Saaristomeren tulevaisuus huolestuttaa

Kalervo Väänänen tutustui hätkähdyttävään ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan Itämeren valuma-alueelle on aikojen kuluessa kuljetettu mineraalifosforia jopa 40 miljoonaa tonnia.

Itämeressä siitä on arvioitu olevan 5–6 miljoonaa tonnia. Väänänen alkoi pohtia, missä on loput 30 miljoonaa tonnia. Sitä ei ole viety valuma-alueelta pois – mikään elintarvikkeen tai rehun vienti riitä selittämään eroa. Mikäli kymmeniä miljoonia tonneja makaa edelleen jossain pellon ja meren välissä, mitä tapahtuu, kun se lopulta valuu mereen?

Solubiologian professori Väänäsen seitsemänvuotiskausi Turun yliopiston rehtorina päättyi vuonna 2019. 

– Rehtorikauden jälkeen heti seuraavana päivänä aloin tehdä selvitystyötä Saaristomeren pelastamiseksi Centrum Balticum -säätiön pyytämänä, Väänänen paljastaa.

Rehevöityminen on sana, joka kuvaa Saaristomeren ongelmia konkreettisesti. Rehevöitymisellä on tunnettuja seurauksia: kuolleita merenpohjia, biodiversiteettikatoa ja metaanipäästöjä. Saaristomeri kyllä korjaisi itse itseään, jos sille annettaisiin siihen mahdollisuus. Meren pelastamiseksi on tehty paljon, mutta vielä pitäisi tehdä paljon enemmän, että meri alkaisi elpyä.

Mikä Saaristomeren ongelmat aiheuttaa, ja mitä rehevöitymiselle voisi ihan konkreettisesti tehdä?

Saaristomeren rehevöitymistä ruokkii Lounais-Suomen maa- ja karjatalous: Saaristomeren valuma-alueesta lähes kolmasosa on viljeltyä, ja alueella on pitkät perinteet karjankasvatuksesta. Aluetta lävistävät joet kuljettavat viljelyalueiden ravinteita mereen. Sodan jälkeen Suomessa tehtiin omavaraisuuteen tähtääviä poliittisia päätöksiä, joiden seurauksena myös Lounais-Suomessa pyrittiin saamaan mahdollisimman suuria satoja lannoittamalla viljelymaita raskaasti. Käytössä oli karjanlanta, mutta erityisesti säkistä levitetty lannoite. Siitä alkaen joet ovat hissukseen kuljettaneet mereen valtavia määriä rehevöitymistä aiheuttavia fosfori- ja typpipäästöjä.

Fosforin lisäksi merestä pitäisi saada poistettua myös biomassaa.

Ongelman ratkaisua hankaloittaa se, että teimme nyt maataloudessa mitä tahansa, valtavia määriä ravinteita kulkeutuu mereen vielä useita vuosikymmeniä.

– Näyttäisi siltä, että valuma-aika on 30–40 vuotta, ja valuma-alueen maaperään on kertynyt jykevä fosforiperintö. Vaikka alueen maataloudessa on saatu aikaan merkittäviä muutoksia rehevöitymisen estämiseksi, tämä ei näy jokien fosforivalumissa vielä juuri mitenkään, Väänänen kertoo.

Tilanne ei kuitenkaan ole lohduton: ravinteita on mahdollista saada pois valuma-alueen kierrosta tehokkailla keinoilla – mutta ne vaativat rahaa ja päätöksiä. Tärkeintä olisi tietysti vähentää valumia niin paljon kuin mahdollista.

Fosforia voi kirjaimellisesti onkia pois merestä

Väänäsen mukaan Suomessa tuotettu eläinperäisen lannan fosfaatti riittäisi Suomessa lannoitteeksi ilman mineraalilannoitetta. Eläinlantaa on kuitenkin kallista kuljettaa ilman prosessointia. Varsinais-Suomeen tarvittaisiin riittävän isoja kiertolannoitteita valmistavia laitoksia, ja alkuun niitä olisi tuettava julkisin varoin. Ne pystyisivät prosessoimaan lannasta peltojen lannoitetta, joita olisi helppo kuljettaa ja levittää.

– Esimerkiksi biopolttoaineille on luotu lainsäädännöllisesti markkina tekemällä sekoitevelvoite. Nyt voitaisiin tehdä vastaava ratkaisu: velvoite käyttää tietty määrä kierrätyslannoitteita. Sitä kautta syntyisi kierrätyslannoitemarkkina, ja ravinteet saataisiin kuljetettua pois valuma-alueilta niille alueille, joilla niistä on oikeasti puutetta, Väänänen pohtii.

Toinen suuri kysymys on, miten jo vesistöihin asti kulkeutunut fosfori saadaan pois. Tähän löytyy yksi yllättävä ja tehokas keino: särkikalojen kalastus. Mikäli vaikkapa silakkaa käytettäisiin enemmän ruokakalana, mittava määrä fosforia alkaisi poistua valuma-alueen kierrosta. Avuksi tarvitaan kuitenkin myös uutta teknologiaa.

– Jokien vesien puhdistaminen on ihan mahdollinen ajatus, mutta menetelmästä puuttuu vielä kunnon kustannuslaskelmat. Me tiedämme, että muutamaa jokea pitkin kulkeutuu satoja tonneja fosforia Saaristomereen. Puhdistuslaitoksia ei siis tarvitsisi olla montakaan, että saavutettaisiin jo merkittäviä vaikutuksia.

Fosforin lisäksi merestä tulisi saada poistettua myös biomassaa. Tiheinä, korkeina heinikkoina kasvava järviruoko on merialueella nimensä mukaisesti vieraslaji, jonka leviäminen uhkaa saaristoluonnon monimuotoisuutta. Järviruo’on systemaattinen kerääminen rannikoilta ehkäisisi myös rehevöitymistä. Muutamia järviruokoa kerääviä yrityksiä toimii jo Saaristomerellä, mutta toistaiseksi ruo’olle ei ole keksitty muuta käyttöä kuin polttaminen energiaksi.

– Yksi kiinnostava uusi mahdollisuus merestä kerätylle ruo’olle olisi tehdä siitä kasvualustoja esimerkiksi kasvihuoneisiin. Turpeen käyttö kasvualustoina päättyy, jolloin uusille kasvualustoille syntyy kova kysyntä. Voisiko järviruo’osta saada ympäristöystävällisen korvaajan turpeelle? Siinä olisi jollekin hyvä tutkimuskohde, Väänänen vinkkaa.