Suomeen sattumien kautta

Nisha Mammen, 32, post doc -tutkija, Jyväskylän yliopisto

Vuoden takaisen syksyn väriloisto oli upea. Niin upea, että ensimmäistä syksyään elävä Nisha Mammen, 32, liikuttui lähestulkoon kyyneliin nähdessään lehtien putoavan maahan.

Myös kesän valoisuus ja talven ankaruus olivat kesällä 2018 Intiasta Jyväskylään muuttaneelle Mammenille hämmentäviä. Hän ei tiennyt kesän pitkinä päivinä, milloin nukkua ja milloin syödä. Tämä ei ollut kuitenkaan ongelma. Mammen kertoo nauttineensa kaikista uusista kokemuksistaan ja ottaneensa ne vastaan tieteellisellä uteliaisuudella.

Nimenomaan tiede oli naisen Jyväskylään tuonut. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, jolloin Mammen opiskeli Jyväskylän yliopiston kemian ja fysiikan kesäkoulussa kaksi viikkoa. Hänet oli kutsunut Jyväskylään professori Hannu Häkkinen, johon Mammen oli tutustunut samana vuonna Intian Chennaissa pidetyssä konferenssissa. Häkkinen oli kiinnostunut suuresti Mammenin nanotieteisiin ja katalyytteihin liittyvästä väitöskirjatutkimuksesta, sillä hänen oma tutkimusalueensa Jyväskylässä oli sama.

– Kesäkoulun jälkeen Hannu Häkkinen sanoi, että kunhan väitöskirjani on valmis, voisin hakea heille post doc -tutkijaksi, Nisha Mammen kertoo.

– Väitöskirjani valmistui 2016, ja pian tämän jälkeen törmäsin Hannuun jälleen konferenssissa. Hän pyysi minua uudestaan Jyväskylään. Vastaukseni oli kyllä, Mammen naurahtaa.

Jalometalleista katalyytteja

Qatarissa syntyneelle ja kasvaneelle ja Intiassa korkeakouluopintonsa tehneelle Nisha Mammenille päätös lähteä post doc -tutkijaksi Jyväskylän yliopistoon oli lopulta helppo. Kahden viikon kesäkoulu oli antanut Suomesta hyvän kuvan, ja poikkitieteellisessä Nanotiedekeskuksessa oli mahdollisuus jatkaa sydäntä lähellä olevan tutkimusaiheen parissa.

Nanotiedekeskuksella Mammen tutkii nanokokoisia jalometalliklustereita ja niiden käyttömahdollisuuksia teollisuuden uusina katalyytteina.

– Jalometallikatalyytit, kuten kulta, kupari ja hopea, ovat nanotieteiden uusi villitys. Nanotasolla metallien atomit tulevat nimittäin hyvin reaktiivisiksi ja näin ollen vain muutamista atomeista koostuvat jalometalliklusterit ovat erittäin potentiaalisia katalyytteja tietyille reaktioille, Mammen selvittää.

Teollisuudelle uudet katalyytit ovat houkutteleva vaihtoehto muun muassa siksi, että ei-haluttuja tuotteita ja saasteita syntyy niillä vähän. Nano on siis myös mahdollisuus vihreämpään tulevaisuuteen.

Tiedettä ja musisointia

Elämä Jyväskylässä ja työskentely Nanotiedekeskuksella ovat tuntuneet Mammenista hyvältä.

– Ilmapiiri yliopistolla on mukava ja ohjaajani ovat erittäin kivoja. Meillä on paljon vapautta ajatella asioita itsenäisesti. Työt voi myös tehdä silloin, kun itsestä tuntuu parhaalta, joten tutkimukselle pystyy antautumaan täysin. Viihdyn täällä todella hyvin.

– Olen ollut myös onnekas, koska olen saanut ystäviä. Lisäksi olemme perustaneet muutamien työntekijöiden kanssa in-house bändin, jonka toinen laulaja olen, Mammen iloitsee.

– Nautin musiikista todella paljon, ja vapaa-ajalla käyn myös tanssimassa lindy hoppia sekä salsabileissä.

Ensi vuoden kesällä Mammenin kaksivuotinen työsuhde Jyväskylän yliopistossa tulee päätökseen. Tämän jälkeen vaihtoehtoina on jatkaa post doccina Suomen Akatemiassa tai suunnata katse kohti uutta Suomen rajojen ulkopuolella.

– Katsotaan, mitä tuleman pitää, Mammen päättää.

Ana Hernández de Sande, 30, väitöskirjatyöntekijä, Kuopion yliopisto

Espanjalaiselta Ana Hernández de Sandelta, 30, luonnistuu niin hiihto, luistelu, saunominen kuin kesäöinen grillaaminenkin. Hän kertoo nauraen omaksuneensa suomalaiset tavat lähestulkoon kertaheitolla saapuessaan Kuopioon neljä vuotta sitten.

Savonmaalle Hernández de Sanden johdatti sattuma. Hän oli viimeistelemässä systeemibiologian maisteriopintojaan Luxemburgissa vuonna 2015, kun hän törmäsi nykyiseen esimieheensä, akatemiatutkija, FT Merja Heinäniemeen. Hernández de Sandelle tarjoutui mahdollisuus tehdä harjoittelu Heinäniemen tutkimusryhmässä.

Kun hän kuuli, että paikkana olisi Itä-Suomen yliopiston Biolääketieteen yksikkö Suomessa, hän ajatteli lähdön kaatuvan taloudellisiin seikkoihin.

– Merja kuitenkin kertoi, että voisin hakea Suomeen Erasmus-harjoittelun kautta ja saada näin apurahan. Päätin tarttua tilaisuuteen. Harjoittelun jälkeen jatkoin suoraan pro gradu -tutkielman ja edelleen väitöskirjan tekoon.

– Kun tulin Suomeen ensimmäistä kertaa marraskuussa, minulla ei ollut maasta mitään käsitystä. Kollegani pelkäsivät, etten kestäisi pimeyttä, mutta marraskuu oli loppujen lopuksi ok. Enemmän vaikeuksia tuotti kevät, sillä lisääntyvä valo sai minut hyper-aktiiviseksi, Hernández de Sande nauraa.

Systeemibiologian avulla sairauksien jäljille

Nuoren Ana Hernández de Sanden kiinnostus bioteknologiaa kohtaan syttyi, kun hän katseli televisiosta science fictionia. Nainen hämmästeli, miten ihmisen kehon toiminnassa voi olla niin paljon sellaista, josta emme tiedä mitään.

– Olin utelias tietämään, miten ihmisen keho yleisesti ottaen toimii. Minua on aina kiehtonut toiminnan takana olevat mekanismit ja se, kuinka monta mekanismia keholla on oltava, jotta se kehittyy, sopeutuu ja selviää.

Tutkimusryhmä, jossa Hernández de Sande Kuopiossa työskentelee, pyrkii selvittämään eri sairauksien syntyyn liittyviä häiriöitä solujen tilan säätelyssä. Monimutkaisten säätelyjärjestelmien häiriöiden jäljille yritetään päästä systeemibiologian keinoin yhdistelemällä laskennallisilla menetelmillä useista eri tietolähteistä peräisin olevaa DNA-, RNA- ja proteiinitasoista tietoa. Tavoitteena on luoda malleja, joiden avulla säätelyjärjestelmissä esiintyvät häiriöt voidaan ratkaista.

Suomessa asiat toimivat

Ana Hernández de Sande toivoo, että hänen väitöskirjansa olisi valmis ensi vuoden aikana. Sataprosenttisen varma siitä, haluaako hän asua Suomessa myös tämän jälkeen, hän ei ole.

– Toisaalta minulla ei ole kiire pois täältä. Haluaisin esimerkiksi parantaa opetuksen laatua, minkä vuoksi yritän oppia suomen kieltä. Opiskelijoiden auttaminen on sydäntäni lähellä. Myös muissa kaupungeissa kuin Kuopiossa työskentely kiinnostaa.

Aikaansa Suomessa ja Kuopion yliopistossa Hernández de Sande on ollut kaiken kaikkiaan tyytyväinen. 

– Opiskelusysteemi on hyvin organisoitu ja viestintä pelaa hyvin. Pidän myös siitä, että asioita halutaan viedä eteenpäin. Monessa muussa maassa näin ei ole.

– Ajatukseni erityisesti Suomen luonnosta ja yhteiskunnasta ovat positiiviset. Täällä priorisoidaan ihmistä ja asiat ovat läpinäkyviä. Olen asunut neljässä maassa, ja tästä maasta pidän rehellisesti sanottuna eniten.

Asia, johon Hernández de Sande ei ole niin tyytyväinen, on se, etteivät ihmiset ole toistensa kanssa kovinkaan paljon tekemisissä.

– Johtuuko se ujoudesta, kylmyydestä vai mistä, en tiedä, hän naurahtaa.