Naalin paluu
Ihmisen toiminta ajaa lajeja ahtaalle, mutta toisinaan ihminen onnistuu myös korjaamaan omia jälkiään. Suojelussa on onnistuttu esimerkiksi merikotkan ja laulujoutsenen kohdalla: molempien lintujen kannat ovat elpyneet pohjalukemista elinvoimaisiksi. Myös naalin eli napaketun tarina on toivoaksemme saamassa valoisan käänteen, vaikka se on Fennoskandiassa yhä äärimmäisen uhanalainen.
Naalin kuohkea valkoinen talviturkki on kaikista turkiksista ylellisin, ja siitä maksettiin aikoinaan korkeita hintoja. Turkismetsästys ajoi pohjoismaisen naalikannan sukupuuton partaalle. Suomessa naali rauhoitettiin metsästykseltä vuonna 1940, kymmenkunta vuotta myöhemmin kuin Norjassa ja Ruotsissa.
Vaikka metsästys loppui, ei naalikanta ole elpynyt entiselleen. Pienessä populaatiossa ei ole riittävästi geneettistä monimuotoisuutta, ja sukurutsan seurauksena syntyneet pennut eivät ole elinvoimaisia.
Muin syinä naalin alamäkeen pidetään ilmaston lämpenemistä ja ketun leviämistä naalin elinalueille.
Naalia suojellaan yhdessä naapurimaiden kanssa
Pienimmillään Pohjolan naalikanta oli vuosituhannen vaihteessa, jolloin naaleja arvioitiin olevan yhteensä 40–60 yksilöä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tällä hetkellä Pohjoismaiden naalikannan tilanne näyttää aiempaa valoisammalta, sen kooksi arvioidaan 550 yksilöä. Näistä muutamia kymmeniä liikkuu Suomen rajojen sisällä. Suurin naalipopulaatio on Ruotsissa.
– Teemme parhaillaan kolmen maan yhteistä naalikannan suojelusuunnitelmaa, kertoo ylitarkastaja Tuomo Ollila Metsähallituksesta.
Uusi suojelusuunnitelma sisältää paljolti samoja toimenpiteitä, joita on jo vuosien ajan tehty naalikannan hyväksi.
Pohjoismainen naali ei tällä hetkellä selviydy ilman ihmisen apua.
– Jatkamme naalien lisäruokintaa ja ketunmetsästystä. Naalikantaa seurataan riistakameroilla ja tarkastamalla tiedossa olevat pesät, ja samalla seurataan naalien terveydentilaa. Pesiltä kerätään ulostenäytteitä, joista norjalaiset tutkijat analysoivat DNA:ta. Suunnittelemme myös valistustyötä ja tiedotusta, Ollila luettelee.
Norjassa naalikantaa on kasvatettu tarhaamalla naaleja ja vapauttamalla niitä luontoon. Näistä tarhatuista naaleista osa on levittäytynyt asumaan Suomen puolelle, mikä selviää tutkijoiden asentamista korvamerkeistä.
Kahtena kesänä vauvauutisia
Naalin pesinnän onnistuminen seuraa sopulisyklin vaihtelua, sillä sopulit ovat naalin ruokavalion kulmakivi, vaikka se syökin joustavasti myös lintuja, linnunmunia ja marjoja.
Elokuussa 2022 saatiin ensimmäiset iloiset naalivauvauutiset sitten vuoden 1996: yhdellä pariskunnalla pesintä onnistui ja niille syntyi kolme jälkeläistä. Kesällä 2023 naalinpentuja syntyi Suomeen yhteensä ainakin 25. Pesueita syntyi Enontekiöllä ja Utsjoella.
Onnistuneet pentueet ovat sinnikkään suojelutyön tulosta. Metsähallitus ja WWF ylläpitävät ruokinta-asemia tärkeimpien pesimäalueiden lähistöllä. Varsinkin pienet naalinpennut tarvitsevat runsaasti ravintoa selvitäkseen ensimmäisestä talvestaan.
Ruokintalaitteet on suunniteltu niin, että naali mahtuu syömään niistä, mutta kettu ei. Tarjottava ravinto on koiran kuivaruokaa.
Ilman ihmisen apua ei pohjoismainen naali tällä hetkellä selviydy.
Ihminen muokkaa ravintoverkkoa
Naalin pahin luontainen vihollinen on kettu. Kotoinen punakettumme on naalia liki kaksi kertaa kookkaampi ja pystyy helposti tappamaan aikuisenkin naalin. Lisäksi ne kilpailevat samoista eväistä – molempien ruokalistan perusrungon muodostavat tunturisopulit.
Ilmaston lämmetessä kettu on levittäytynyt yhä pohjoisemmaksi ja ajanut naalin ahtaalle. Kettu myös hyötyy ihmisasutuksesta sekä retkeilijöiden ruuantähteistä ja kalastajien jättämistä kalanperkeistä.
Kettuja on viimeisten vuosien aikana tehometsästetty naalin luontaisilta asuinalueilta. Tämä on välttämätöntä, jotta naali menestyisi, mutta ei aivan ongelmatonta eettiseltä kannalta pohdittuna.
Luonnontilassa kettukantaa rajoittaisivat suurpedot, eli sudet ja ahmat. Poronhoitoalueella suurpetokanta pidetään minimissä, mikä lisää kettujen määrää, joka taas vähentää naalikantaa. Ihmisen aiheuttama epätasapaino ravintoverkossa yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa jatkaa sukupuuton noidankehän kiertymistä.
Maailmanlaajuisesti naali voi hyvin
Naali on sirkumarktinen laji, eli sitä tavataan arktisilla alueilla ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Naali on Islannin ainoa alkuperäinen maanisäkäs, ja sitä tavataan liki kaikilla arktisilla saarilla: Huippuvuorilla, Grönlannissa ja Barentsin alueen saarilla. Lisäksi naali elää Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa. Kanadassa se on levittäytynyt myös boreaaliseen havumetsävyöhykkeeseen.
Naalia siirtoistutettiin aikoinaan Aleutien saarille, mistä sitä nyt yritetään poistaa, koska paikallinen lintukanta on kärsinyt naalista.
Turkismetsästys on rokottanut naalikantaa kaikkialla, mutta tällä hetkellä naalilla menee vielä kohtuullisen hyvin. Maailmanlaajuisen kannan arvioidaan olevan useita satoja tuhansia yksilöitä.
Ainoastaan Pohjoismaissa naali on luokiteltu erittäin uhanlaiseksi.
Tärkein suojelutoimi arktisen napaketun kannalta on rajoittaa ilmaston lämpenemistä. Paikallisesti kantaa voidaan vahvistaa ruokinnalla, tarhaamalla ja vapauttamalla naaleja luontoon sekä pitämällä kettukantoja kurissa, mutta pidemmän päälle nämä keinot ovat tekohengitystä. Jos pohjoisen Fennoskandian ilmasto lämpenee skenaarioiden mukaisesti, kapenee naalin elinalue olemattomiin.
Lue myös Ulkonäöllä on väliä