Opiskelijasta kohti asiantuntijuutta
Uraa voi rakentaa yhden talon sisällä tai työpaikasta toiseen siirtyen. Jatkuva itsereflektointi helpottaa oman näköisen urapolun luomista.
Metsänhoitajaksi opiskellut Karoliina Haikoski päätyi osin sattumalta projektitöihin. Opintojen alussa oman alan töiden löytäminen tuntui hankalalta. Kuulosti siltä, että osa opiskelukavereista sai oman alan töitä tosi helposti, mutta hänelle niitä ei näyttänyt löytyvän.
Haikoski teki muun muassa puutarhurin hommia ja ajatteli, että kaikista töistä on hyötyä. Niissä oppii esimerkiksi ihmisten kanssa toimimista.
Eräällä kurssilla vieraileva opettaja pyysi Haikoskea harjoittelijaksi projektiin Metsäteholle. Haikoski teki lintuihin ja metsänkäsittelyyn liittyvää kirjallisuuskartoitusta. Yksi projekti johti toiseen. Hän on työskennellyt muun muassa Helsingin yliopistossa, Kirkkonummen kunnalla ja Suomen ympäristösuunnittelussa.
Tällä hetkellä Haikoski työskentelee metsäsertifiointiin liittyvän projektin parissa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa. Hän tekee osa-aikaisesti töitä myös toiselle työnantajalle. Työ on tiedon etsimistä, työstämistä ja koostamista.
– Lähdin osin sattumalta tähän suuntaan, mutta pidän selvitystyöstä, jota voi tehdä myös etänä. Uusia projekteja pulpahtelee eteen, kun tekee työnsä hyvin, saa CV:hen merkintöjä ja luo kontakteja. Luotan siihen, että aina jotain löytyy.
Karoliina Haikoski ei juurikaan stressaa sitä, mitä seuraavaksi tekee. Projekteille voi tulla jatkoa. Hän on myös harkinnut väitöstutkimuksen tekemistä, mutta neljäksi vuodeksi jatko-opintoihin sitoutuminen mietityttää. Haikoskea kiinnostaisi ennen kaikkea metsänhoito ja se, miten metsiä voisi hoitaa nykyistä kestävämmin ja monimuotoisuutta huomioiden.
Uusia projekteja pulpahtelee eteen, kun tekee työnsä hyvin.
Karoliina Haikoski
Haikoski on hyödyntänyt työnhaussa Loimun Duunitoria. Mitä useammassa oman alan projektissa hän on ollut mukana, sitä helpompi on päästä seuraavaan sisään.
– Metsäalalla on pienet piirit. Kuvittelisin, että kun on mukava ja reilu sekä kohtelee muita hyvin, se auttaa saamaan suosituksia ja töitä. Hyvät tyypit pääsevät pitkälle, sanoo Karoliina Haikoski.
Kesätöillä jalka oven väliin
Kesätyö ratkaisi kemistiksi ja opettajaksi opiskelleen Antti Nurmesjärven uran, joka on edennyt suoraviivaisesti saman talon sisällä. Hän pääsi vuonna 2019 kesätöihin Teknologisen tutkimuskeskuksen (VTT) Oulun toimipisteeseen ja jäi sille tielleen.
Kesätöiden aikana Nurmesjärvi kertoi olevansa kiinnostunut jatkamaan VTT:llä ja sai tehdä sinne pro gradu -työnsä. Kun opinnäytetyö valmistui ja siihen liittyvä harjoittelijan pesti päättyi, Nurmesjärvi palkattiin taloon tutkijaksi.
Opintojen aikana hän pääsi harjoittelijaksi Sloveniaan Ljubljanan yliopistoon tutkimusavustajaksi. Työkielenä oli englanti. Nurmesjärvi arvelee, että sillä saattoi olla merkitystä siinä vaiheessa, kun hän haki kesätöitä. VTT:n työkielenä on suomen lisäksi englanti.
Antti Nurmesjärvi tutkii muun muassa painettavia aurinkokennoja ja ledejä. Työhön kuuluu sekä laboratoriotyötä että tutkimukseen liittyvää lukemista ja kirjoittamista.
Jos minulle tarjottaisiin mahdollisuutta hypätä isosti ylöspäin ja se tuntuisi itsestäni vaikealta tai liian suurelta askeleelta, punnitsisin päätöstäni tarkkaan.
Antti Nurmesjärvi
Vastuu on lisääntynyt askelittain. Kesätöissä Nurmesjärvellä ei ollut vastuuta oman työnsä suunnittelusta. Se tuli mukaan vasta graduvaiheessa. Tutkijana vastuu on lisääntynyt ja nykyisin Nurmesjärvi jakaa suunnittelun ohella töitä myös muille, etenkin laboranteille.
– Työni on edennyt luontevasti ja kivasti. Olen miettinyt yhdessä esihenkilöni kanssa, mitä askelia haluan ottaa ja miten voin urallani edetä niin, että se on järkevää ja mielekästä sekä itselleni, tiimillemme että työnantajalle.
Antti Nurmesjärvi on pohtinut, mitä uraltaan haluaa ja mitä taas ei halua. Hän ei aio edetä urallaan vain päästäkseen eteenpäin, jos suunta ei miellytä, vaan tekee päätökset hyvinvointiaan ajatellen.
– Jos minulle tarjottaisiin mahdollisuutta hypätä isosti ylöspäin ja se tuntuisi itsestäni vaikealta tai liian suurelta askeleelta, punnitsisin päätöstäni tarkkaan. Toistaiseksi olen saanut edetä sopivan pienin askelin.
Tutkijan työtä voi laajentaa esimerkiksi henkilöstöjohtamisen suuntaan. Nurmesjärvi ei ole vielä varma, mitä haluaa. Väitöskirjan tekeminen jonain päivänä kiinnostaa, mutta vielä se ei ole ajankohtaista. Projektijohtajan työ on osoittautunut antoisaksi.
Nurmesjärvi ajattelee, ettei kaikesta opitusta tarvitse olla suoraa hyötyä. Vaikka hän ei nykyisessä työssään toimi opettajana, pedagogisista opinnoista on etua ryhmätyöskentelyssä.
– Olisin voinut ottaa yliopistossa ehkä enemmän fysiikan kursseja, mutta toisaalta pystyn täydentämään opintojani työajalla, Antti Nurmesjärvi kertoo.
Kohti syvempää asiantuntijuutta
Maantiedettä opiskellut Sofia Koskela on tehnyt maisteriopinnoistaan lähtien määräaikaisia töitä maankäyttö- ja paikkatietoalalla. Ura on kulkenut suoraviivaisesti eteenpäin ja edennyt kohti syvempää asiantuntijuutta, vaikka roolit ja tehtävät ovat vaihtuneet.
Oman alan työt alkoivat opiskeluaikana harjoittelijana ja GIS-assistenttina ensin Turun ja sitten Helsingin yliopistossa. Työ sisälsi muun muassa paikkatietoaineistojen keräämistä ja niiden käsittelyä. Paikkatiedolla tarkoitetaan tietoa, joka sisältää viittauksen tiettyyn paikkaan tai maantieteelliseen alueeseen.
– Paikkatieto liittyy kaikkeen, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Sillä voi saada vastauksia yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tieto on yksi johtamisen välineistä.
Koskela pitää tiedonhallinnasta. Paikkatietokursseilla ei korostettu riittävästi ohjelmoinnin tärkeyttä, mutta Koskela aloitti ohjelmointiopinnot maisterivaiheen aikana ja on täydentänyt osaamistaan myös valmistumisensa jälkeen.
Itsereflektointi on uraa luodessa tärkeää. Olen pohtinut säännöllisesti, mistä pidän, mistä en ja miksi.
Sofia Koskela
Koskela työskenteli yhden kesän tutkimusavustajana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Opintojen aikana hän toimi ensin suunnitteluavustajana ja sittemmin kaavasuunnittelijana Turun kaupungilla, jossa hän työskenteli koko viimeisen opiskeluvuotensa. Hänen tehtäviinsä kuului digitaalisen yleiskaavan suunnittelua ja käytännön toteuttamista sekä karttaprojekteja.
– Harppasin urallani huimasti eteenpäin, kun pääsin ELY-keskukseen ylitarkastajan sijaiseksi. Työskentelin puoli vuotta ympäristövastuualueen alueidenkäytön yksikössä. Olin merkittävien asioiden äärellä valvoessani ja edistäessäni kuntien aluekäytön suunnittelua ja rakennustoimintaa.
Kesällä 2021 Sofia Koskelaa pyydettiin sijaiseksi ELY-keskuksen liikennevastuualueelle. Työhön kuuluu muun muassa tiestötiedon tiedonhallinnan kehittämistä yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Koskela siirtyy tammikuussa ensimmäiseen vakituiseen työhönsä yksityiselle puolelle paikkatietoasiantuntijaksi. Yritys bongasi hänet Linkedlnistä.
Erilaiset määräaikaset tehtävät ovat auttaneet Koskelaa tunnistamaan, mitä hän haluaa tehdä. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa aiempaa teknisempi työnkuva.
– Itsereflektointi on uraa luodessa tärkeää. Olen pohtinut säännöllisesti, mistä pidän, mistä en ja miksi. Olen kuulostellut, haluanko tehdä työtä yksin vai porukassa, etänä vai toimistossa, julkisella vai yksityisellä sekä listannut eri työpaikkojen plussia ja miinuksia, Sofia Koskela kertoo.
Karoliina Haikoski, 29
- Opiskeli metsänhoitajaksi Helsingin yliopistossa pääaineenaan metsien ekologia ja käyttö: riistaeläintiede, metsien hoito ja ennallistaminen. Valmistui joulukuussa 2021.
- Työskentelee projektityöntekijänä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa (MTK) ja osa-aikaisena Junior Experttinä Tapio Palvelut Oy:llä.
Vinkki: Kannattaa hakea paikkaa, vaikka työpaikkailmoituksen vaatimukset tuntuisivat utopistisilta. Harvaan paikkaan löytyy täysin valmista tekijää.
Antti Nurmesjärvi, 27
- Opiskeli kemiaa Oulun yliopistossa ja suoritti myös aineenopettajan pätevyyden. Valmistui joulukuussa 2020.
- Työskentelee tutkijana Teknologian tutkimuskeskuksessa, VTT Oy.
Vinkki: Opiskelijana kannattaa tehdä kesällä muutakin kuin töitä. Palautuminen on tärkeää.
Sofia Koskela, 29
- Opiskeli maantiedettä Turun yliopistossa. Valmistui kesäkuussa 2020.
- Työskentelee paikkatieto-asiantuntijana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualueen liikennejärjestelmäyksikössä. Aloittaa tammikuussa työt paikkatietoasiantuntijana Ubigu Oy:llä.
Vinkki: Mieti oman osaamisen sanoittamista jo opintojen aikana, ettei se tule yllätyksenä. Itsensä tuntemisesta on iso hyöty työelämässä.