Vastapaino: Endorfiinit virtaavat visiirin suojissa
Vantaalaisen koulun aulassa kaikuva iloinen puheensorina taukoaa ja muuttuu ensin venyttelyksi, sitten suojavisiirien vaimentamaksi päristelyksi ja suhinaksi, ja lopulta lallatteluksi. Äänenavaus käynnistää Vivace-kamarikuoron harjoituksen, jota on turvavälien maksimoimiseksi siirrytty pitämään koulun tilavaan aulaan. Pimeästä maanantai-illasta huolimatta laulajissa on aistittavissa innostusta: tällä viikolla on tarkoitus harjoitella pienissä lauluryhmissä tulevaa studioäänitystä varten.
Kuorossa laulaminen vei Kaisa Oksasen mukanaan jo lapsena: viidesluokkalaisena hän liittyi ensimmäistä kertaa kuoroon, ja harrastus on jatkunut jo yli kaksikymmentä vuotta. Tällä hetkellä Oksanen laulaa vantaalaisessa Vivace-kamarikuorossa kerran yhdestä kahteen kertaa viikossa. Kuoro on sekakuoro, johon kuuluu parisenkymmentä pääkaupunkiseudulla asuvaa laulajaa ikähaitarilla 20–40.
– Laulamme musiikkia laidasta laitaan, popista ja kansanmusiikista klassisempiin kuorolauluihin. Kuoroa johtaa kansainvälisestikin mainetta niittänyt säveltäjä Mia Makaroff, hän kertoo.
Kaisa Oksanen työskentelee Sanofi Oy:llä immunologian yksikössä lääketieteellisenä asiantuntijana. Koulutustaustaltaan hän on molekyylibiologi, ja on ennen nykyistä työpaikkaansa työskennellyt immunologian alan väitöskirjatutkijana sekä lääketieteelliseen markkinointiin ja viestintään erikoistuneena tieteellisenä projektipäällikkönä.
– Nykyinen työni on vaativaa asiantuntijatyötä, jossa pitää omaksua ja prosessoida paljon tieteellistä tietoa usein lyhyessä ajassa. Se vaatii navigointia pitkäjänteisten työtehtävien ja toisaalta nopeaa reagointia vaativien tehtävien välillä. Työ on todella palkitsevaa ja mielenkiintoista ja viekin usein mukanaan, hän kertoo.
Työn ja vapaa-ajan raja pääsee siis helposti hämärtymään, etenkin nyt etätyöaikana.
– Minulle kuorossa laulaminen toimii meditaationa: se saa endorfiinin virtaamaan. Kun lauluun ja yhdessä toisten kanssa sointiin on pakko keskittyä sataprosenttisesti, työjuttuja on mahdotonta ajatella.
Koronakaan ei lannista tiivistä porukkaa
Kuorolaulu on joukkueurheilua parhaimmillaan. Yhdessä treenaaminen, kisamatkat ja esiintymisten jännittäminen sekä yhteiset onnistumiset ovat hitsanneet kuoron tiiviiksi porukaksi, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Kuorokavereiden kanssa vietetään harjoitusten ohella myös vapaa-aikaa.
Korona-aika tosin muutti harrastuksen täysin. Ensin yhteiset harjoitukset peruuntuivat kokonaan, sitten niitä alettiin taas pitää Zoomin välityksellä. Tällä hetkellä harjoitellaan joko ulkona tai sisätiloissa turvavälein visiirin tai maskin kanssa. Myös etäyhteyden välityksellä on mahdollista osallistua.
– Tämä tuo uudenlaisia haasteita: laulaessa on hankala hengittää. Myöskään muiden ääntä ei juurikaan kuule, vaan pääsee nauttimaan omasta laulusuorituksestaan vähän turhankin paljon, Kaisa toteaa nauraen.
Korona-aikaan myöskään konsertteja ei ole päästy pitämään ja suunniteltu kisamatkakin peruuntui.
– Toisaalta nyt olemme päässeet kehittämään laulutaitojamme pienryhmissä ja suunnittelemme studioäänitystä. Ehkä tämäkin jakso siis tavallaan auttaa meitä kuorona kehittymään.
Parin tunnin intensiivisten lauluharjoitusten jälkeen visiirin läpi näkyvät kasvot ovat leveässä hymyssä, eikä ulkona vihmova lokakuun sadekaan enää tunnu niin masentavalta.
– Laulaminen on minulle henkireikä, josta en toivottavasti koskaan joudu luopumaan.