Pääkirjoitus: Työhyvinvoinnin edellytykset kuntoon

Työhyvinvointi ja työssäjaksaminen ovat olleet kestoaiheita mediassa jo vuosia. Aiheesta tehdään uutisia ja juttuja niin valtamediaan kuin pienemmillekin yleisöille lähes päivittäin. Näkökulmat vaihtelevat tutkimustiedosta yksittäisten työssäkävijöiden kokemuksiin. Useimmiten aiheen käsittelyyn liittyy myös asiantuntijan tai kokemusasiantuntijan vinkkejä siitä, miten työssä jaksaminen onnistuisi paremmin. Neuvoja oman työn organisointiin, unen ja ravitsemuksen vuorokausirytmiin, kuntoiluun, harrastusten valintaan ja oman asenteen muokkaamiseen piisaa.

Jostain syystä lähestymiskulma on useimmiten se, että yksilö – työntekijä – on itse vastuussa jaksamisestaan. Työhyvinvoinnin ja jaksamisen lähtökohdat ovat kuitenkin hyvin yksinkertaisesti kiinni siitä, millä ehdoilla työtä tehdään. Siitä, mitä on sovittu työ- ja lepoajoista, ja pidetäänkö niistä kiinni. Mitä on sovittu lomista ja muista palautumisen mahdollisuuksista. Tai niistä asioista, jotka tukevat työn yhdistämistä sujuvasti muuhun elämään. Ja siitä, palkitaanko työstä oikeudenmukaisesti. Ne ovat harvemmin yksilön omien valintojen piirissä, vaikka vaikutusmahdollisuuksia voi ollakin.

Alkavalla työ- ja virkaehtosopimusneuvottelukierroksella neuvotellaan taas suurten työntekijäryhmien hyvinvoinnin ja jaksamisen edellytyksistä. Yksityisen sektorin sopimusten voimassaolo päättyy syyskaudella, julkisen sektorin sopimusten ensi vuoden puolella. Loimulaisten sopimuksista vastaavat Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn neuvottelijat ovat valmistautuneet tehtäväänsä, ja keskustelut tavoitteista ovat käynnissä.

Jos työnantajapuoli vaatii sopimuksiin heikennyksiä, neuvottelijat tarvitsevat jäsenkunnan vankkumattoman tuen – joskus jopa työtaisteluun asti. Kyse on merkittävistä ja laajalti vaikuttavista ratkaisuista. Hyvillä työehtosopimuksilla muurataan työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen peruskivet.