Kolumni: Työntäyteinen vuosi

Vuosi 2024 alkaa olla lopuillaan. Jälleen on sopiva hetki hieman pysähtyä ja pohtia, mitä olemme vuoden aikana saaneet aikaan.

Maan hallituksen ajamiin työelämäuudistuksiin vaikuttaminen on ollut Akavalle ja sen jäsenliitoille iso työsarka. Lainvalmistelutyöryhmissä Akavan edustajat ovat tuoneet esiin korkeakoulutettujen kantoja ja olemme olleet Loimusta tiiviisti mukana jäsenliittojen asiantuntijoista muodostetuissa taustaryhmissä. Valtioneuvosto on valitettavasti suureksi osaksi jatkanut valitsemallaan tiellä, mutta pieniä muutoksia olemme onnistuneet saamaan aikaan. 

Useat loimulaisten alojen valtiolliset toimijat ja muutamat yksityisen sektorin isot työnantajat ovat kuluvan vuoden aikana toteuttaneet muutosneuvotteluja, joilla on ollut vaikutusta myös Loimun jäseniin. Näissä työelämän ikävämmissä tilanteissa laadukkaan ammattijärjestön veri punnitaan, joten olemme panostaneet voimakkaasti jäsenten auttamiseen niissä. On äärimmäisen tärkeää, että olemme pystyneet tukemaan jäseniä kollektiivisten muutosneuvottelujen lisäksi henkilökohtaisissa neuvotteluissa ja uudelleen työllistymisessä, jos jäsen on joutunut näiden prosessien tuloksena irtisanotuksi. 

Iso projekti tänä vuonna on ollut myös Loimun strategian päivitys. Vuosina 2019–2024 voimassa ollut strategiamme ”Valoisamman tulevaisuuden tekijät” on ollut meille erinomainen ohjenuora toiminnan suuntaamisessa sekä jäsenten edunvalvonnan ja palveluiden organisoimisessa ja niihin investoimisessa. Olemme strategiakauden aikana pystyneet kasvamaan 14 000 jäsenestä 17 000 jäseneen, mikä on tällä toimialalla erinomainen saavutus. Toteutimme vuoden aikana laajan, koko jäsenistöä kyselyllä ja aktiiveja työpajoilla osallistaneen strategian päivitysprosessin. Ensi vuoden alusta voimaan tulevassa päivitetyssä Loimun strategiassa otamme huomioon toimintaympäristössämme strategiakauden aikana tapahtuneita muutoksia, mutta perusasiat kuten missiomme ja arvomme pysyvät ennallaan. 

Jäsenmäärän kasvun lisäksi myös jäsentyytyväisyys on jäsenkyselyjemme mukaan entisestään parantunut strategiakauden aikana. Tästä olemme todella iloisia. Uutena palautteenantokanavana otimme noin vuosi sitten käyttöön henkilökohtaisten palvelutilanteiden palautejärjestelmän, ja toivommekin kaikkien henkilökohtaista palvelua saaneiden jäsenten käyttävän mahdollisuuttaan palautteen antamiseen. Sekä kannustava että korjaava palaute on meille tärkeää. Iloksemme tähän mennessä tulleet palautteet ovat olleet ylivoimaiselta enemmistöltään erittäin positiivisia. 

Loppuvuosi 2024 ja alkuvuosi 2025 menee Loimussa aika tiiviisti työ- ja virkaehtosopimusneuvottelujen merkeissä. Yksityisellä sektorilla teknologiateollisuus, suunnittelu- ja konsulttiala sekä tietoala ovat neuvotteluissa jo melko pitkällä ja loimulaisittain suurimmalla teollisuudenalalla kemianteollisuudessa osapuolet tapaavat neuvotteluaikataulujen sopimisen merkeissä joulukuun aikana. Olemme mukana YTN:n kemianteollisuuden neuvottelutiimissä, joten loimulainen näkökulma on alan työehdoista sovittaessa vahvasti edustettuna.

Vuosi vaihtuu siis työnkin merkeissä. Mutta sitä ennen toivotan teille kaikille loimulaisille oikein rauhallista joulun aikaa sekä missiomme mukaisesti hyvinvointia ja menestystä tulevaan vuoteen! 

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)