Pääkirjoitus: Muuttuuko talon tapa?

Loimulaisten, kuten muidenkin akavalaisten, työsopimuksiin alkoi ilmaantua kirjauksia kilpailukiellosta jo viime vuosikymmenen alkupuolelta lähtien. Kilpailukiellolla rajoitetaan työntekijän mahdollisuutta siirtyä kilpailevan yrityksen palvelukseen. Näiden lähinnä ylimmälle johdolle tarkoitettujen kilpailukieltosopimusten käyttö laajeni vähitellen keskijohtoon ja tavallisiin asiantuntijoihin. Tätä nykyä kilpailukielto sisältyy yli puoleen loimulaisten työsopimuksista. Siitä huolimatta, että laki olisi edellyttänyt kilpailukiellon asettamiseksi erityisen painavaa syytä.

Vaikka liitoista on neuvottu jäseniä sopimaan kilpailukiellon poistamisesta, se ei yleensä ole onnistunut. Tilanteet työsopimusta tehtäessä ovat työntekijän näkökulmasta katsottuna useimmiten varsin ota tai jätä -henkisiä, joissa työnantaja toteaa kilpailukieltokirjauksen olevan vakiintunut käytäntö, niin sanottu talon tapa.

Työnantaja tekee kilpailukielloilla ja niihin liitetyillä sopimussakoilla käytännössä työpaikan vaihtamisen erittäin vaikeaksi. Tyypillinen voimassaoloaika on ollut puolesta vuodesta vuoteen. Kuinka moni voisi oikeasti odotella näin pitkän ajan ilman palkkaa voidakseen vaihtaa työpaikkaa? Asiantuntijaosaaminen kun on useimmiten sellaista, ettei työpaikkaa edes voi lähteä hakemaan kokonaan toiselta toimialalta. Akava Worksin jo vuonna 2018 teettämän tutkimus osoitti, että kilpailukieltosopimukset heikensivät työvoiman liikkuvuutta.

Tämänkin tunnelin päässä alkaa kuitenkin jo kajastaa. Akavan ja sen jäsenliittojen, myös Loimun, pitkäjänteinen työ käytännön kohtuullistamiseksi on tuottanut tulosta. Kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu esitys lakimuutokseksi on näillä näkymin menossa eduskunnan käsittelyyn tänä keväänä. Lakimuutos parantaisi työntekijän tilannetta, kun kilpailukiellon sidonnaisuusajalta olisi maksettava korvausta. Se saisi varmasti myös työnantajan harkitsemaan tarkemmin sitä, kenen kanssa tällainen sopimus ylipäätään tarvitsee tehdä.