Professionalisti vai generalisti?

Professionalisti ja generalisti ovat käsitepari, jolla kuvaillaan kahta vastakkaista työelämään sijoittumisen strategiaa. Generalisti opiskelee alaa, joka ei valmista tiettyyn ammattiin. Professioalan opiskelu taas johtaa ammattipätevyyteen, kuten opettajaksi tai lääkäriksi. 

Leena Itkonen työskentelee uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalvelut -yksikössä myös loimulaisten alojen opiskelijoiden parissa. Hän muistuttaa, että opiskelupäätös on yksi elämän isoimmista urapäätöksistä. 

–Kiinnostus on nuorilla keskeinen syy hakeutua opiskelemaan jotain alaa. Yleensä he kiinnostuksensa takia ovat olleet siinä tai sitä sivuavissa aineissa hyviä jo koulussa – harva kai hakeutuu opiskelemaan jotain, jossa on huono, Itkonen arvelee.

–Loimulaisten opiskelijoiden valinnoissa näkyvät myös arvot, eli halutaan työskennellä luonnon ja luonnonsuojelun parissa, tai päästä ratkaisemaan vaikeita asioita esimerkiksi rokotteiden kehityksessä.

Valmiit vai omat mallit? 

Generalistialalle hakeutuvilla ei yleensä ole selkeää mielikuvaa tulevasta työstään. He joutuvat sen itse rakentamaan.

–Generalistin ainoa ankkuri on oma kiinnostus. Mahdollisuuksia on todella paljon, valintatilanteet seuraavat toisiaan eikä kukaan sano, mihin suuntaan kulloinkin kannattaisi mennä. 

Jälkikäteen katsoen oma uraa kohti johtava polku voi näyttää loogiselta, varsinkin kun ihmiset mielellään rakentavat elämälleen punaista lankaa osana identiteettityötään. Käytännössä polku on aina mutkikkaampi.

Professioalallekin on mahdollista ajautua, usein turvallisuudenkaipuun tai vanhempien esimerkin ohjaamana.

–Haluamme kertoa elämästämme koherenttia tarinaa ja mielellään hyppäämme yli ne hetket, joina olemme olleet ihan sekaisin, emmekä tienneet, mihin suuntaan mennä.

Professioalallekin on mahdollista ajautua, usein turvallisuudenkaipuun tai vanhempien esimerkin ohjaamana.

–Alan sisällä voi aika harvoin tehdä valintaa professioalan ja generalismin välillä. Loimulaisista aloista professioammatteja ovat lähinnä opettajat, joita on suhteellisen vähän, Itkonen kertoo. Silti osa loimulaisista nimikkeistä, kuten juuri metsänhoitaja, on todella vahva identifikaation kohde. Ei sekään ole ammatti, vaikka se tunnetaan jo 1930-luvun Tauno Palo ja Ansa Ikonen -elokuvista. Metsätieteen opiskelijoita odottaa työelämässä yli sata ammattinimikettä.

Ole oma kehitysjohtajasi

Kaikilla aloilla opiskelijoilta edellytetään merkittävää omien uravalmiuksien kehittämistä. 

–Oman osaamisen kehittymistä ja omaa inhimillistä pääomaa pitäisi tarkastella jatkuvasti. On aivan ykkösasia, että osaat tunnistaa ja sanoittaa osaamistasi. 

–Nimenomaan generalistien on tärkeää pystyä avaamaan, mihin oma asiantuntemus pureutuu ja pukemaan oma identiteetti sanoiksi. Lisäksi he tarvitsevat omaan resilienssiin liittyviä valmiuksia, kuten riskinottokykyä ja joustavuutta, sekä ymmärrystä sosiaalisista toimintaympäristöistä.

’Mikä sinusta tulee isona’ on iso kysymys, johon Itkosen mielestä ei vielä tarvitse tietää vastausta opintojen alkuvuosina. 

– Se tulisi tietää mahdollisimman aikaisin, mihin ihmiset ovat sijoittuneet tällä tutkinnolla, ja millaisia keskustelutrendejä, urapolkuja, isoja organisaatioita, keskeisiä toimijoita ja mielipidevaikuttajia alalla on. Vielä ei tarvitse ottaa kantaa omaan tulevaan urapolkuun, mutta vaihtoehdot täytyy tietää, Itkonen sanoo.

– Maisteriopintoihin suuntautuessa omaa polkua on jo hyvä miettiä. Siinä tietysti auttavat mentoroinnit, harjoittelut, kesätyöt, keskustelut ja muut tapaamiset oman alan ihmisten kanssa.

Kokemusta työelämästä

Työpaikoilta saatavat käytännön kokemukset ovat tärkeitä, kun etsitään omaa ammatillista identiteettiä, sillä pärjääminen vahvistaa itseluottamusta. 

–Katsomalla läheltä jotain tehtäväkenttää pääsee kiinni alan kulttuuriin ja hiljaiseen tietoon sekä sosiaalistuu erilaisille toimintatavoille. Alan tuntemus vaikuttaa voimakkaasti myös työnhakutilanteissa, jolloin pitää tietää, miten työtä pitää hakea.

Generalistit tarvitsevat myös riskinottokykyä ja joustavuutta.

Työuran alettua käynnistyy usein erikoistuminen ja voimakas kasvu asiantuntijuuteen. Sanotaan, että uralla pitäisi kuitenkin olla kaksi jalkaa, johon asiantuntemus nojaa. Yhden jalan varassa seisoja on haavoittuvainen työelämän muutoksissa. 

–Työurallakin on siis mietittävä, mihin suuntaan maailma on menossa ja mitkä asiat työllistävät muutaman vuoden päästä. Omaa kehittymistään on itse johdettava, varsinkin jos työura on sirpaleinen, eikä sitä ohjaamassa ole esimiestä tai työpaikkaa. Itseohjautuvuus on generalistien luontainen vahvuus, sillä oman suuntansa miettiminen on heille tuttua jo opintovuosilta. 

Älä lisää opiskelijan stressiä

Ajoittain voi ottaa koville opiskella kohti tutkintoa, joka ei valmista suoraan mihinkään ammattiin. Leena Itkonen sanoo, että tilanteen stressaavuus korostuu aloilla, joilla suuri osa opiskelijoista valmistuu johonkin ammattiin. Loimulaisilla aloilla tuska on vähäisempi – tai ainakin yhteinen.

–Stressiä ja motivaatio-ongelmia vahvistavat osaltaan sinänsä ystävälliset tuttavat ja sukulaiset, jotka kyselevät jatkuvasti, mikä sinusta nyt tulee. Jos siinä asiassa on epävarma, kysymykset vain lisäävät asianomaisen painolastia ja huolta omasta sijoittumisestaan, Itkonen pohtii. 

–Nuorille ihmisille pitäisi antaa happea esimerkiksi kysymällä, mitä tämä tekee seuraavaksi. Elinikäinen ura jossakin ammatissa on tämän päivän nuorelle joka tapauksessa yhä vaikeampi saavuttaa, eikä tänään toisaalta voi tietää, millaisia täysin uusia ammatteja kymmenen seuraavan vuoden aikana syntyy. 

Työelämävalmiuksia sivutuotteena

Akateemisen substanssin ohella akateeminen opiskelu ja tutkinto antavat ison joukon työelämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia: projektiosaamista, tiedonhankinta ja -käsittelytaitoja, johtamis- ja tiimityötaitoja, kriittisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, kykyä suulliseen ja kirjalliseen viestintään ja raportointiin sekä esiintymis- ja kielitaitoa. Tämä kaikki on generalistinkin osaamista, joka pitäisi tunnistaa ja muistaa tuoda esiin.