Ympäristökysymykset nousivat marginaalista keskiöön

Emma Kari aloitti ympäristö- ja ilmastoministerinä marraskuussa 2021. Hänen mielestään ympäristöalan koulutuksesta on ollut tehtävässä ehdottomasti hyötyä. 

– On ihan yleisestikin hyödyllistä ymmärtää, mitä metsässä ja ilmakehässä tapahtuu jo ennen kuin kävelee tämän talon ovista sisään. Minulla on lisäksi ollut etuoikeus päästä katsomaan ympäristökysymyksiä monien eri tieteenalojen näkövinkkelistä, sillä ympäristötieteilijänä sain opiskella luonnontieteiden rinnalla myös ympäristöoikeutta, ympäristötaloustiedettä sekä ympäristöpolitiikkaa, Kari sanoo.

– Ympäristöasiantuntijoita toimii varsin vähän politiikassa. Heitä saisi olla enemmänkin, sillä tässä ajassa päättäjiksi tarvitaan ihmisiä, jotka oikeasti ymmärtävät, mitä luonnossa tapahtuu.

Kari nousi ministeriksi kesken hallituskauden. Liikkuvaan junaan hyppäämistä helpotti koulutustaustan ohella se, että talo oli jo entuudestaan tuttu. Hän toimi ministeriössä vuonna 2014 ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajana ja on myös käsitellyt ympäristökysymyksiä vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsenenä.

Ukrainan sota muutti kuitenkin hetkessä koko tilanteen ja aikaisemmat prioriteetit. Konkreettisimmin se näkyy viikkoa ennen haastattelua hyväksytyssä 850 miljoonan euron vihreän siirtymän paketissa, joka runnottiin kasaan muutamassa viikossa.

– Vauhditamme luopumista fossiilisista polttoaineista, parannamme energiatehokkuutta ja edistämme kiertotaloutta – eli teemme kaikkia niitä asioita, joita tässä talossa on mietitty 1980-luvulta alkaen luontokadon ja ilmastokriisin torjumiseksi. Nyt näiden toimien lisäpontimena on tarve irrottautua venäläisestä tuontienergiasta.

Muutoksessa on ollut hämmästyttävintä sen valtava nopeus. 

– Ympäristöasiat ovat olleet historiallisesti marginaalissa, mutta nyt ne ovat kertaheitolla hypänneet politiikan keskiöön, kun ympäristöpolitiikka on muuttunut turvallisuuspolitiikaksi.

Luonto asettaa toiminnan rajat

Suomessa on muutenkin välttämätöntä miettiä, miten vähemmästä tehdään enemmän ja miten me pärjäämme aikaisempaa paremmin omillamme ilman tuontipolttoaineita ja -materiaaleja. Ja siinä vaaditaan vahvaa ympäristöasioihin liittyvän taloustieteen osaamista ja yhteiskunnan eri sektoreiden hahmottamista ympäristön ja luonnon kantokyvyn kannalta.

– Olemme käynnistäneet selvitystyön, joka pohjautuu Britanniassa taloustieteilijä Dasguptan johdolla vuosi sitten julkaistuun raporttiin, jossa arvioidaan luonnonarvojen taloudellista merkitystä ja arvoa. Raportin pääviesti on, että luontoa tulisi ajatella yhtenä pääoman muotona taloudellisen ja sosiaalisen pääoman rinnalla.

Se merkitsee isoa murrosta ajatteluun. Joelle ja lähimetsälle ja niiden ihmiselle tarjoamille palveluille pitäisi voida laskea hinta ja tuoda talousraamien rinnalle luonnon kestokyvyn raamit.

– Talouden raamit ovat pitkään ohjanneet päätöksentekoa. On katsottu, mikä on talouden kantokyky ja paljonko on rahaa. Uudessa päätöksentekomallissa rajat määrittelee ympäristön kestokyky. Pitäisi olla mahdotonta laatia budjetteja, hallitusohjelmia ja lainsäädäntösuunnitelmia niin, että ne irrotettaisiin luonnon kantokyvystä.

Luonnontieteilijöitä tarvitaan pian kaikkialla

Ympäristön kestokyvyn laskemiseen tarvitaan taloustieteilijöitä, jotka ymmärtävät luontoa, ja luonnontieteilijöitä, jotka ymmärtävät taloutta. Ja kaikilta aloilta valmistuvilla pitäisi olla perusymmärrys siitä, miten ympäristö vaikuttaa omaan alaan. 

Ajurina kaikessa tässä ovat ilmastokriisi ja luontokato, joita ei voi Karin mielestä ajatella toisistaan irrallisina. Luontokato ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen on meille ihmiskuntana ja maana aivan yhtä suuri kohtalonkysymys kuin ilmastokriisi, hän muistuttaa. 

Molempien juurisyitä ja ytimessä ovat ylikulutus ja kestämättömällä pohjalla oleva tuotanto. 

– Politiikalla pystytään luomaan tiettyjä raameja, rajoja ja rajoituksia sekä toteuttamaan tukijärjestelmiä. Hallinnon välineitä ovat verotus, tuki, kiellot ja lait. Mutta pitää ymmärtää, että ympäristön ongelmia ei enää ratkota vain politiikan keinoin, vaan mukaan tarvitaan kunnat, järjestöt, säätiöt, yritykset, tuotanto sekä tärkeimpänä ihmisten tuki ja halu uudistaa yhteiskuntaa kestävälle pohjalle, Kari sanoo.

– Kriisi on edennyt sellaiseen pisteeseen, että sitä ei voi ratkaista yhdellä lailla. Tämä on tuoreen IPCC-raportin keskeisin viesti. Toimia tarvitaan jokaisella sektorilla ja sen vuoksi ympäristöosaajia tarvitaan ihan kaikkialla. Meillä ei oikeastaan voi olla sellaista toimintaa, jossa ei huomioida ympäristöä.

Talousraamien rinnalle pitäisi tuoda luonnon kestokyvyn raamit.

Ympäristöhallinto on viettänyt viimeisen vuosikymmenen marginaalissa, ja esimerkiksi aluehallinnon ELY-keskuksista on leikattu yli neljännes viimeisten kymmenen vuoden aikana. 

– Se on ollut virhe, jota tällä hallituskaudella on onneksi pystytty korjaamaan ja kääntämään kehitys. Juuri päättyneessä kehysriihessä pystyimme lisäresursoimaan merkittävästi ympäristöhallintoa ja kasvattamaan sen painoarvoa. Ympäristöministeriö on budjetiltaan yksi pienimpiä ministeriöitä, mutta tulevaisuudessa se on merkitykseltään yksi suurimpia.

Koulutusta, tutkimusta ja tiedottamista

Kari on panostanut ministerinä tiedon jakamiseen muun muassa järjestämällä kerran kuukaudessa ilmastokriisi- ja luontokatoinfoja, joissa käsitellään luontokatoon ja ilmastoon liittyviä kysymyksiä yhdessä tutkijoiden kanssa.

– Viime kerralla puhuimme yritysten, järjestöjen ja kuntien kanssa tehtävistä vähähiilisistä kiertotaloussopimuksista. Ne perustuvat vapaaehtoiseen yhteistyöhön, jossa ympäristötieteilijät ja -tutkijat auttavat toimijoita itse katsomaan omaa tuotantoaan ja sitä, miten heidän toiminnassaan pystytään parhaiten vähentämään luonnonvarojen kulutusta ja siirtymään kierto­talouteen.

Ympäristötieteilijöitä ja perusymmärrystä siitä, mitä luonnossa ja ympäristössä tapahtuu, tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. 

– Mutta samaan aikaan myös muiden tieteenalojen ihmisten pitäisi ymmärtää entistä enemmän luonnosta, ympäristöstä ja ilmastosta – oli sitten kyse lainvalmistelijoista, taloustieteilijöistä tai suunnittelutyötä tekevistä insinööreistä. Kyse on kaikista yhteiskunnan sektoreista, joille ympäristöihmisten pitäisi myös pystyä viestimään heidän ymmärtämällään kielellä. Luonnontieteilijät ovat siinä avainasemassa.

Pitäisikö näiden asioiden tutkimusta suunnata joihinkin aiheisiin? Karin mielestä ei ole poliitikkojen asia päättää, mitä yliopistoissa tutkitaan.

– Toki juuri nyt fossiilivapaan tuotannon ja kiertotalouden kysymykset ovat aivan keskeisiä. Meille tutkimusrahoituksessa on kuitenkin tärkeintä, että tämä hallitus ei leikkaa tutkimuksesta vaan panostaa siihen lisää, Kari sanoo.

– Tämän maan tulevaisuuden kannalta on keskeistä, miten hoidamme energiaitsenäisyyden ja miten saamme tulevan kasvun toteutettua ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Yhtä tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että Suomen kokoinen maa pystyy kilpailemaan vain osaamisellaan. Ja sen takia tutkimusleikkausten peruminen ja lisäresurssien saaminen tutkimukseen ovat ilmasto- ja ympäristökysymysten rinnalla se isoin asia.

Miten näistä asioista pitäisi viestiä?

Miten kertoa suurelle yleisölle yhä monimutkaisemmiksi muuttuvista ympäristön ja talouden kysymyksistä? Siinäkin tarvitaan tutkijoiden tarjoamaa oikeata tietoa.  

– Olen huomannut, että tutkijoiden kanssa järjestettyjä ilmastokriisi- ja luontokatoinfoja oli selvästi kaivattu. Niissä esitellään sekä asian poliittinen puoli – eli se, mitä on tehty, mitä tullaan tekemään ja mikä on vielä tekemättä – että tutkijan tieteellinen näkemys siitä, mikä on maailman tila siinä asiassa, Kari kuvaa.

– Samoin toimiessani ministerin erityisavustajana perustimme Suomen ilmastopaneelin, joka kootaan maan johtavista ilmastoasiantuntijoista. Sen tehtävä on antaa hallituksen ilmastopolitiikan perustaksi ajantasaista tietoa ilmastokysymyksistä. Ja nythän meillä on käynnistynyt luontopaneeli tarjoamaan parasta mahdollista tutkittua tietoa luontokadon pysäyttämisen tueksi.

Viestintää on tärkeää tehdä yhteistyössä tiedeyhteisön kanssa, jotta voidaan tarjota selkeää tilannekuvaa, ja tieto siitä, että asioita tehdään koko ajan.

– Teemme valtavasti työtä, jotta olisimme hiilineutraaleja vuonna 2035. Maailmassa on herätty tähän asiaan liian hitaasti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.