Uudet opiskelijat ja uudet kaverit ovat varma merkki syksystä
Syksy on pyörähtänyt käyntiin, mikä tarkoittaa uusia opiskelijoita yliopistolla ja orientaatioviikkoa. Yhtenä ensimmäisistä fuksitapahtumista Kumpulan kampuksella oli poikkitieteellinen fuksileiri, jossa monet fuksit pääsivät näkemään toisensa ensimmäistä kertaa. Ilmassa värisi jännitys uudesta ympäristöstä ja ihmisistä, mikä muuttuikin nopeasti kiinnostukseksi tutustua uusiin opiskelijakollegoihin.
Orientaatioviikko vaikutti olevan fukseille täynnä tapahtumia ja tietoa. Uusilla opiskelijoilla oli paljon kysymyksiä uudesta elämänvaiheesta: miten yliopisto toimii, miten valitsen kurssit, kenelle ilmoitan, jos en pääse paikalle tai missä pitää olla ja milloin? Hämmentyneille fukseille kerroin, että asiat selkenevät pikkuhiljaa, mutta myös muut opiskelijat ovat ajoittain enemmän tai vähemmän hukassa. Asiat kuitenkin selviävät, kun avaa suunsa ja kysyy kavereilta – yleensä muilla on ihan samoja kysymyksiä mielessään.
Fukseille kiireinen orientaatioviikko oli myös yhtä pyöritystä kampuspromoottorille. Promoottorina olen ollut mukana eri alojen piknikeillä, rastikierroksilla ja pihatapahtumissa. Kumpulan suurin tapahtuma oli kuitenkin kaikille matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelijoille järjestetyt festarit. Täällä eri ainejärjestöt pitivät kojujaan ja opiskelijat pääsivät kesän jälkeen taas hengailemaan porukalla. Promoottorina oli mahtavaa huomata, että loimulaisten alojen fuksit olivat kaverustuneet ja jännittynyt tunnelma oli rentoutunut. Yhteisöllisyyden tunne vakuutti minulle, että syksyn pimentyessä uusien loimulaisten opiskeluelämä tuo valoa tulevaisuuteen.
Aiko Konttinen
Kumpulan kampuspromoottori