Tieteellisten julkaisujen laatu puntarissa

Tiedeartikkeleiden ja niiden julkaisijoiden laatutaso liikkuu leveässä haarukassa. Tausta ei aina takaa laatua; amatööritutkijan omakustannusartikkeli voi olla laatutyötä, arvostetun tiedelehden sisältö taas joskus jotain muuta. Julkaisemisen kaupallinen motiivi ei välttämättä merkitse laatutason laskua. Bisneksestä tuttu brändien paketointi on kuitenkin ärsyttänyt tutkijoita ja johtanut boikotteihin. 

Tieteellisten artikkelien ja näitä julkaisevien lehtien määrä on kasvanut maailmalla samaa tahtia tutkijoiden lukumäärän kanssa. Tarjonta on tuottanut samalla laatua laajassa haarukassa, minkä takia tiedelehtien laatutason arvioinnista on tullut osa tutkijan osaamista. Asian kanssa on paininut myös tieteellisen julkaisutoiminnan julkaisukanavien tasoluokitusta ylläpitävän julkaisufoorumin suunnittelupäällikkö Janne Pölönen. 

Perinteisten julkaisijoiden eli yliopistojen, tutkimuslaitosten ja tieteellisten seurojen rinnalle ovat nousseet vahvasti myös kaupalliset toimijat. Kaupallinen motiivi ei Pölösen mukaan ole merkki sisällön heppoisemmasta laadusta. 

– Monet perinteisetkin julkaisijat ovat ulkoistaneet julkaisutoiminnan kaupallisille toimijoille, joilla on juuri tähän hyvät resurssit. 

Alalle on samalla kotiutunut myös avoimen julkaisemisen konsepti, mikä vastaakin hyvin tieteen avoimuuden vaatimusta. Malli on Pölösen mukaan osoittautunut elinvoimaiseksi, luonnontieteidenkin alalta löytyy jo useita arvostettuja avoimia julkaisuja. 

– Arvostus näkyy esimerkiksi viittausten määrässä. 

Pölösen mukaan mallien paremmuudesta onkin vaikea antaa mitään yleispätevää tuomiota, hyviä ja huonoja julkaisuja löytyy kaikista kategorioista. 

Paketointi johti boikottiin 

Kaupallinen julkaiseminen on kuitenkin tuonut alalle myös paheksuttuja toimintamalleja. Yksi esimerkki näistä on useiden eritasoisten julkaisujen paketointi, mikä on nähty keinona nostaa lukuoikeuksien hintaa ja luoda taloudellista lisäarvoa myös heikkolaatuisille julkaisuille. Toimintamalli on samankaltainen kuin roskalaina-arvopapereissa ja tv:n kanavapaketeissa. 

Paketointiin on turvautunut esimerkiksi suurkustantaja Elsevier, joka joutuikin tämän takia boikotin kohteeksi Saksassa. Boikotteja on nähty myös Kaliforniassa.

– Laatujulkaisujen lukuoikeuksien kallistuminen paketoinnin myötä on selvästikin nähty tiedeyhteisössä ongelmaksi, Pölönen sanoo. 

Rahan lähteet 

Tiedeartikkeleiden julkaisija ansaitsee yleensä rahaa myymällä lukuoikeuksia tai laskuttamalla artikkelien kirjoittajia. Maksajana voi olla myös yliopisto tai muu toimija, joka ostaa oikeuden julkaista sisältöä avoimesti. Hybridimallissa tilausmaksullisesta lehdestä voidaan ostaa yksittäisiä artikkeleita avoimiksi. 

Kirjoittaja maksaa -mallissa maksajilla voi olla monenlaisia motiiveja. Usein tämä on tutkijan pyrkimys edistää omaa uraansa työnsä julkaisemisella, joskus taas motiivina voi olla halu nostaa esiin itselle tärkeää asiaa. Joissain tapauksissa kirjoittaja voikin olla asiastaan innostunut amatööri. 

Tässäkään yhteydessä lähde ei automaattisesti määritä laatua. 

– Myös amatöörit voivat tuottaa hyvinkin laadukkaita artikkeleita. 

Predatori ei piittaa laadusta

Artikkelien laadunvalvonnan taso on liukuva asteikko, jonka huonossa ääripäässä ovat predatorit. Ne ovat julkaisuja, jotka eivät piittaa lainkaan sisällön laadusta, merkitystä on pelkästään kirjoittajilta perittävillä maksuilla. Kirjoittajalle julkaiseminen vaikuttavalta kuulostavassa ”tiedelehdessä” voi olla rahan arvoista, vaikka sisällöin laatutaso paljastuisi nopeasti muille tutkijoille. Oma nimi huonossakin ”länsimaisessa tiedelehdessä” voi olla tutkijalle arvokasta meriittiä ja johtaa palkintoihin esimerkiksi Aasiassa. 

Motiivi voi löytyä myös kokonaan tieteen tekemisen ulkopuolelta. 

– Julkaiseminen voi luoda markkinoinnissa käyttökelpoista mielikuvaa tieteestä etenkin yleisölle, jolla ei ole omakohtaista yhteyttä tutkimukseen. 

Arvioijien löytämien vaikeaa

Laadun arvioinnissa voidaan kuitenkin joutua pehmeälle maaperälle silloinkin, kun tasosta ollaan todellisesti kiinnostuneita. 

Tieteellisen artikkelin vertaisarviointi on aikaa ja vaivaa vaativa tehtävä, joka ei rakenna tutkijan uraa ja arvostusta samalla tapaa kuin oma tutkimustyö. Pitkälti velvollisuudentunnosta toimivia, päteviä arvioijia onkin vaikea löytää riittävästi artikkelien määrän koko ajan kasvaessa. Pölönen pitää tätä erittäin hankalana ongelmana ja toivoo, että arviointeihin osallistuminen noteerattaisiin nykyistä paremmin tutkijoiden meriiteissä. 

Nyt onkin päädytty siihen, että vertaisarviointi rajoittuu entistä useammin vain tekniseen tarkasteluun.

– Tämä on paljon helpompaa kuin artikkelin tieteellisen merkittävyyden arviointi. 

Joskus seula yksinkertaisesti vuotaa. 

Predatorlehdissä on voitu julkaista myös tekstejä, joiden sisältö on ollut mitään merkitsemätöntä lorem ipsum -kirjainpuuroa.

Huijaukset onnistuvat suhteellisen helposti juuri tiedemaailmassa, joka on perinteisesti nojannut vahvasti luottamukseen. 

Silva Fennica julkaisee noin puolet tarjonnasta

Metsäalan tiedelehti Silva Fennican toimitussihteeri Pekka Nygren kertoo tekevänsä varsinaista vertaisarviointia vain vähän. Toimenkuvaan kuuluu enemmän arviointien ja artikkelien sisällön tarkastelua. 

Lehteen tulee vuosittain tyypillisesti 80–100 artikkelia, joista noin puolet julkaistaan. Nygren pitää tarjonnan määrää ja hylkäysprosenttia tyypillisenä metsäalan keskikokoisissa lehdissä. 

Suurin kirjoittajaryhmä ovat suomalaiset tutkijat, joiden lisäksi tarjontaa tulee esimerkiksi Ruotsista, Kanadasta ja Kiinasta. 

– Kiinalaisten artikkelien tarjonta lisääntyi todella paljon kymmenisen vuotta sitten, mutta laatutaso oli alussa heikko. Nyt taso vastaa eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista tarjontaa.

Hermot pettävät julkaisupaineen alla 

Parhaat artikkelit kaipaavat Nygrenin mukaan vain vähäistä editointia, huonoimmat voidaan karsia ilman vertaisarviointiakin. Viimeksi mainittujen tapausten määrä on noin 15 prosenttia tarjonnasta. 

– Kaikkein huonoimmista näkee heti, että artikkelissa ei ole mitään asiaa. 

Nygrenin mukaan tällaisten tapausten taustalla on usein nuori tutkija, jonka hermot ovat pettäneet kovan julkaisemispaineen alla. Joskus tekijä on sivutoiminen wannabe-tutkija tai uusi tulokas, joka ei ole saanut asianmukaista ohjausta.

Jos kirjoittaja ponnistaa köyhien maiden heikoista oloista, lehden politiikkana on opastaa häntä alkuun. Edellytyksenä on, että kirjoituksen perustana näyttää olevan hyvin tehty työ.  

– Jos kirjoittaja on Euroopasta tai USA:sta, jätämme perustavan opetuksen yliopistoille ja tutkimuslaitoksille, joiden pitäisi suoriutua tästä. 

Huonojen tiedeartikkelien taustalla on metsäalalla harvoin ideologinen paatos tai kaupallinen intressi.

– Ideologista höyryä riittää kyllä metsäalallakin, mutta tämä tulee esiin yleensä muilla alustoilla. 

Julkaisumaksu karsi heikoimmat

Silva Fennica on avoin julkaisu, jonka sisällön edellytetään pysyvän ilmaisena myös edelleen jaettaessa. Kirjoittajilta veloitetaan 800 euron maksu. Julkaisumaksun käyttöönotto vuoden 2018 alussa vähensi Nygrenin mukaan kaikkein huonoimpien artikkelien tarjontaa.

Julkaisua edeltää vertaisarviointi, mihin osallistuminen on Nygrenin mielestä hyödyllistä arvioijan itsensäkin kannalta. 

– Arvioijat eivät saa viitata julkaisemattomiin käsikirjoituksiin omissa töissään, mutta eturivin näköalapaikka oman alan uusiin tutkimuksiin voi olla arvokasta heille itselleenkin. 

Köyhien maiden heikoista oloista ponnistavat, hyvää työtä tehneet kirjoittajat opastetaan alkuun Silva Fennicassa.

Arvioijien löytäminen on silti pullonkaula myös Silva Fennicassa ja johtaa usein julkaisemisen venymiseen. Ideaalitapauksissa tämä järjestyisi neljässä viikossa.

– Arvioijien löytämiseen menee tyypillisesti kuusi viikkoa, monessa tapauksessa paljon kauemminkin. 

Puro virtaamaan nopeammin

Suurten julkaisijoiden taseet todistavat tiedeartikkelien julkaisemisen olevan usein taloudellisesti hyvinkin kannattavaa. Jos maksajana ovat kirjoittajat, tulovirtaa tietysti vahvistaa artikkelien suuri määrä.

– Pienilläkin maksuilla voidaan kerätä hyvä tuotto, jos artikkeleita on paljon. 

Tämä johtaa kiusaukseen nopeuttaa puron virtaamista vähemmän tiukalla arviointiseulalla. Nygrenin mukaan yksi oire tällaisesta on artikkelien epärealistisen nopea läpimenoaika.

– Jotkut toimittajat ovat metsäalallakin kertoneet julkaisijan taholta tulleesta painostuksesta nopeuttaa prosessia.

Tällainen toiminta johtaa harmaalle vyöhykkeelle eli julkaisuihin, joissa sekoittuu eritasoisia artikkeleita. Tällainenkin seura on kirjoittajalle tietysti parempi kuin puhtaaksiviljelty predatori.

Isossa kuvassa Nygren uskoo predatorien olevan pienenevä ongelma.

– Niiden toimintatapa alkaa olla tiedeyhteisössä yleisesti tunnettu, minkä takia saalistajat tunnistetaan jo nopeasti.