Riistokeräily uhkaa Etelä-Euroopan luontoa

Suomessakin uutisoitiin, kuinka kesällä 2019 Italian aurinkorannalta hiekkaa varastaneet ranskalaisturistit olivat vähällä saada kuuden vuoden vankilatuomion. Kyse ei suinkaan ollut lapsen taskun pohjalle jääneestä kourallisesta. Turistien autosta löytyi 14 hiekalla täytettyä muovipulloa, joiden yhteenlaskettu sisältö oli 40 litraa. Hiekkavarkaus tapahtui Sardiniassa, missä tämä on valitettavasti niin yleinen rikos, että poliisit tutkivat pois lähtevien turistien matkalaukkuja lentokentällä. Lisäksi viranomaiset varoittavat matkailijoita tähän tarkoitukseen perustetuilla Facebook-sivullaan.

Välimeren toisella puolella Marokossa hiekkapoliiseja on sen sijaan harvakseen ja kansainväliset liigat pakkaavat hiekkadyynejä muovisäkkeihin myydäkseen tätä arvokasta rakennusainetta eteenpäin rakennusliikkeille.

Hiekkaa ja kiviä huutonetistä

Myös Ranskassa ympäristönsuojelulaki kieltää niin hiekan kuin kivien ja simpukankuorienkin keräämisen rannalta. Harva meren rannalta simpukoita keräävä turisti tietää rikkovansa lakia. Rikkeestä voi saada peräti 1 500 euron sakon ja jos kyseessä on suojeltu ranta, sakon suuruus voi olla jopa 9 000 euroa.

Veden tuomia oksia ja puunpaloja voi kuitenkin ottaa sakotta, koska ajopuut eivät kuulu minkään lain piiriin. Tosin ympäristönsuojelijat muistuttavat, että myös ne ovat tärkeitä rannan kasvistolle ja eläimistölle ja tarjoavat muun muassa kutu- ja pesimäpaikkoja.

Sellaista esinettä tuskin on keksitty, jota ei voisi yrittää myydä. Etelä-Euroopassa internetin myyntialustat tarjoavat lukuisia luonnosta kerättyjä antimia kuten simpukoita, kiviä, hiekkaa ja vettä. Rantojen entistä tehokkaampi suojelu lähtikin liikkeelle siitä, että viranomaiset huomasivat joidenkin keräävän suuria määriä hiekkaa, kiviä ja simpukankuoria myydäkseen niitä sitten pienissä pusseissa internetissä. Ranskan rantakohteissa kiertää lomasesongin aikaan niin sanottuja hiekkapoliiseja, jotka ensisijaisesti valistavat turisteja. Sakko rävähtää yleensä vasta sitten, jos viesti ei mene perille.

Kielto ei koske paria käpylehmää

Ranskassa ei tunneta jokamiehen oikeutta. Ranskan metsistä osa kuuluu valtiolle, osa yksityishenkilöille, ja kaikki mitä metsä tuottaa, kuuluu lain mukaan omistajalle. Metsien käyttöä valvova Ranskan metsäkeskus ONF (Office national des forêts) puuttuu kuitenkin vain ylilyönteihin.

– Jos perheenäiti taittaa mistelin oksan kukkamaljakkoon tai lapsi kerää käpyjä leikkiinsä, heitä ei tästä sakoteta. Mutta jos keräyksen tarkoituksena on tuotteiden jälleenmyynti, sitä emme suvaitse, sanoo ONF:n ympäristön ja kestävän kehityksen toimialasta vastaava Hervé Daviau.

Pinjan käpyjä kerätään, koska niiden herkulliset siemenet käyvät hyvin kaupaksi.

Hänen mukaansa viime vuosina kaikenlainen kerääminen on valitettavasti tehostunut ja ammattimaistunut. Ranskan metsistä ovat kiinnostuneet entistä enemmän myös ulkomaiset sienestys-, marjastus- ja käpyjen keräysammattilaiset, jotka putsaavat metsät tehokkaasti ja poistuvat sitten rekkalastillinen luonnosta hankittuja tuotteita mukanaan. Eniten riistokeräystä tapaa Espanjan rajan tuntumassa sijaitsevista metsistä, joihin espanjalaisilla ja portugalilaisilla kerääjillä on lyhyt matka.

Metsä ei ole ilmainen itsepalvelumyymälä

Uusin vitsaus on Hervé Daviaun mukaan pinjan käpyjen tehopoiminta. Hän kertoo, että luvaton käpyjen keräys alkoi Rivieran tuntumasta ja on sen jälkeen nopeasti laajentunut sieltä pohjoiseen. Miksi näitä käpyjä oikein kerätään?

– Erityisesti pinjan siemenet ovat haluttua tavaraa ja niiden kilohinta vaihtelee 40 eurosta 70 euroon kävyn alkuperästä riippuen. Siemenissä on paljon B-vitamiinia ja niitä käytetään monissa ruokalajeissa, Hervé Daviau tietää. Keräyssesonki kestää lokakuusta maaliskuuhun ja pahimmillaan yhdestä metsästä katoaa tänä aikana 25 tonnia käpyjä.

– Metsä ei ole mikään ilmainen itsepalvelumyymälä. Käpyjen tehopoiminta tuhoaa mäntymetsät ja jopa pelkkien pudonneiden oksien kerääminen pois heikentää maaperän laatua, Daviau tuhahtaa.

Noin 10 prosenttia, eli reilut 150 000 hehtaaria Ranskan metsäpinta-alasta on suojeltuja metsiä. Luvattomille kerääjille kelpaavat niin valtion omistamat kuin yksityisetkin metsät. Rikkeitä on varsinkin laajoissa ja vaikeakulkuisissa metsissä vaikea valvoa.