Vastavalmistuneena tohtorina työelämään
Tohtorintutkinnon suorittaneet työllistyvät ajan kanssa monipuolisiin tehtäviin kaikille työnantajasektoreille ja tutkinto näkyy myös palkkapussissa.* Vastavalmistuneiden tohtoreiden työmarkkinoille siirtymisessä on kuitenkin jonkin verran kitkaa, ja moni kokee väitöksen jälkeisen siirtymän haastavana ja siihen liittyvän epävarmuuden ajan pitkänä.
Tutkijakoulutetut kohtaavat usein varsinkin työuransa alkuvaiheessa apurahakausia ja määräaikaisuuksia, sillä vastavalmistuneet tohtorit työllistyvät useimmiten yliopistolle tutkimukseen määräaikaisiin tehtäviin. Väitelleet tutkijat kuuluvat tutkijan uralla toiselle portaalle eli itsenäistymisvaiheeseen. Tyypillisiä nimikkeitä ovat tutkijatohtori ja yliopisto-opettaja.
Vuosittain apurahalla työskentelee noin 3 500 henkilöä, eikä määrässä ole viime vuosina tapahtunut juuri muutosta. Edelleen melko iso osa apurahoista suuntautuu väitöstyötä tekeville. Luonnontieteellisille aloille suunnattujen apurahojen määrä on kuitenkin laskenut melko paljon.
– Tästä voisi päätellä, että apurahatyöntekijöiden määrä ei toisella uraportaalla olevissa ole ainakaan merkittävästi kasvanut, toteaa Loimun yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Maija Holma.
Taistelua määräaikaisuuksia vastaan
Määräaikaisten työsuhteiden suuri määrä ja ketjutus ovat ongelma yliopistoissa. Työsopimuslaissa kuitenkin määrätään, ettei toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä, niiden yhteenlaskettu kesto tai niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa, että työnantajan työvoimatarve on pysyvä.
Opetushallituksen tilastopalvelu Vipusen tilastojen perusteella alle yhden vuoden määräaikaiset työsopimukset ovat vähenemässä kaikissa yliopistoissa. 1–2 vuoden määräaikaisten työsopimusten osuus on kasvanut, sen sijaan 2–3-vuotisten tai vakituisten sopimusten osuus ei ole juurikaan muuttunut. Henkilötyövuosissa mitattuna ylivoimaisesti eniten on edelleen alle vuoden mittaisia työsopimuksia.
– Jonkin verran kentältä on kantautunut tietoa, että yliopistot eivät enää käytä pitkiä ketjutuksia, kertoo Maija Holma.
– Se taas on johtanut tilanteisiin, joissa tutkijan työsopimusta ei jatketa 2–3 peräkkäisen määräaikaisuuden jälkeen, koska pelätään työntekijän riitauttavan määräaikaisuuden perusteet. Työntekijän vaihtaminen ei anna perustetta käyttää jatkuvasti määräaikaisuutta, sillä oleellista on se, mitä työtä tehdään määräaikaisilla sopimuksilla, ei kuka työtä tekee. Määräaikaisuuden perusteita tulisikin tarkastella nimenomaan tehtävien eli tutkimuksen, opetuksen sekä hallinnollisen työn näkökulmasta.
Akavalaiset liitot ovat aktiivisesti vieneet määräaikaisuuksiin liittyviä erimielisyyksiä eteenpäin paikallis- ja liittotason neuvotteluihin. Osa tapauksista on edennyt jopa työtuomioistuimeen saakka.
– Merkittävin saavutus on varmasti ollut Taideyliopiston räikeään määräaikaisuuksien väärinkäyttöön liittyvä voitto työtuomioistuimessa. Olemme saaneet työnantajapuolelta voimakasta viestiä, että määräaikaisuuksiin tullaan puuttumaan tehokkaammin, ja tälläkin hetkellä käymme neuvotteluja työnantajapuolen kanssa asiasta.
Pitkäjänteistä vaikuttamista tutkintomääriin
Vastavalmistuneiden tohtoreiden epävarmuustilanteen taustalla on tohtorikoulutuksen laajentaminen 1990-luvulta lähtien. Sen seurauksena loimulaisilla aloilla, erityisesti bio- ja ympäristötieteissä, koulutusmäärät ovat olleet vuosia korkeammat kuin työmarkkinoiden tarve on ollut näiden alojen tutkijakoulutetuille. Loimu ja sen edeltäjäliitot ovat tehneet pitkäjänteistä vaikuttamistyötä, jonka tavoitteena on opiskelija- ja tohtorimäärien työmarkkinoiden tarpeen parempi kohtaaminen.
Loimu on osallistunut tiiviisti Opetushallituksen osaamisen ennakointityöryhmiin. Tällä hetkellä toimialakohtaista ennakointia tehdään myös työ- ja elinkeinoministeriössä, ja Loimu osallistuu työryhmän työskentelyyn.
– Haasteena ennakointityössä on ollut fokuksen siirtyminen määrällisestä ennakoinnista osaamisen ja osittain laadun ennakointiin. Lisäksi poliittisesti päätetty tavoite, että 50 prosenttia tulevista ikäluokista suorittaa korkeakoulututkinnon, on tuottanut hankaluuksia. Yliopistojen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tunnistamme kyllä yhdessä haasteet ja tavoitteemme ovat yhteneväisiä, osittain keinotkin. Opetus- ja kulttuuriministeriön puolella liikakoulutusta ei pidetä ongelmana, työ- ja elinkeinoministeriössä tunnutaan asiasta olevan enemmän huolissaan, Maija Holma arvioi.
Pahin aivovuoto tyrehtynyt
Joitakin vuosia sitten yhteiskunnallisessa keskustelussa oli paljon esillä tutkijoiden aivovuoto ulkomaille, kun tehdyt rahoitusleikkaukset iskivät tutkimukseen.
– Vuosien 2015–2016 aikana tosiaan näkyi jonkinlainen piikki väitelleiden siirtymisessä ulkomaille. Poikkeuksellista tilanteessa oli se, että se koski myös uraportaalla kolme ja neljä olevia, eikä vain vastaväitelleitä, kertoo Maija Holma.
– Tämä aivovuoto kuitenkin tasaantui melko nopeasti.
Koronapandemian vaikutusta ulkomaille hakeutumiseen on vaikea arvioida, sillä tilastoja vuosina 2020 ja 2021 väitelleistä ei vielä ole.
– Toisaalta on myös luonnollista, että post doc -vaiheessa lähdetään hakemaan kansainvälistä kokemusta, sillä sitä pidetään arvokkaana lisänä tutkijan uralla.
*) Loimu 4/2022, luettavissa verkkolehdestä https://www.loimu.fi/verkkolehden-artikkeli/miten-tohtorit-tyollistyvat/
Tutkijan uraportaat
Yliopistoissa on käytössä neliportainen tutkijanurajärjestelmä (I–IV). Esimerkkejä eri uraportaiden tyypillisistä tehtävänimekkeistä:
- I uraporras: nuoremmat tutkijat ja tohtorikoulutettavat
- II uraporras: tutkijatohtori, yliopisto-opettaja, erikoistutkija
- III uraporras: yliopistonlehtori, yliopistotutkija, vanhempi tutkija
- IV uraporras: professorit ja tutkimusjohtajat