Mittaussarjoista kokonaiskuvaan

Ilmatieteen laitoksen Sään ja ilmastonmuutoksen vaikutustutkimus -yksikön päällikkö Hilppa Gregow pitää ilmastonmuutoksen tutkimuksen kannalta huikeana, että ilman lämpötilaa ja painetta on mitattu ja tilastoitu Suomessa jo 1800-luvun puolivälistä. Vertailukelpoista mittaustietoa on 1880-luvulta lähtien. Helsingissä mittaukset aloitettiin vuoden 1830 paikkeilla. Jyväskylässä aloitusvuosi oli 1890 ja Sodankylässä 1910.

– Mittauksia tehtiin massiivisessa mitassa hyvin varhain. Suomi sijoittui jo tuolloin ilmastotutkimuksen kansainväliseen eturintamaan ja täkäläiset tutkijat olivat erittäin hyvin verkostoituneita sekä länteen että itään.

Ajan mittaan alettiin mitata myös auringonpaistetta, tuulta ja sademääriä, sekä lopulta muitakin sään ja ilmakehän piirteitä yhä kattavimpina ja tiheämpinä aikasarjoina. 

– Nämä pitkäaikaisseurannat on joku joskus keksinyt tieteellisestä mielenkiinnosta, ja kun niiden pohjalta on lähdetty kehittämään sääennusteita, havaintojen määrä ja mittaukset ja mittauspisteet ovat lisääntyneet. Se taas on tuonut uusia ideoita siitä, mitä kerätyllä aineistolla voisi tehdä, Gregow kuvaa kehitystä.

– Ihan samoin tänään tehdään havaintoja ja keksitään mallintaa uusia asioita, joita sitten pystytään ennakoimaan ennusteissa. Pyrimme edelleenkin olemaan edelläkävijöitä esimerkiksi kaukokartoitusdatan käytössä, arktisissa ja antarktisissa mittauksissa sekä Lapin ja Siperian kasvihuonekaasujen mittauksissa.

Myös 1800-luvun havainnot ovat edelleenkin täydessä käytössä, erityisesti ilmastonmuutoksen tutkimuksessa. 

– Teollistuminen oli tuolloin vasta alullaan ja kasvihuonekaasupäästöjä ei vielä ollut samassa mitassa kuin tänään, joten 1800-luvun datasta nähdään lämpötilan ja sateen luonnollinen vaihtelu. Ja näistä perussuureista pystytään näkemään todella merkittäviä asioita sekä ilmakehän kiertoliikkeestä että paikallisilmastosta.

Viikkoja, kuukausia, vuosikymmeniä

Kerättyä tietoa maailmanlaatuisesti yhdistämällä on saatu hyvä kuva siitä, miten säätapahtumat kytkeytyvät toisiinsa globaalisti, ja millainen ilmastollinen vyöhyke missäkin vallitsee. Seuraava askel on tämän tiedon integroiminen muun ympäristöstä saatavan tiedon kanssa ympäristöä mallintavaksi digitaaliseksi kaksoiskappaleeksi. 

– Ilmatieteessä on alusta alkaen pyritty saamaan kerätty data tuotantoon niin nopeasti kuin mahdollista, jotta on päästy tekemään nopea nykyhetken analyysi ja sen jatkeeksi ennusteet. Me siis pyrimme jatkojalostamaan havaintomme saman tien, Gregow selittää.

– Muilla tutkimuslaitoksilla ei ole samanlaista operatiivista viitekehystä toimia, tai ainakin raportointitahti on hitaampi. Oma haaveeni on, että kun näitä muita havaintosarjoja yhdistetään meidän operatiiviseen sääympäristöömme, niin niistä muistakin voisi kehittyä operatiivisia palveluita tai jatkuvasti seurattavia asioita.

Tavoitteena on operatiivinen ilmastollinen seuraaviin viikkoihin, kuukausiin ja vuosikymmeniin katsova kokonaisuus. 

– Jos joku haluaisi meiltä palvelua tai vaikutustietoa, hänen pitäisi nykytilan kuvaamisen jälkeen pystyä katsomaan, miten se heijastuu menneeseen ja miten se muuttuu tästä eteenpäin. Kun joku suunnittelee investointia jonnekin, hän pystyisi nykytilan kuvaamisen jälkeen katsomaan, millaiset kelit ja vedenpinnan korkeudet ovat alueella tulevaisuudessa.