Perinneolutta kotimaisesta humalasta
Luonnonvarakeskuksessa eli Lukessa on jo yli kymmenen vuoden ajan tutkittu kotimaisia vanhoja humalakantoja. Tähän työhön perustuvat ensimmäiset oluen koepanot on jo tehty.
Humala on oluenpanossa välttämätön maustekasvi, jota viljeltiin Suomessakin satoja vuosia. Ulkomaiset humalalajikkeet syrjäyttivät kotimaiset lajikkeet oluen tuotannossa 1800-luvun lopulla, samoihin aikoihin kun meillä yleistyi keskieurooppalaistyyppinen olut. Sen jälkeen kotimaisen humalan viljely ja siihen liittyvä osaaminen ehtivät lähes kadota.
Lukessa käynnistettiin 2017 hanke, jossa kerättiin ja tunnistettiin Suomessa pitkään viljeltyjä humalia. Siinä olivat keskeisessä asemassa kansalaisten puutarhojensa vanhoista humalakasvustoista vapaaehtoisesti lähettämät näytteet, kertoo Luken tutkija Merja Hartikainen.
– Kuulutimme kansalaisia vuonna ilmoittamaan vanhoista perinnehumalistaan, ja he todella innostuivat asiaan, sillä saimme mahtavat 1 400 kasvi-ilmoitusta. Lisäksi monet hankkeesta liian myöhään kuulleet pahoittelivat, että heidän kasvinsa ei ehtinyt mukaan ja jäi vaille tutkijoiden arviota, Hartikainen sanoo.
– Oma perinnekasvi kiinnostaa. Pyysimme ja saimme ihmisiltä kuvia ja tietoja heidän kasviensa historiasta, sekä lehtiä ja käpyjä geneettistä ja kemiallista analyysiä varten.
Kemiallisessa analyysissä tutkittiin käpyjen alfa- ja beetahapot, jotka määrittelevät pantavan oluen katkeruuden. Lisäksi määritettiin olueen aromeja antavien haihtuvien öljyjen määrät. Noin tuhannen kasvikannan lehtinäytteistä eristettiin DNA, jonka toistojaksoja tarkasteltiin.
– Laadimme analyysin perusteella näytteille sukupuun, joka myös julkaistiin verkossa. Näytteen lähettäneet kansalaiset löytävät pitkästä sukupuusta oman humalansa ilmoituksen teon yhteydessä syntyneen ainutkertaisen tunnisteen perusteella.
Täysin kotimainen humalakasvi
Suomalaisia genotyyppejä löytyi 250. Vertailuaineistona käytettiin yli sataa ulkomaista jalostettua lajiketta tai luonnonvaraista humalaa.
– Tutkimuksessa havaitsimme, että suomalainen humala eroaa selvästi muun maailman humalista. Se on kasvanut täällä mitä ilmeisimmin luonnonvaraisena, joten se on sopeutunut hyvin täkäläiseen ilmastoon. Kun humalan viljely muuttui keskiajalla pakolliseksi, ihmiset ovat todennäköisesti hakeneet humalansa lähimmästä lehdosta, missä sitä on kasvanut.
Hankkeessa kerätyistä humalista on nyt valikoitu potentiaalisesti parhaat kasvikannat. Niille käynnistettiin vuonna 2020 Luken johdolla kolmivuotinen kantavertailu- ja viljelykoe, jossa pyritään valitsemaan taimituotantoon enintään 5–7 viljelyllisesti ja oluenpanon kannalta parasta humalaa.
Samalla on kerrytetty tietoa siitä, miten humalan ammattimainen viljely voidaan käynnistää.
– Ensimmäinen kotimaassa viljellyllä humalalla maustettu olut on jo lanseerattu ja lisää on tulossa, sillä kiinnostus uusia paikallisia käsityöläisoluita kohtaan kasvaa koko ajan.
Luke on vastaavalla tavalla kutsunut kansalaisia kertomaan raparpereistaan ja pioneistaan. Molemmista tuli noin 700 ilmoitusta, ja niistä laadittiin samanlaiset sukupuut kuin humalille.
– Toisin kuin humalat, raparperien kohdalla dominoi maukas ja suurisatoinen Queen Victoria -lajike, jota oli 60 prosenttia ihmisten lähettämistä näytteistä. Tämä Brittein saarilla 1600-luvulla jalostettu lajike oli 1800-luvun lopulta lähtien hyvin yleisesti myynnissä suomalaisilla taimistoilla ja niinpä se levisi täällä nopeasti eri puolille Suomea.