Helsingin yliopiston loimulaiset HYLO
Tarjoamme jäsenille vuotuisia jäsentapahtumia, kuten retkiä, sekä osallistumme jäsenten edunvalvontaan Helsingin yliopiston (HY) hallintoelimissä ja työryhmissä. Yhteistyössä muiden Loimun ja HY:n järjestöjen kanssa vaikutamme yliopistolaitoksen toimintaan siten, että jäsentemme työolot, uramahdollisuudet ja palkkaus kehittyvät positiiviseen suuntaan.
HYLO toivottaa tervetulleeksi mukaan toimintaansa kaikki Helsingin yliopiston piirissä toimivat loimulaiset! Toiminnassamme onkin mahdollista tutustua uusiin tuttavuuksiin laajasti yliopiston useilta eri aloilta.
Järjestö valvoo ammattiryhmän etuja, jakaa informaatiota sekä tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiselle ja virkistäytymiselle.
Muutamia kertoja vuodessa HYLO:lla on päätapahtumia, jotka ovat usein olleet vierailuja ja retkiä jäsenistöä ammatillisesti ja muutenkin kiinnostaviin kohteisiin. Järjestämme mahdollisuuksien mukaan myös esimerkiksi toimintaa kampuksilla sekä jäsentapahtumia, joiden aihepiiri käsittelee yliopistosektorin ajankohtaisia työelämäasioita.
HYLO on perustettu vuonna 2017 jatkamaan entisen Luonnontieteiden Akateemisten Liiton LAL:n HYLA-jaoston toimintaa, kun LAL yhdistyi YKL:n ja Metsänhoitajaliiton kanssa Loimuksi.