Pääkirjoitus: Yleiskorotus on loimulaiselle lähes kaikki

Työmarkkinakevät 2025 on poikkeuksellinen. Teknologiateollisuudessa neuvottelut ovat olleet ennätyksellisen pitkät, ja on jo jouduttu turvautumaan lakkoon. Kemianteollisuudessa ja valtiolla lakkovaroitukset on annettu, ja myös yliopistosektori on ajautumassa kohti työtaisteluita. Syyt vaihtelevat sektoreittain, mutta yksi asia niitä kuitenkin yhdistää: työnantajien haluttomuus neuvotella oikeudenmukaisista yleiskorotuksista.

Eniten loimulaisia työllistävällä yksityisen sektorin alalla kemianteollisuudessa työnantaja ei ole suostunut tätä kirjoittaessani edes keskustelemaan palkankorotuksista, vaan näyttää jääneen odottelemaan muiden työnantajaliittojen tavoin teknologiateollisuuden sopimusta. Ja teknologia­teollisuudessa taas työnantajapuoli ei ole suostunut sopimaan akavalaisille ylemmille toimihenkilöille yhtä suuria yleiskorotuksia kuin muille henkilöstöryhmille.

Valtiolla tilanne on käsittämätön: työnantajaa edustava Valtion työmarkkinalaitos tarjoaa valtion työntekijöille 6,3 prosentin korotuksia kolmeksi vuodeksi – merkittävästi vähemmän yksityisellä sektorilla sovitut 7,8 prosenttia. Tuota 1,5 prosentin eroa tuskin kurotaan tulevilla neuvottelukierroksilla umpeen. Jokainen voi laskea, minkälaisesta rahasummasta on kysymys oman jäljellä olevan työuran kannalta – korkoa korolle.

Loimulaisille yleiskorotusten merkitys on keskeinen. Loimun vuosittaisten työmarkkinatutkimusten mukaan valtaosa jäsenistämme ei saa palkankorotuksia muuta kautta. Vuonna 2024 palkankorotuksen sai 73 prosenttia vastaajista, ja heistä 70 prosenttia yleiskorotuksen ansiosta. Työehtosopimukseen perustuvan työnantajan päättämän palkankorotuksen, jota kutsutaan usein paikalliseksi eräksi, sai vain 10 prosenttia. Toisin sanoen: ilman neuvoteltuja yleiskorotuksia valtaosa loimulaisista jää kokonaan ilman palkankorotuksia. 

Eli Loimun näkökulmasta kyse ei ole nyt vain yksittäisistä prosenteista ja niiden kymmenyksistä, vaan siitä, saavatko jäsenemme oikeudenmukaista kohtelua työmarkkinoilla. Yleiskorotus ei ole loimulaiselle vain yksi osa sopimusta – se on lähes kaikki. Siksi olemme neuvottelujärjestöjemme, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n kanssa valmiita puolustamaan oikeudenmukaisia yleiskorotuksia myös työtaistelutoimin. Siihen tarvitaan mukaan kaikki loimulaiset!

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)