Ympäristö- ja biotaide kyseenalaistavat ihmisen aseman
Ympäristö- ja biotaide nostavat esiin huolia ekokriisistä, mutta myös mahdollisia ratkaisuja.
Ympäristötaide ja biotaide ovat nousseet vahvemmin suuren yleisön tietoisuuteen viimeisten kymmenen vuoden aikana, vaikka molempien juuret juontavat jo reilun 40 vuoden päähän. Ympäristötietoisuus alkoi tuolloin nostaa päätään.
Yhtä lailla esimerkiksi kaupunkiympäristössä komeileva veistos kuin metsään rakennettu hetkellinen taideteos on ympäristötaidetta. Ympäristön lähtökohdista rakennettu teos pyrkii luomaan vuorovaikutusta teoksen sijaintipaikan ja katsojan välille.
Biotaideteoksissa puolestaan manipuloidaan eläviä organismeja. Esimerkit ulottuvat kehon hakkeroinnista bakteerien hyödyntämiseen. Tieteelliset lähtökohdat kohtaavat taiteen ja herättelevät ihmisiä näkemään asioita, jotka tapahtuvat silmiemme ulottumattomissa.
Ympäristötaide ja biotaide kanavoivat usein taiteilijoiden ja ihmisten huolta luonnosta ja maailmasta. On halua lisätä ihmisten ymmärrystä maailmasta ja ihmisenä olosta: ihminen on muista riippuvainen ja osa luontoa. On halua saada ihmiset kohtaamaan ekokriisi ja torjumaan sitä.
Hetkessä syntyvää taidetta
Taiteilija, taidekasvattaja ja soveltavan kuvataiteen yliopistonlehtori, rovaniemeläinen Antti Stöckell Lapin yliopistosta on monipuolinen ympäristötaiteilija. Ensin hän valmistui kuvanveistäjäksi Turun piirustuskoulusta ja opiskeli sen jälkeen taidekasvatusta Lapin yliopistossa. Opintoihin kuuluvan vaelluksen aikana opiskelijat loivat ympäristötaidetta ja Stöckellin kipinä siihen syttyi. Rakastihan hän myös luonnossa oleilua – isä oli vienyt häntä luontoon pienestä lähtien.
Yksi Stöckellin taiteen ulottuvuus onkin arkinen taide, jota syntyy lähimetsissä ulkoilemisen yhteydessä. Tänä syksynä hän saattaa sommitella teoksia vaikka puun oksista tai kivistä.
– Ne ovat huikeita hetkiä itselleni merkityksellisissä paikoissa. Dokumentoin teoksiani kuvaamalla ja laitan kuvia nettiin, jotta muutkin voivat nähdä niitä, Stöckell kertoo.
Samalla heillä on tilaisuus oivaltaa jotakin uutta maisemasta, ympäristöstä tai suhteestaan luontoon. Tai ihan vain pysähtyä hetkeksi teoksen äärelle.
Oma ääni kuuluviin yhteisöllisellä taideprosessilla
Toisessa ääripäässä Stöckellin tekemisessä ovat yhteisölliset taidekasvatusprosessit, joita hän vetää. Joukko ihmisiä antautuu tekemään taidetta, koska se nähdään keinona saada oma ääni kuuluviin ja vaikuttaa päättäjiin. Kussakin prosessissa Stöckell perehtyy taustoihin aina huolellisesti ja monitieteisesti. Esimerkiksi humanistinen maantiede avaa kiinnostavasti paikkojen merkityksiä ihmisille.
Stöckellin voimakkain kokemus liittyy yhteistyöhön Kemijoen voimalahanketta vastustaneiden kanssa 2000-luvun loppupuolella. Yhdessä tapahtumassa osallistujat rakensivat talviveistoksia lumesta ja toisessa massiivisia tuliveistoksia puusta, jotka katosivat tuhkana taivaalle. Kemijoki-soudut kokosivat osallistujia jokivartta laajemmaltakin alueelta keskustelemaan asiasta. Tapahtumat saivat paljon huomiota Lapin mediassa ja synnyttivät uudenlaista keskustelua.
– Taide auttoi välttämään vastakkainasettelua. Osallistujat toivat jälkeenpäin esille myönteisiä kokemuksia voimalahanketta kannattavien kanssa, Stöckell kertoo.
Kunnioitusta muille lajeille
Siinä missä Stöckell tekee taidetta yhteistyössä ihmistenkin kanssa, biotaiteilija, taiteen maisteri Johanna Rotkon kumppaneita teosten tekemisessä ovat hyötymikrobit. Lahtelainen Rotko tunnetaan mikrobikuvien tekijänä, joka aloitti hiivan käytöllä teoksissaan ja on edennyt homesienikokeiluihin.
Mikrobikuvat syntyvät, kun Rotko viljelee erilaisia hyötymikrobilajeja mikrobiologiassa käytettäville elatusalustoille ja valottaa niille UV-lamppujen avulla rasterikuvia, jotka esittävät pääasiassa ihmiskasvoja. Kyseessä on pitkä prosessi, sillä kuvat elävät, eli niille kasvaa erilaisia hiivoja, bakteereja, homeita, sieniä, rihmastoja ja tunnistamattomia lajeja niin kauan kuin kasvuolosuhteet ovat suotuisat. Rotko myös dokumentoi kuvien elämää valo- ja videokuvaamalla.
– Meidän ihmisten tulisi kunnioittaa muita lajeja, vaikka emme tietäisi niiden nimiä tai olemassaolon tarkoitusta. Luontoahan ei tarvitsisi suojella, jos antaisimme sen olla. Yritän korostaa ristiriitaisuuksia, antaa vallan mikrobeille ja miettiä sitä, mikä on niiden päämäärä elämässä, Rotko kertoo motiiveistaan tehdä biotaidetta.
Ennen uraansa biotaiteilijana hän teki töitä muun muassa kojeasentajana, kylmäkkönä ja websuunnittelijana. Biotaiteeseen Rotko sai ensimmäisen kosketuksen opiskellessaan kuvataidetta Aalto-yliopistossa ja tutustuessaan Biotaiteen seuraan. Hän lähti mukaan seuran matkalle Kilpisjärvelle, jossa taiteilijat ja tutkijat kohtasivat toisiaan ja tiesi ”löytäneensä kotiin”.
Rotko ei näe maapallon tulevaisuutta kovin ruusuisena.
– Olen miettinyt, kuinka paljon luonnossa täytyy olla monimuotoisuutta, missä se luonnon kantokyvyn raja menee. Uskon, että tulemme menemään sen yli tai ehkä ylitämme sitä paraikaa. En kuitenkaan halua menettää toivoa, vaan näen, että mikrobit ja yhteistyö niiden kanssa tulevat olemaan meidän pelastuksemme, haarniska, Rotko sanoo.
Johanna Rotko: Kojigrammi Mustikalle, 2022
Viljelty lajike: Kōji-home Misolle (Aspergillus oryzae)
Valotusajankohta: 19.–21.05.2022 Valokuvattu: 27.05.2022 Kasvualusta: Mustikka
– Mikrobien maailma on todella monimuotoinen, erilaisia hyötymikrobeja on todella paljon emmekä edes tunne murto-osaa niistä. Viime aikoina olen tehnyt taidetta homesienten eli muun muassa kōjin, nattōn, oncomin ja tempehin valmistuksessa käytettävien hyötymikrobien avulla. Niillä usein fermentoidaan erilaisia ruokalajeja. Tämä teos syntyi, kun viljelin kōjia elatusalustalla ja valotin siihen UV-lampun avulla ihmisen kasvot sisältävän rasterikuvan. Kuva on vain kuusi päivää vanha, eikä alustalle ole vielä kasvanut muita lajeja. Korostan työssäni toisten lajien kunnioittamista, sitä että näkökulmaa on hyvä vaihtaa ja miettiä muiden lajien päämääriä, niiden lähtökohdista.