uhka.
Keskinen lataa toivonsa maailmanlaajuiseen ’30 by 30’ -aloitteeseen, jonka tavoitteena on suojella 30 prosenttia maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä.
– Myös EU:n ennallistamisasetus luo toivoa merien tilan kohenemiselle. Soiden ennallistaminen, kosteikkojen rakentaminen ja muut vesiensuojelukeinot vähentävät meriin tulevaa kuormitusta.
Essi Keskinen kirjoittaa säännöllisesti Metsähallitus merellä -blogia. Hän vierailee mielellään kouluilla ja erilaisissa tapahtumissa kertomassa työstään ja Itämerestä.
Essi Keskinen, 49
- Ylioppilas 1993, Pernon lukio, Turku
- Filosofian maisteri, Oulun yliopisto, 2000, biologia
- Filosofian tohtori, Oulun yliopisto 2004, biologia, suuntautumisvaihtoehto eläinekologia
